Järki pois ja sydäntä peliin

6: Takaisin se minkä menetin

Vivi

Hetkemme keskeytyi, kun kuulimme jonkun pojan äänen.
‐Milla!
Käännyin ja Milla viittoi poikaa tänne ja poika lähti kävelemään meitä päin. He hymyilivät toisilleen ja kun poika oli tullut luoksemme hän suuteli Millaa. Se sai silmäni varmaan tummenemaan, mutta yritin pitää suteni kurissa. Tämä oli hämmentävää. Miksi hän suuteli poikaa jos hän kerran oli tarkoitettu tytölle sielunkumppaniksi. Ehkä hän oli bi tai pan tai sitten....Milla ei ollut tullut vielä kaapista ulos. Sehän voisi olla mahdollista, mutta silloin tästä tulisi vielä hankalampaa.

Mutta toisaalta en ehkä halua sitoutua, koska se sanakin tuntuu inhottavalle. En edelleenkään tajua tätä sielunkumppani juttua. Minusta sen tarkoitus oli vain jäädä jonkun tietyn henkilön vangiksi eikä sitä ennenkään saisi muka seurustella jonkun kanssa. Minusta jokaisella pitäisi olla vapaus seurustella kenen tahansa kanssa eikä vain yhden tietyn henkilön kanssa. Ja sitten vielä pitäisi viettää koko loppu elämä tämän kanssa. Kertakaikkiaan typerää.

‐Öm Niko tässä on Vivi ja Vivi täs on mun poikaystävä Niko, kuulin Millan sanovan ja hätkähdin hereille.
‐Milloin te ystävystyitte? poika kysyi.
‐Pitkä juttu, Milla vastasi.
‐Hauska tavata Vivi, Niko tervehti ja ojensi kättään minulle.
‐Hauska tavata, vastasin ja ojensin käteni hänelle tekohymyn kanssa.

Kuulin kellojen soivan tunnin loppumisen merkiksi ja tajusin vasta nyt, että emme olleet tunnilla, mutta minulle oli ihan sama tulinko vai enkö. Ilmeisesti kuitenkin Millalle iski pieni paniikki, kun hän tajusi että lintsasi.
‐Ei hyvänen aika miten tässä näin kävi!? hän ihmetteli kauhuissaan.
‐Niin joo mun piti ettii sut ku Iiris ei voinu, koska sen piti lähtee kotiin, sillä se oksensi, Niko sanoi ja veti Millan mukaansa jolloin jäin yksin. Se ei minua haitannut, sillä olin tottunut tähän, mutta tieto siitä, että Milla oli poikaystävänsä kanssa kahdestaan sai vihani kuohumaan. Miksi teen itselleni näin? Tämä on naurettavaa! Miksi annoin yhden ihmisen vaikuttaa itseeni niin paljon? Miksi Millan piti olla niin...puoleensa vetävä? En tiedä, mutta sen tiedän, että tarvitsen raitista ilmaa. Lähdin kävelemään väkijoukkoon ja etsin ulko-ovea.

Kun olin olin päässyt sisälle niin sytytin tupakan ja vedin myrkkyä keuhkoihini. Se sai unohtamaan sekavat tunteeni ja olin jonkin verran iloinen siitä.
‐Moi, joku tervehti ja käänsin pääni ja näin Jaken.
‐Moi, minä tervehdin.
‐Sori siitä ku menetin mun hallinnan mut sä tiedät mut, Jake sanoi.
‐Miksi sä multa pyydät anteeks? kysyin muka välinpitämättömänä.
‐Comoon Vivi mä nään kuinka sä katot sitä etkä sä yleensä puutu siihen jos joku on vaarassa ja mä jos kuka tunnen sut, Jake vastasi.

Hän oli oikeaassa. Hän jos kuka minut tunsi, sillä vaikka olen nyt syrjäytyvä ja etäinen niin en sitä aina ollut. Jake ja minä olimme olleet parhaita ystäviä koko lapsuuden ja teini iän. Meidän äitimme olivat myös olleet parhaita ystäviä ja he jopa synnyttivät samaan aikaan, mikä tarkoitti sitä, että meillä molemmilla oli yhteinen syntymäpäivä.
Kaikki oli hyvin kunnes hänen äitinsä sairastui vakavasti syöpään kun olimme 13 vuotta vanhoja. (Jaken äiti oli siis ihminen) Se oli todella rankkaa meille kaikille. Vielä rankempaa oli, kun Jaken äiti kuoli.

Hänen isänsä vain häipyi, koska Jake muistutti äitiään ja hänen isänsä ei kestänyt sitä. Olisimme adoptoineet Jaken ilo mielin, mutta Jake tiesi jo miten rankkaa minulla ja vanhemmillani oli, joten hänet vietiin laitokselle ja sitä mukaa hän hävisi sijaisperheensä kanssa. Tietenkin se oli pahentanut tilannetta ja 15 vuotiaana minusta tuli läpensä paha ja koska Jake oli ennen ollut laumassa niin hän pystyi kertomaan minulle ettei pystynyt enää pitämään kunnolla sisäistä suttaan aisoissa vaan se suuttui vähän väliä jopa pienistä asioista.

‐Kuule mä tiedän, että sulla on ollu vaikeaa ja mun lähtö vaan pahensi tilannetta mut Viv mul ei ollu vaihtoehtoja, Jake sanoi ja tarttui minua kädestä.
‐Mutta olisihan sinulla ollut vaihtoehtoja Jake, huomautin.
‐Ei ollut vaan sun vanhemmat ei halunnu muo perheeseen, vaikka pyysin, hän vastasi enkä voinut uskoa mitä juuri äsken kuulin.
‐Mitä!? Eivät he minulle ole sanoneet noin, vastasin kiukkuisena.
‐Häh miten niin? He sanoivat että sinä mielummin tottelet vanhempiasi kuin ottaisit minut veljeksesi mikä on ihan ymmärrettävää, hän jatkoi ja olin hyvin vihainen.
En ollut vihainen Jakelle vaan vanhemmilleni siitä, että he eivät hyväksyneet Jakea ja siitä, että he valehtelivat minulle sekä Jakelle.
‐He valehtelivat! karjahdin vihaisena, sillä mitä muuta olisin voinut sanoa.
‐Ai niinkö? Jake kysyi muka yllättyneenä.
Katsoin häntä katseella jota kutsuimme totuus katseeksi. Siitä vaan jotenkin tiesimme, että toinen puhui totta.

‐Oi Vivi, hän sanoi ja halasi minua.
Pitkästä aikaa tunsin pienen lämmön sydämessäni ja tiesin, että se johtui siitä, että olin saanut parhaan ystäväni takaisin elämääni.