"‐Mitä!? kysyin hyvin häkeltyneeenä, sillä en voinut uskoa mitä hän juuri sanoi.
-Nii että mä rakastan suo Milla, hän toisti.
‐Siis mitä? kysyin vielä kerran, sillä olin niin hämmentynyt.
-Voi saameri sun kanssa mä rakastan suo! hän huusi turhautun...
Maanantai. Se pahin päivä koko viikossa. Tänään se on extra paha, sillä Iiris ei ole mukana ja tieto siitä, että hän voi henkisesti huonosti masentaa minua.
Pysähdyn kouluni eteen ja nostan katseeni maasta. Minun on pakko yrittää olla normaalisti. Minun on yritettävä keskittyä.
Astelen koulun katokselle ja alan etsimään piirros vihkoani repustani. Sitä ei löydy. Sitten muistan mitä tapahtui ja mieleni menee taas täysin mustaksi. En sitten piirrä. Surkeaa.
En tykkää yleensä katsoa puhelintani, mutta nyt ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Siispä alan pelaamaan Candy crushia. Pelaan sitä niin kauan kunnes kello soi ja menen koulun ovista sisään.
Olen kävelemässä tavallisesti luokkaani kohti kunnes joku laittaa kätensä olkapäätäni vasten. Käännyn ja näen Nikon suoraan edessäni. Irrotan saman tien Nikon käden olkapäältäni ja olen jo kääntymässä pois kunnes Niko kysyy varovasti:
‐Onko se totta mitä Iirikselle tapahtui?
Katson häntä hämmentyneenä ja järkyttyneenä. Mistä hitosta Niko on saanut tietää?
‐Mistä sä puhut? kysyn typerästi, sillä tiedämme molemmat mistä hän puhuu.
‐Sä tiedät kyllä, Niko vastaa.
‐Mistä sä oot saanu tietää? kysyn hieman hädissäni.
‐Kyllä sä tiedät kuinka nopeesti huhut leviää täällä, hän vastaa ja niin hirveätä kuin se onkin, niin täällä pikku kaupungissa todellakin juorut leviävät kuin joku rikkinäinen puhelin leikki.
Katson Nikoa kauhuissani. Kuka tahansa voi siis tietää Iiriksen mielentilasta ja olen aika varma, ettei sellaista tietoa haluta muiden kuultavaksi. Voi ei Iiris parka.
‐Mä vaan haluun tietää, hän aloittaa.
-Onko se ja etenki sä kunnossa? hän kysyy.
-Se ei kuulu sulle, vastaan ja tuijotan taas tiivisti lattiaa.
‐Comoon Milla sä ja Iiris ootte mulle edelleen tärkeitä, vaikka ei enää suerustella. Mä tiedän, että säki tunnet sen. Meillä on vielä yhteys joten mulla on oikeus tietää mitä tapahtu, Niko käskee ja vihani kasvaa.
‐Ensinnäkin ME OLLAAN EROTTU! Toiseksi MEILLÄ EI OLE MITÄÄN YHTEYTTÄ enää! Kolmanneksi sulla EI ole mitään OIKEUTTA tietää mitä on tapahtunu joten tee mulle palvelus, JÄTÄ MUT RAUHAAN! minä raivoan hänelle ja säikähdän yllättävää sana ryöppyäni.
Niko näyttää säikähtäneeltä. Ääh mikä minua vaivaa!? Miks ihmeesä minun suuni päästää kaiken ulos mitä tunnen. En pidä siitä. En sitten yhtään.
Kaikki katsovat meitä ja huudan:
‐Mitä!? Eikö ennen ole nähty vihaista ihmistä!?
Sitten lähden pois. Tämä on typerää ja ihan turhaa. Tämä on turhaa, koska minun raivoamiseni ei auta sitten yhtikäs mitään. Aa että elämän pitää olla niin vaikeaa!
Katseeni on taas maassa ja sen ansiosta törmään johonkin. Hyvä Milla! En ihme kyllä kaadu.
-Anteeksi, mutisten ja olen jatkamassa matkaa kunnes tajuan tunteeneeni sitä valtavan mielihyvän tunnetta, mikä minulla on aina, kun Vivi koskettaa minua.
Käännyn ympäri ja nostan katseeni häneen ja en voi enää liikkua. Tuijotamme vain toisiamme. Katselen hänen kasvon piirteitään hyvin tarkasti. Hänen kauniit silmänsä ovat mustat, hänen lyhyet vaaleat hiukset kimmeltävät ihanasti valoisalla käytävällä ja hänen ihonsa on niin puhdas.
En tiedä mikä minuun meni. Ehkä se oli vain joku outo tunteiden näyttö kyky tai ehkä tarvitsin nyt vain jonkun. Minä kävelin Vivin luo ja halasin häntä. Kyllä ja lujaa. Tiedän olen täysi idiootti.
Ihme kyllä hän halasi yhtä voimakkaasti takaisin. Tässä me olimme kaikkien silmien edessä, mutta tuntui kuin olisimme kahden. Vivin syleilyssä kaikki ympäriltäni katoaa. Kaikki järkeni estelevät äänet. Kaikki mietinnät siitä mitä muut ajattelevat minusta, kun halaan umpi lesboa. Iiris, Niko ja pilalle menneet piirrustukseni katoavat mielestäni.
On vain minä ja Vivi. Muuta en haluakkaan.
Ups! Gambar ini tidak mengikuti Pedoman Konten kami. Untuk melanjutkan publikasi, hapuslah gambar ini atau unggah gambar lain.
