Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä kolmekymmentä - Viimeinen päivä

Päivä kolmekymmentä

Perjantai 3.7. Viimeiseen päivään oli ihana herätä Ashtonin vierestä. Kauipaus tuntui kuitenkin nyt jo, vaikka makasimme vierekkäin. Tuntui, kuin olisin halunnut hänet takaisin, hänen ollessa vierelläni. Nousin istumaan ja hieroin silmiäni. Venyttelin niskaani ja yritin nauttia viimeisestä aamustani täällä. Koulua ei olisi kuin muutama tunti ja sitten olisimme vapaita viimeisen päivän viettoon, vaikka tosin lento lähtisi jo kahdeksalta ja lentokentällä pitäisi olla kuudelta. Kävin viimeisen kerran suihkussa ja valitsin vaatteet. Aloin meikkaamaan ja samalla katsein nukkuvaan Ashtonia sängyllä, hän näytti niin suloiselta nukkuessaan. Menin takaisin kylpyhuoneeseen ja kuivasin hiukseni, en halunnut edelleenkään herättää Ashtonia, joten en tehnyt sitä huoneessani. Kun tulin takaisin hän oli onneksi edelleen unessa, olin ylpeä itsestäni

"Sä näytät hyvältä ilman meikkiä. Miksi sä tuhlaat aikaas siihen? Voisit vain maata täällä mun kanssa", Ashton sanoi, ilmeisesti hän ei nukkunutkaan.

"En vois maata siellä sun kanssa, vaikken meikkaisikaan, viimenen kouluaamu", vastasin naurahtaen.

"Etkö voisi skipata?", Ashton aneli.

"Skippasin jo eilen ja vaikka kuinka monena muuna päivänä, en voi tänään. Ja kaiken lisäksi Joe kertoo jotain tärkeitä juttuja lentoon ja muihin kotisuomessa tehtäviin asioihin", sanoin rehellisesti.

"Okei, no mutta porukalla heti, kun te pääsette niin pääsen viettämään sun kanssa viimeiset hetket", Ashton sanoi ja pisti silmänsä uudelleen kiinni. Hän nukahti hetkessä uudelleen.

***

"Okei kaikki kuulolla sitten! Pian pääsette pois! VOISITTEKO NYT OLLA HILJAA", Joe huusi luokan edessä. Kaikkien puhe lakkasi.

"Kiitos. Eli, kaikkien pitää olla lentokentällä viimeistään 18.00, viimeistään eli mielellään aikaisemmin. Vietämme viimeiset tunnit ennen lentoja yhdessä porukalla meille varatussa kabinetissa lentokentällä. Olkaa siellä ajoissa, koska chek-in menee kiinni tiettynä aikana ja se ei odota. Eikä lentokone odota. MINÄ en odota yhtäkään mattimyöhäistä. Jos mahdollisesti tulee "ruuhkaa" tai muuta, niin ilmoittakaa, laittakaa viestiä, ihan mitä tahansa. Minun PITÄÄ tietää, missä te olette, kauanko teillä menee", Joe paasasi.

"Tämänkö takia meidän piti tulla tänne kello kahdeksan aamulla, jotta saisit sanoa tämän?", Emmet huudahti luokan perältä.

"Tämänkö takia minun piti seisoa täällä luokan edessa, jotta oppisitte puhumaan minulle epäkunnioittavasti?", Joe sanoi. Emmet jäi hiljaiseksi.

"Kenelläkään muulla kysyttävää?", Joe kysyi. Hän näytti todella ärsyyntyneeltä, joten en edes uskaltanut nostaa kättäni ylös, koska hän olisi voinut kiskoa sen irti. Anne-Sophie kuitenkin uskalsi kysyä ilman edes käden nostamista, tuo rohkea tyttö.

"Pitäisikö host-perheelle ostaa joku pieni muistiainen tai joku lahja täältä vai ehkä lähettää kortti suomesta tai jotain?", hän kysyi ystävällisesti.

"Riippuu omasta tahdosta, mutta kannattaa myös ajatella sitä, millaiset välit sinulla on omaan host-perheeseesi. Jos sinulla on hyvät välit, jatkat tottakai yhteydenpitoa, mutta jos välit ovat hiemankin huonommat, kannattaa muistaa perhettä jotenkin, koska silloin heille kuitenkin jää positiivinen vaikutelma sinusta ja kielimatkalaisista yleensäkkin", Joe sanoi jo rauhallisemmin, joten uskalsin itsekkin kysyä.

"Saako host-perheen jäsenet ja ystävät tulla hyvästelemään lentokentälle?", kysyin varovasti.

"Host-perhe saa tottakai, mutta ystävästä en oikein tiedä. Ehkä jos hän tuntee ja on yhteyksissä host-perheeseesi. Ashton saa kyllä tulla", Joe sanoi hymyillen mutta kuitenkin pudistellen päätään. Hymy nousi huulilleni. Ashton saa tulla hyvästelemään minua! Tämä minua oli ehkä eniten stressannut koko aamun.