Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä viisi - väsymystä ja kävelyä

Päivä viisi

Maanantai 8.6. Talsin kohti koulua taas kerran. Eilinen päivä meni oikeastaan kokonaan elokuvia katsellessa ja syödessä. Yöllä vain pyörin sängyssä, sillä en saanut unta ollenkaan. Ajatukset vain pyörivät päässäni, joten päätin olla nukkunut ollenkaan. Suoraan sanottuna nyt väsyttää. Päästessäni koululle, huomasin kellon olevan minuuttia vaille, joten pistin juoksuksi. Juuri kun pääsin ovelle, Joe oli laittamassa sitä kiinni. Hän naurahti minulle ja minä kiiruhdin paikalleni istumaan. Kaikki muut olivat jo paikoillaan, joten yritin kiinnittää mahdollisimman vähän huomiota, joten tottakai meinasin kompastua omiin jalkoihin ja jouduin ottamaan tukea pöydästä, joka ei ollutkaan niin hyvä pöytä. Sille kävi vähän huonosti ja meikäpoika lensi lattialle. Hyvä aloitus tälle päivälle. Ehkä olisikin pitänyt nukkua yöllä.

Alun sähellykseni jälkeen kuolupäivä jatkui normaalisti, enkä nolannut itseäni mitenkään. Yritin olla mahdollisimman normaalisti, mutta silmäni meinasivat koko ajan mennä kiinni. Yritin haukotella ja ajatella kaikkea muuta, mutta jossain vaiheessa silmäni vain menivät kiinni ja nukahdin.

"Mari!".

Havahduin ääneen ja joku tökkäsi kylkeäni. Avasin silmäni ja tajusin olevani luokassa ja kaikkien katseet olivat minussa.

"Nukuitko sä yhtään viimeyönä?", Joe kysyi.

"En tiiä, en kai?", vastasin totuuden mukaisesti.

"Onko siihen jotain erityistä syytä?", hän kysyi varovasti.

"En tiiä, kai vähän koti-ikävä ja en vaan saanu unta. Pyörin vaan sängyssä", vastasin osittain valehdellen ja osittain puhuen totta. Minulla ei todellakaan ole koti-ikävä.

"Ymmärrän, yritä nyt pysyä hereillä, pian pääset takaisin kotiin ja päiväunille", Joe sanoi hymyillen.

Vastasin hymyyn ja päätin pitää itseni hereillä siihen asti, että saisin pään tyynyyn.

***

Avasin ulko-oven väsyneesti ja laahustin sisään. Haukottelin makeasti ja raahauduin omaan huoneeseeni. En jaksanut edes ottaa kenkiä pois jalasta, kun kaaduin sängylleni.

Jonkun kädet kietoituivat ympärille, tunsin nousevani sängystä, mutten jaksanut avata silmiä. Olin nukkunut ehkä muutaman minuutin vasta.

"Voitko laskea mut alas?", kysyin unisella äänellä.

"En", Ashtonin ääni vastasi minulle.

Kuulin takaoven pamahtavan kiinni. Olimme Hemmingsien takapihalla. Miksi? Olin juuri jatkamassa uniani, kun Ashtonin kädet katosivat ympäriltäni ja tipuin suoraan uima-altaaseen. Mukavaa, tosi mukavaa. Ponkaisin itseni pintaan ja räpiköin portaille, jotta pääsisin ylös altaasta. Ashton, Luke, Michael ja Calum kaikki nauroivat kippuralla, hyvä etteivät maassa kierineet. Ensin menin työntämään Astonin altaaseen ja muut kolme heti perässä. Lopuksi hyppäsin itsekkin uimaan viileään veteen. Nousin pintaan nauraen, pojat ravistelivat päitään, jotta vedet roiskuisivat päälleni. Siitä syttyikin vesisota, vettä roiskui altaan ulkopuolellekkin monta kymmentä litraa.

Myöhemmin kun jo kuivattelimme auringossa Liz tuli pyytämään meitä auttamaan häntä ruuanlaitossa. Minä olin ensimmäisenä menossa jo ovesta sisään, kun pojat vasta nuristen nousivat ylös aurinkotuoleiltaan. Menin Lizin perässä keittiöön ja auttelin häntä salaatin valmistamisessa, pojatkin raahautuivat jossain vaiheessa perässä, missä lie olivatkaan olleet. He alkoivat kattaa pöytää, joka kävi neljältä pojalta yllättävän hitaasti. Ja kaiken lisäksi lasit olivat väärällä puolella ja haarukat ja veitset väärinpäin. Kun huomautin näistä, Liz pudisteli päätään ja naurahti. Luke katsoi minua vihaisesti vaihoi lasin sekä ruokailuvälineiden paikkaa ja mulkaisi vielä senkin jälkeen ikävästi. Naurahdin hieman ja käännyin takaisin salaatin puoleen.