Järki pois ja sydäntä peliin

41: Vihaa, outoutta ja stressiä

Milla

Kelloni soi kova äänisenä puhelimestani ja sammutan sen ärtyneenä.

Tänään olisi se päivä, kun Iiris lähtee. Tulee valtava ikävä, mutta näin on parasta. Näen hänestä, että hän tarvitsee uuden alun.

Olen päättänyt jotain muutakin. Tänään olisi se päivä, kun ryhdistäytyisin. En ole unohtanut Vivin sanoja. Sinun pitää ensin rakastaa itseäsi ennen kuin pystyt rakastamaan jotain toista. Tuo on minulle helpommin sanottu kuin tehty. Mutta yllättävää kyllä olen vähän tehnytkin niin. Huom vähän. Uskalsin kysyä vanhemmiltani Nikosta. Tosin hienovaraisesti. Sain selville, että Niko oli vain sanonut mitä sylki suuhun tuo. En siis kertonut mitä huhuja Niko on levittänyt, vaan kysyin ovatko he pitäneet Nikoon yhteyttä. Mutta muuten en ole edistynyt kovin itseni rakastamisessa enkä halua sitä vain Vivin vuoksi vaan ihan itselleni.

____

Olen matkalla laitokseen. Autan Iiristä pakkaamisessa. Meidän pitää aloittaa heti aamusta, sillä vaikka hänen junansa lähtee vasta illalla meillä menee hirveästi aikaa pakata kaikki laatikot.

Tänään olisi hänen viimeinen päivänsä täällä, Koukkolassa pitkään aikaan. Näkisimmme seuraavalla kerralla ehkä vasta jouluna. Nyt on vasta marraskuun toinen päivä. Miten selviäisin ilman häntä?

Ennen kuin huomaankaan olen laitoksen oven edessä. Huokaisen ja avaan sen.

Astelen vastaanotolle ja sanon:
-Tulin tapaamaan Iiris Kuuselaa.

-Nimi, tympääntyneen näköinen nainen sanoo.

-Milla Niemelä, vastaan.

-Huone— hän on sanomassa mutta menen jo.

Tiedän Iiriksen huoneen numeron jo ulkoa. Kävelen typötyhjien käytävien ohi kohti Iiriksen huonetta.

-Olen hyvin pahoillani Sebastian hyvin pahoillani, mutta teidän on pakko olla täällä vielä kuukausi, joku nainen sanoo.

Käännän katseeni sivulle ja huomaan oven raollaan. Katson käytäville. Ketään ei näy.

Milla ei älä uskallakaan kuunnella! Se on väärin! Toisen yksityisyyden loukkaamista! järkeni tiuskaisee ja se on oikeassa.

En saisi salakuunnella. Tämähän on laitos. Terapeutit ja psyhologit puhuvat jatkuvasti jossain huoneessa ja potilaat voivat kertoa mitä tahansa, mikä ei kuullu yleisölle.

Mutta en voi uteliaisuudelleni mitään. Olen ihan liian utelias ihminen vain jatkamaan matkaa ja olla kuuntelematta salaista keskustelua. Jäniksenkorvaksikko Markus oli minua kutsunut, kun kuuntelin oven takana pienenä hänen ja kavereidensa keskustelua.

Niinpä menen muitta mukisematta lähemmäs ovea kunnes olen ihan sen vieressä, mutta en tietenkään raon edessä ja kuuntelen.

-Hhh no milloin minä pääsen pois? nuoren miehen ääni kysyy.

-No sitä ei voida tietää, mutta minulle on annettu määräys jonka mukaan sinun on jäätävä vielä tänne tarkkailuun, naisen ääni sanoo

-Ja miksi minun on jäätävä vielä tänne tarkkailuun? mies kysyy turhautuneena.

-No tuota, kun......sinä et edisty. Sinä et ota lääkkeitäsi ja et kerro meille totuuksia. Sitten kaiken lisäksi puhut sekavia, nainen sanoo vaivaantuneena.

-Kuten? mies kysyy.

-Kuten "En voi ottaa lääkeitäni, koska olen susi" tai "Voisin tappaa sinut nyt jos vain haluaisin", nainen sanoo yrittäen kuulostaa normaalilta, vaikka hänen äänestään kuuluu hermostuneisuus.