Järki pois ja sydäntä peliin

38: Tunteiden jakamista

Vivi

Istumme olohuoneen sohvalla täydessä hiljaisuudessa.

-Mitä sä oot tehny viime päivät? aloitan typerällä kysymyksellä.

Käymme Jaken kanssa hyvin harvoin tällaisia niin sanottuja vakavia keskusteluita. Sen takia en tiedä yleensä miten tällainen keskustelu aloitetaan. Viimeksi taisimme puhua tallalailla noin 3 vuotta sitten. Eihän se ole ihmekkään, koska Jake muutti pois ja emme nähneet toisiamme sen jälkeen.

-En oikeestaan mitään, Jake vastaa ilmeettömästi.

-Mikä sulle on tullut? Onko kaikki hyvin? Mitä on tapahtunu? kysyn kaikki kysymykset mitä tässä tilanteessa tulee mieleen.

Jake pysyy hiljaa.

-Suututinko mä sut jotenki? Tekikö joku sulle jotain tai sanoko? kysyn niin rauhallisesti kuin osaan.

Jake katsoo tiiviisti lattiaa ja näen hänen silmäkulmassaan kyyneleen jonka hän pyyhkii nopeasti pois.

-Eli joku teki jotain! Mä tapan sen kusipään! uhoan vihaisena ja nousen ylös tuolilta.

-Ei! Jake vastaa hätääntyneenä.

-Hh. No mikä sit on? kysyn ja istun takaisin sohvalle.

Jake painaa kätensä kasvoilleen. Tämä on selvästi hänelle arka aihe. Yritän antaa tukea silittämällä hänen olkapäätään.

-Iiriksellä ei oo kaikki hyvin, hän vastaa lopulta ja alkaa itkeä ihan kunnolla.

Vedän Jaken halukseen ja yritän rauhoitella häntä.

-Kaikki kyllä järjestyy, sanon.

Hän vain jatkaa itkemistä.

__

Jake itki ainakin tunnin. Hän vain sai suustaan katkonaisia lauseita kuten "Iiris l-lähti melkein j-ja s-se ei oo k-kunnossa." En ymmärtänyt pätkääkään mitä hän sanoi, mutta sen ymmärsin, että häneen sattui.

Nyt Jake on kuitenkin rauhoittunut hieman. Hänen päänsä makaa minun sylissän ja silitän sitä.

-Parempi olo? kysyn.

-Mm, hän vastaa.

-Haluutko nyt kertoo mitä on tapahtunu? kysyn.

-Hh enpä tiedä, Jake vastaa huokaisten.

-No ei sun oo pakko kertoa, jos et halua, sanon rauhoittavasti.

-Tiiän mut oon sulle selityksen velkaa, hän jatkaa.

-No jos nyt alotetaan siitä, että mitä niin pahaa on tapahtunu ettet tuu 3 viikkoon kouluun? Edes sä et lintsaa niin paljon, totean.

-No ensinnäkin mä en lintsannu. Mun vanhemmat ilmotti opettajille, että oon kipeä. Et varmaan muistanu, hän aloittaa.

Käyn päässäni muistoja ja sitten tajuan kuinka tyhmä olen ollut. En ole kysynyt opettajilta missä Jake on. Tyhmä tyhmä tyhmä.

-En oo tosin oikeesti kipee mut tavallaan. Valehtelin mun vanhemmille, että oon kipee, Jake jatkaa.

-No mitä sitte on tapahtunu? kysyn jälleen.

Jake huokaisee taas ennen kuin aloittaa:
-Pari viikkoa sitten mulle ja Iirikselle tuli valtava riita. Siis ihan hirveä riita. Se meni niin pahaksi, että sanoin jättäväni sen. Heti ku mä sanoin sen niin kaduin sitä, koska en mä ikinä pystyis tekeen niin sille. Ennen ku mä ehin sanoa sille mitään niin se jo lähti juosten kotiin enkä mä juossu perään, koska mun oma ylpeys ei sallinu sitä.

En voi uskoa mitä kuulin.

-Oon pahoillani. Mut miks sä et menny vaikka seuraavana päivänä pyytään siltä anteeks? kysyn hämilläni.

-Luulekko etten ois halunnu? Olin laittamassa viestiä Iirikselle illalla mutta huomasin tän viestin, hän vastaa itkuisena ja ojentaa minulle puhelimensa.

