Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä neljä - Valehtelua ja hämmentäviä tunteita

Päivä neljä 

Sunnuntai 7.6. Vapaa päivä. Nukuin pitkään ihanissa vaaleissa lakanoissani ja pehmeässä yöpaidassani. Herätessäni huone oli valoisa, sillä olin unohtanut pimennysverhon auki. Haukottelin muutaman kerran ja nousin istumaan sängylleni. Tuijottelin seinää hetken aikaa ajattelematta yhtään mitään. En ole oikein aamu ihmisiä, jos saa nukkua pitkään. Venyttelin niskaani vähäsen ja heitin peiton syrjään. Nousin ylös ja laahustin kohti vessaa. Pesin hampaani hitaasti ja väittelin itseni kanssa mielessä menenkö suihkuun vai en. Päätin loppujen lopuksi raahautua viileän veden alle. 

Kuivatessani hiuksiani huoneessani joku koputti oveeni. Huusin vain jonkun älähdyksen vastauksesi, sillä aivoni olivat niin hitaalla etten pystynyt miettimään mitä pitäisi sanoa. Luke astui sisään ja leveästi hymyillen. Laitoin hiustenkuivaajan pois päältä, jotta kuulisin mitä hän sanoo. 

"Vapaa päivä, häh?", hän kysyi.

"Joo, nyt pitää vaan keksiä jotain tekemistä. Varmaan kysyn mitä Anne-Sophie tekee", vastaasin hymyillen. 

Huomasin Luken ilmeen kirkastuvan jo ajatuksestakin. 

"Ajateltiin poikien kanssa mennä soitteleen ja sit ehkä rannalle tai jotain. Haluutteko tulla mukaan? Ja se Jamie tai mikä nyt olikaan vois tulla kans", Luke sanoi.

"Joo no mä kysyn", sanoin vähän hajamielisesti, sillä puhelimeni alkoi soida.

Luke huomasi saman, sillä hän vain lähti ovelle, kääntyi vielä oven suussa ja hymyili. Hymyilin takaisin. Katsoin puhelimeeni ja näin soittajan. Hymyni hyytyi välittömästi. Olavi soittaa. Mitä sanoisin hänelle? Syvällä sisimmässäni en haluaisi kertoa hänelle Ashtonista, pitäisikö edes minun? Nostin puhelimeni sängyltä ja vastasin siihen tärisevin käsin. 

"No hei kulta!", kuului Olavin ääni puhelimesta.

"Moikka moi", vastasin ja yritin hymyillä, vaikka Olavi ei sitä näkisikään. Mutta pelkäsin hänen kuulevan sen. 

"Mitä kuuluu? Miten on menny? Oot kauheen vähän vastaillu mun viesteihin, vaikka lupasit puhuu joka päivä", hän sanoi. 

"Ihan hyvää kuuluu ja hyvin on menny. Ei mulla oo ollu oikeen aikaa. Tehdään koko ajan kielimatka porukan kanssa jotain tai sitten pitää auttaa tätä mun host perhettä jossain", vastasin sujuvasti valehdellen. 

"Aa, mulla on sua ikävä", Olavi sanoi kuulostaen tosi masentuneelta.

"Mullakin on sua, voitaispa olla jossain kahestaan", syvällä sisimmässäni tiesin valehtelevani, mutten halunnut päästää ajatusta valloilleen. Halusin ikävöidä Olavia. Halusin, että toivoisin olevani jossain hänen kanssaan.

"Niimpä. Mitä sulla tänään?".

"Teen varmaan jotain mun host perheen kanssa, katotaan mitä päivä tuo tullessaan", en pystynyt lopettamaan valehtelua.

Mikä minua vaivaa? Miksen vain sano Olaville mitä oikeasti tunnen ja teen? Onko minulla ikävä häntä edes? Valehtelenko vai tunnenko häntä kohtaan enää mitään?

"Aa, meillä on täällä tänään yhet bileet. Oon menossa Sofian kanssa, koska sä et oo täällä", Olavi sanoi. 

Se kuulosti korvaani vähän oudolta. Miksi juuri Sofia? Olavi ja Sofia eivät ole ennen olleet mitenkään hyvissä väleissä keskenään. 

"Okei. Pitäkää hauskaa", sanoin, vaikka mietin yhä miksi Sofia.

Sofia on ollut paras kaverini ala-asteelta asti. Monet luulivat meitä sillon siskoksis. Halusimme pitää samanlaisia vaatteita ja meillä oli luonnostaan vaaleat hiukset. Nykyään pukeudumme erillailla ja minulla on blondit hiukset, hänellä brunet, mutta silti ihmiset luulevat meitä siskoksiksi. Ja suoraan sanottuna hän on kuin sisko minulle. Teemme kaiken yhdessä ja tunnemme toisemme paremmin kuin itsemme. Kun aloin seurustella Olavin kanssa, Sofia ei ollut iloinen. Onneksi pian hän huomasi, etten unohtaisi häntä. Tilanne tasoittautui kun Sofia itsekkin löysi poikaystävän, mutta erosi noin viikkositten yli vuoden kestäneen parisuhteen jälkeen. Sen jälkeen minun ja Sofian välit parantuivat entisestään, mutta Olaviin Sofian suhde heikkeni entisestään. Joten miksi minun poissaolessani heidän pitää viettää aikaa, jos he eivät pidä toisistaan minun ollessa paikalla? Toisaalta toivon heidän olevan väleissä ihan minunkin takiani.