Järki pois ja sydäntä peliin

8: Miten on olemassa noin hyvä

Vivi

Jotenkin se, että sain parhaanystäväni takaisin sai minut innostumaan muista tunteista. En ollut tietenkään ihastunut Jakeen tai hän minuun (olen myös 100000% lesbo) vaan se sai minut miettimään Millaa.
‐Mun pitäis kertoo jotain, sanoin.
‐No? hän kysyi.
‐Mä löysin mun sielunkumppanin, vastasin epäröimättä.
‐Kyl mä tiesin, hän vastasi naurahtaen.
‐Miten? kysyin huvittuneena.
‐Juurihan mä sanoin, että se mun tuntema Vivi ei auta neitoja hädässä, hän irvaili leikillään.
‐Koske kerranki viel Millaan niin sulta lähtee pää, minä uhkailin.
‐Joo joo sori, hän vastasi.

Kun koulu loppui olin menossa tuttuun tapaani kotiin, kun huomasin edessäni olevan henkilön. Milla. En voinut itselleni enää mitään vaan juoksin hänen luokseen ja otin hänen kyynerpäästään kiinni jolloin sain pariksi sekunniksi täydellisen mielen rauhan.

Milla kääntyi ympäri ja katsoi ylös minua silmiin, sillä olinhan häntä niin paljon pitempi ihmissusi geenejeni takia.

-Hei, hän sanoi ihanalla sulo äänellään.
‐Hei, vastasin hänelle omalla karhealla äänelläni.
‐Meetkö tätä kautta? kysyin osoittaen eteen päin.
‐Öö joo entä itse? hän kysyi.
‐Miksi oisin muuten kysynyt jos en menisi, sanoin ja naurahdin jolloin Milla meni täysin punaiseksi.
‐Mennäänkö samaa matkaa? kysyin.
‐En mä voi, hän sanoi laskien päänsä alas.
‐Mikset? kysyin ja ajattelin heti ensimmäisenä hänen olevan poikaystävänsä Nikon kanssa.
‐Koska menen samalla hakemaan pikkusiskoni, hän vastasi ja huokaisin mielessäni helpotuksesta.
‐Aa no voinko tulla silti? kysyin kuulostaen naurettavan epätoivoiselta, vaikka sitähän minä olin.
‐En tiedä, hän vastasi ja pyöritti sormiaan.
‐Jos se ei käy pikkusiskollesi niin voisin kääntyä koulun kohdalla, minä ehdotin.
‐Tuo on hyvä ajatus, hän vastasi pienen hymyn kera.

‐Selvä, sanoin ja lähdimme kävelemään.
Kävellessämme olisin halunnut kysyä kaikkea, mutta juuri ennen kuin ehdin kysyä mitään hän kysyi tuli punaisena:
‐Oletko sinä hetero?
Katsoin häntä kulma koholla ennen kuin vastasin:
‐Ei vaan olen lesbo.

Tuli jälleen kerran kiusallinen hiljaisuus ennen kuin päätin kysyä typeränä:
‐Entä oletko sinä hetero?
Hän meni mykäksi kunnes vastasi:
‐Kyllä.
Se sai sydämmeni vuotamaan verta, vaikka tiesin hänen valehtelevan. Hän oli vielä kaapissa ja oli varmasti hämillään tunteistaan. Muistan kuinka itsekkin aloin hätääntyä, kun huomasin pienenä, että tytöt pitävät pojista ja pojat tytöistä. Aloin hätääntyä, koska huomasin pitäväni pelkästään tytöistä. Vasta 14 vuotiaana uskalsin olla oma itseni.

Meni hetki ennen kuin olimme ilmeisesti jonkun ala-asteen etu pihassa. Odotimme hetken kunnes näin ovesta ryntäävän pienen ja maailman suloisimman pikku tytön, joka juoksi suoraan Millan luo. Milla kyykisyi tytön tasolle ja otti tämän isoon halaukseen. Näky sai minut heltymään.

‐Milla arvaa mitä tänään tapahtui! pikku tyttö hihkui.
‐No? Milla kysyi hymyillen.
‐Meiän luokalle tuli joku uus tyttö johon mä tutustuin ja nyt se on mun uus ystävä, hän intoili.
‐Sehän on mahtavaa Miisa. Kiva, että sait uuden kaverin, Milla sanoi hymyillen ja silitti pienen tytön päätä.

Pian Milla nousi ylös ja otti Miisaa kädestä.
‐Hei hei Milla ja Miisa, sanoin ja olin lähdössä, mutta Millan pikku sisko kysyi ihmeissään:
‐Kuka sä oot?
Käännyin ympäri ja vastasin hymyillen:
‐Mä oon Vivi.
‐Minne sä meet? hän kysyi.
‐Lähden kotiin, vastasin.
‐Niin mutta miksi sä tulit tänne jos sä olit menossa kotiin? hän kysyi hämillään.
‐Koska saatoin siskos tänne ja se halus et mä lähen tästä, vastasin.