KESKUSTELU J&I

I -Rakas Jake. Muista että tää mitä teen tänään ei oo sun vika. Ei kenenkään. Oot upee ihminen ja haluun ettet jää tähän kiinni. Mä lupasin rakastaa suo kuolemaan asti ja sen mä myös tein. Mutta nyt pienellä lisällä. Rakastan suo kuoleman jälkeenki. Hyvästi Jake rakastan suo💖

Katson Jakea. En voi uskoa lukemaani. Vedän taas Jaken halaukseen, mutta tällä kertaa isompaan ja tiukempaan.

-Voi Jake, sanon ja tunnen omallakin poskellani lämpimän kyyneleen.

Tunnen niin syvää myötä tuntoa tuota poikaa kohtaan. Jake on minulle edelleenkin kuin veli ja hän on viimeinen ihminen jolle haluaisin tapahtuvan näin.

-Onko se siis kuollu? kysyn varovasti.

-Ei, hän vastaa ja huokaisen helpotuksesta.

-Kaikki järjestyy, oikeesti, vakuuttelen taas kerran, mutta tarkoitan sitä.

__

Syömme Jaken kanssa hänen äitinsä tekemää makaronilaatikkoa nälän johteesta.

Päätin jäädä Jakelle yöksi. Olemme jutelleet kaikkea maan ja taivaan välillä. Jake kertoi minulle, että oli mennyt aivan sekaisin, kun oli lukenut Iiriksen itsemurha viestin. Hän oli lähtenyt juoksien ulos. Hänen vanhempansa eivät olleet kotona joten he eivät tiedäkkään tästä.

He eivät ole nytkään kotona, sillä Jaken vanhemmat käyvät paljon yö vuoroja. Jake muuttui sudeksi sinä yönä ja oli raivoissaan. Hän muista mitään, mutta sen hän muistaa, kun heräsi puistossa raadeltu noin 15 vuotias poika edessään. Poika oli kyllä vielä täpärästi hengissä. Jake ei tiennyt mitä tehdä, mutta sen hän tiesi, että ihmisiä alkaisi tulemaan kohta puistoon ja Jake olisi ilki alasti. Niinpä hän otti pojan puhelimen ja soitti hätäkeskukseen, kertoi osoitteen ja lähti.

Seuraavana päivänä hän sai soiton sairaalasta. Sairaalasta kerrottiin, että Iiris oli selvinnyt täpärästi ja joutuu nyt laitokseen. Jake ei ole kuitenkaan käynyt siellä. Hän ei ole kuulemma tullut ulos yhtään.

Kerroin itsekkin omasta rakkaus elämästäni. Siitä miten Milla oli hylännyt minut ja miten emme ole puhuneet kahteen viikkoon. Jake antoi minulle henkistä tukea.

-Sun pitäis oikeesti mennä puhuun sille Millalle, Jake toteaa.

-Niin sunki Iirikselle, totean takaisin.

-Se on vaan niin hankalaa. En tiiä mitä sanon sille, Jake sanoo surullisesti.

-Sano vaikka, että oot pahoillas ja ettet enää ikinä jätä sitä, ehdotan.

-Joo mut ku muo hävettää, hän möläyttää.

-Mitä? Mikä täs nyt hävettää, kysyn ja nauravan.

-No ku mä en osannu auttaa sitä tai tienny sen ongelmista, hän selittää nolona.

-Jake nyt kuuntelet. Tossa ei oo mitään noloa et voinu tietää, sanon.

-Joo mut-, hän aloittaa mutta keskeytän hänet.

-Nyt nielaset ton ylpeytes ja meet huomenna Iiriksen luo.

Jake katsoo minua mietteliäänä kunnes vastaa:
-No okei.

-Jes! tuuletan.

Jake naurahtaa.

-No mut sunki pitää tehä sitten mulle yks lupaus, hän sanoo.

-No mikä? kysyn ja kohotan kulmaani.

-Sä meet puhumaan myös Millalle, hän vastaa virne naamallaan.

-Mitä!? En todellakaan! minä kiellän.

-No en mäkään mee sit Iiriksen luo, hän sanoo.

Vitsi tuon tyypin pitää olla ärsyttävä.

-No hyvä on, sanon.

-Mä meen Millan luo, sanon päättäväisesti.