Järki pois ja sydäntä peliin

15: Toinen persoona

Vivi

Olin huoneessani ja viestittelin kenempä muunkaan kuin Jaken kanssa.

KESKUSTELU V&J
V ‐Kiitti muuten vielä ku hankit mut pois kaupungilta oot lifesaver🙏
J ‐Eipä mitää
V ‐Mitä se eilinen oli?
J ‐No se jätkä hyökkäs mun kimppuun!
V ‐Se oli ihminen Jake! Olisit voinu vähän hallita sitä suttas
J ‐Mä yritän mut sun pitää ymmärtää et se on prosessi joka voi kestää kymmeniä vuosia ja silloinki on vielä puolet prosessista toteuttamatta
V ‐Okei okei ymmärrän
J ‐Kiitti Vivi
V ‐Nyt siihen tunnustukseen
J ‐Ai mihin?
V ‐Comoon Jake mä kuulin sen! Ootko löytäny sielunkumppanis!?
J ‐No joo aikalailla
V ‐Apua Jake onnea!
J ‐Kiitti
V ‐No kuka se on!?
J ‐Sen nimi on Iiris Kuusela ja ku meiän ihot kosketti ekaa kertaa niin se salama tuli
V ‐No miksette oo jo yhessä?
J ‐Öö
V ‐Jake mitä sä oot tehny?
J ‐No se vähän niin ku vihaa muo
V ‐Mitä!? Nyt kyllä selität!
J ‐Joo mut nyt mun pitää mennä joten moi
V ‐Jake!
V ‐Huhuu!
V ‐Sä tuut katuun tätä😡

Suljin puhelimeni ja naurahdin. Onneton naisten mies Jake.

Yhtäkkiä kuulin koputuksen.
‐Pyydän Vivi puhutaan nyt, äitini aneli.
‐Häivy tai mä häivyn, sähädin ja kuulin kuinka äidin askeleet loittonivat huoneestani.
Olin vieläkin vihainen siitä Jaken adoptio jutusta, mutta miksen olisi. Se oli väärin! He valehtelivat minulle ja Jakelle enkä voisi noin vain antaa sitä anteeksi. En vain voisi.

Yhtäkkiä tunsin rinnassani kipua, suunnatonta kipua, joka levisi nopeasti koko vartalooni. Se oli kuin minua oltaisiin isketty lamauttimella, mutta en menettänyt tajuani vaan pysyin hereillä ja kipu vain yltyi. Irvistin kivusta ja menin maahan. Kouristelin sekä pyörin lattialla. En kyllä päästänyt huutoja, sillä niin heikko en ollut.
Kuitenkin, pian se loppui. Olin hämilläni. Mitä ihmettä äsken tapahtui?

En ollut lukenut tästä. Ihmissusille ei yleensä sattunut mitään. Kummallista.

Päätin soittaa Jakelle, koska vanhemmiltani en kysyisi.
Otin puhelimeni ja painoin yhteystietojen kohdalla nimen Jake.
Puhelin alkoi piippaamaan ja se loppui kun Jake vastasi ja sanoi heti:
‐Joo kerron huomenna koulussa.
‐Ei Jake en mä sitä, sanoin nopeasti ennen kuin hän ehtisi sulkea puhelinta.
‐No mitä sitten? Jake kysyi hieman turhautuneena.
Hän on varmaan YRITTÄMÄSSÄ tehdä jotain koulutehtävää.
‐No ku pari minsaa sitten mun rinnassa tuntu aivan valtava kipu, joka levisi koko kehoon ja sitten se vaan loppui, minä selitin.
Jake meni hiljaiseksi.
‐Vastaa! huusin vihaisena, sillä halusin tietää mitä minulle tapahtui.
‐Sun sielunkumppaniin sattuu joko henkisesti tai fyysisesti, hän vastasi hetken kuluttua.
‐Mitä!? huusin kauhuissani.
‐No joo. Tolta se tuntuu, hän sanoi ja minä olin vain kauhusta kankeana.

En ollut edes tullut ajatelleeksi sitä, että minun oma enkelini kärsi tällä hetkellä. Ja mikä pahinta en edes tiennyt missä Milla oli.

‐Mun pitää päästä Millan luo, sanoin vieläkin kauhuissani.
‐No tiedätkö missä se on? Jake kysyi.
‐En, vastasin.
‐No et sä sitten voi sitä auttaa, hän totesi.
‐Mut mun on pakko! huusin jo hermostuneena.
‐Valitan Viv. Et voi, Jake vastasi ja minä löin luurin korvaan.

Tämä ei voinut olla totta. Mitä jos Millalle on sattunut jotain todella pahaa!? Entä jos joku olisi satuttanut häntä fyysisesti? Entä jos hän tälläkin hetkellä itki yksin huoneessaan jonkun typeryksen sanoista ilman lohtua.

En ajatellut mitään, kun ryntäsin huoneestani ulos. En huikannut vanhemmilleni mitään vaan riuhtaisin oven auki.

Juoksin kauaksi kotoa. En edes tiedä minne, mutta näin puita, joten olin jossain metsässä.
‐Milla! minä huusin hänen nimeään, vaikka tiesin ettei siitä olisi apua.
‐Milla! huusin uudestaan.
Huusin hänen nimeään niin kauan kunnes ääneni väsyi.

Tunsin kuinka ihoani poltteli. Se oli sen merkki, että minä muuttuisin ihan kohta. En voinut pidätellä suttani vaan annoin sen vallata minut. En enää nähnyt mittään, sillä toinen persoonani oli ottanut minusta vallan. En ollut enää Vivi vaan olin peto. Peto jota en voisi pysäyttää ja kun heräisin niin minua odottti seka sorto. Seka sorto, jonka suteni oli tehnyt.