Järki pois ja sydäntä peliin

23: Syy hymyyn

Vivi

En saa Millaa mielestäni, taas. En vain voinut katsoa sormieni läpi meidän suudelman ja jättää asiaa sikseen. Menin siis fiksuna tyyppinä hänen ikkunan taakse. En voinut muuta. En tiedä mitä sanon Millalle. Mitä minun pitäisi sanoa?

Tunsin myös sen inhottavan tunteen rinnassani. Miksi Millan pitää kärsiä yhtäkkiä niin helkutin paljon? Johtuuko se kenties minusta? Entä jos hänen elämänsä tuli vasta minun tapaamiseni jälkeen näin hirveän vaikeaksi? Se ei olisi yllätys, sillä minun tyhmä elämän asenteeni ja saastunut sieluni vaikuttavat sielunkumppani yhteyden takia myös Millaan. Ja sitä minä en kestä. En halua saastuttaa Millan puhdasta sielua. Ei vittu jos Millasta tulee samanlainen paska ihminen ku musta. En kestä sitä. Mä haluaisin tehä siitä onnellisen mut en mä tietenkään voi kuu oon niin paska. Tää on mulle ihan uutta ku ei mul oo ennen ollu oikeeta tosi rakkautta. Vai onko tää ees sitä?

Saameri ku vituttaa.

Oon tällä hetkellä tupakalla tutussa Koukkolan keskustan puistossa. Tupakka rauhoittaa muo ja just nyt tarviin sitä.

Mun ja Millan suudelmasta on jo neljä päivää ja silti mä mietin ja masistelen sitä. Masistelen, koska Milla ei varmaan ajattele edes koko asiaa tai pidä sitä minään, sillä vaikka olemme sielunkumppaneita niin se ei tarkoita, että hän olisi pitänyt siitä. Olen ehkä kokeneempi kuin Milla, mutta en tässä asiassa. Kuten jo sanoin Milla on ihan eri asia.

Kuulen puhelimeni soivan ja otan sen mun taskusta. Soittaja on Jake.

-Haloo? minä kysyn.

‐Vivi sähän tiiät tytöistä, hän aloittaa heti ilman selitystä.

‐Joo kai? vastaan hämilläni.

‐Tiiätkö mistä kukista ne tykkää? hän kysyy ja kuulen Jaken äänestä lievän hermostuneisuuden.

‐Okei okei hidasta vähän, vastaan naurahtaen.

‐Mitä on tapahtunu? kysyn.

‐Ei nyt Vivi mulla on oikeesti kiire, hän vastaa hädissään.

‐Kerro lyhyesti mitä on tapahtunu. En utele sen enempää, sanon kehottaen häntä jatkamaan.

‐No voi vittu oon menos treffeille Iiriksen kaa, hän vastaa äkäisesti.

‐No nyt mä tajuun. Miten se anteeks pyyntö meni niin äkkiä? kysyn naurahtaen.

‐Helkkari kerro jo mitä kukkia pitäis ostaa maailman upeimmalle tytölle, Jake hoputtaa minua.

‐Okei okei relaa. Se on ihan helppoo. Mieti mitä sä näet siinä tytössä ja sitte yhdistä kaikki asiat mitkä siitä tulee mieleen siihen yhteen kukkakimppuun, vastaan nopeasti.

‐Hirveen syvällistä paskaa, Jake sanoo välinpitämättömänä.

‐Ja se syvällinen paska on sun ainoo keino saada se tyttö rakastuun suhun, minä totean.

‐Mut en mä, hän aloittaa, mutta minä keskeytä hänet.

‐Kyllä sä osaat ja jos epäonnistut tässä niin oot vajonnu aika alas, totean sarkastisesti ja suljen luurin.

Huokaan. Olisipa minullakin yhtä helppoa nyt Millan kanssa kuin Jakella ja Iiriksellä.

Tunpaan tupakan maahan, sillä se on palanut loppuun ja olen ottamassa uuden kunnes huomaan puiston penkille menevän tytön. Sen tytön, joka varasti sydämmeni. Sen tytön, jonka takia kärsin. Sen tytön, jonka eteen tekisin mitä vaan. Millan. Hän kantaa jotain vihkoa sekä penaalia ja istahtaa puiston penkille. Tänään on huono sää ja kohta on tulossa varmaan ukkonen, koska pilvet näyttävät uhkaavilta. Mutta nyt tuntuu kuin koko paikka säteilisi auringon valoa. Milla on niin kaunis. Hän alkaa piirtämään jotain vihkoonsa ja minä vain tuijotan häntä. Vaikka olemme noin 10 metrin päässä toisistamme niin näen hänet täydellisesti, koska olen ihmissusi.

Perkule ku mun pitää olla puoleksi eläin. Siitä ei oo tähän asti ollu muutaku harmia. Pitiki päästää mun susi pinnalle ku mä ja Milla suudeltiin. Tuntu ihan hirveeltä nähä se pelkäämässä muo. Toivottavasti niin ei käy usein.

En voi nyt mennä typerästi hänen luokseen. Milla saattaisi pelästyä ja sitä minä en salli. Haluan hänen silmilleen iloa ja onnea, en pelkoa ja surua. Jotenkin hän näyttää nyt hyvin onnelliselta. Ehkä piirtäminen tuo hänelle sitä. Milla hymyilee ja en voi muuta kuin itsekkin hymyillä.

Kokonaisen tunnin tuijotan vain häntä ja mietin mitä Milla piirtää noin keskittyneenä. Tarvitsen kyllä kaikki tahdon voimani rippeet etten mene hänen luokseen. Haluaisin vain suudella häntä uudestaan ja kertoa kuinka upea hän on. Mutta en voi. En vain voi. Pelko torjumisesta pelottaa minua enemmän kuin mitään muuta. Olen pelkuri.

Pian Milla lopettaa työskentelyn. Hän katsoo paperia hämmentyneenä. Hymy ja onnellisuus muuttu suureksi hämmennykseksi ja yllätyneisyydeksi kunnes hänen kasvoilleen leviää takaisin iso hymy ja hän on niiiin söpö etten kestä. Tuon hymyn jos saisin nähdä joka päivä niin olisin maailman onnellisin nainen.

Kumpa olisin syy hänen onnelliseen hymyynsä.