Miisa katsoi ensin isosiskoaan ja sitten minua.
‐Kyllä toi voi tulla myös, hän vastasi saaden Millan silmät laajenemaan.
‐Mitä? Milla kysyi yllättyneenä.
‐Kyllä säki saat hankkia uusia ystäviä, sillä mä en haluu et sul on vaan yks ystävä ja yks höpsö poikaystävä, Miisa vastasi hymyillen saaden Millan punastumaan.
‐Voin mä tulla jos Millalle sopii, vastasin katsoen häneen päin.
‐Öm okei, Milla vastasi hieman kiusaantuneena.

Sitten lähdimme matkaan. Kävelimme ja kuuntelin tarkasti kuinka he keskustelivat päivän kuulumisista. Miisa oli melkein yhtä söpö kuin Milla. He olivat kuin kaksi marjaa jotka olivat erottamattomat toisistaa. Heidän täytyi olla hyvin läheisiä. Vaikka olin tällainen kurja olento niin ymmärsin heidän yhteyden, sillä minullahan oli Jake, joka oli minulle kuin veli.

Hetken kävelyltämme tulimme Millan mukaan puoliväliin. Hän ja Miisa kävelivät käsi kädessä ja minä Millan vieressä.
‐Saanko mä kysyä sulta jotain? Miisa kysyi kohdistaen sanansa minuun.
-Saat, vastasin hymyillen.
‐Ootko sä tyttö vai poika? hän kysyi saaden minut naurahtamaan.
‐Miisa! Milla sanoi moittien häntä, vaikka minua ei haitannut yhtään hänen pikkusiskonsa kysymys.
‐Ei se haittaa, sanoin leppoisasti.
‐Olen tyttö, vastasin Miisan kysymykseen ja hän nyökkäsi.
‐Miksi sä sitte pukeudut kuin poika? hän kysyi saaden Millan huokaisemaan syvään.
‐Koska se on minun tyylini, vastasin Miisalle hymyillen.
‐Öm selvä? hän sanoi lopulta hämillään.

Pikkuiset ovat niin ihanan uteliailta. He haluavat kysyä asioita, koska eivät vielä tiedä kaikkea tarpeellista maailmasta. Olisinhan voinut sanoa hänelle häpeilemättä, että olin lesbo, mutta rehellisesti se ei liittynyt pukeutumiseeni vaan tämä oli minun tyylini ja vain satuin olemaan lesbo.

Siinä me sitten kävelimme kaikessa hiljaisuudessa.
Yhtäkkiä kuitenkin Miisa näytti horjahtavan. Hän oli kaatumassa maahan, mutta juuri ennen kuin hän lysähti maahan niin Milla otti hänet syliinsä kaatuen itse.
‐Oletko kunnossa, Milla kysyi Miisalta, vaikka hän itse oli loukkaantunut.
‐Olen, mutta entäs sinä? Miisa kysyi huolissaan iso siskoltaan.
-Älä minusta huoli. Hyvä kun sinulle ei sattunut mitään, hän vastasi, mutta minä ja Miisa katsoimme häntä huolissaan.
‐Ei kai sinuun sattunut? kysyin ääni täynä huolta.
‐Vähän, Milla vastasi.
Miisa hypähti hänen sylistään tehden tilaa minulle, kun kyykistyin Millan tasolle, joka oli vielä maassa.
‐Pystytkö liikkumaan? kysyin.
Hän nousi horjuen, sillä hänen jalkaansa sattui.

Hän meinasi kaatua uudestaan, mutta otin hänet kiinni melkein itseeni. Punastuimme molemmat kun näimme millaisessa asennossa olimme. Käteni olivat hänen ympärillään suojelevasti, hän oli nojautunut taakse päin ja hänen kätensä olivat niskassani. Se oli hieman kiusallista, mutta samaan aikaan jotenkin niin romanttista.
‐No onko hän kunnossa? Miisan huolestunut ääni herätti meidät pilvilinnoista.
Suoristuimme äkisti ja minä rapsin niskaani.
‐Joo olen minä kunnossa. Älä huoli Miisa, Milla vastasi rauhoittaen pikkusiskoaan, joka oli huolesta sekaisin.
‐Okei, Miisa vastasi ja juoksi halaamaan isosiskoaan.

He halasivat ja jatkoimme jälleen kerran kävelyä, mutta hitaasti, sillä Millan jalka oli vielä hiukan kipeä.

En käsittänyt kuinka suojeleva hän olikaan pikkusiskonsa tähden. Hän oli oikeasti loukkannut itsensätämän vuoksi.
Säpsähdin, kun tajusin, että Milla oli niin hyvä ihminen, että tekisi noin melkein kelle tahansa. Minä en tekisi noin varmaan muuta kuin hänelle ja Jakelle, sillä olin paha myötätunnoton paska enkä voinut käsittää kuinka noin hyvä voi olla olemassa. Miten hän pystyi olemaan tuollainen?
Vastaus oli yksin kertainen. Hän on minua puhtaampi, hauraampi ja kiltimpi.
Hän on enkelini.