Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivät viisitoista ja kuusitoista

Päivät viisitoista ja kuusitoista

Torstai 18.6. Aamulla luulin nähneeni unta, mutta saatuani Ashtonilta 'hyvää huomenta' -viestin sydämmineen, tajusin ettei tässä nyt ole kyse unesta. Oli ihana maata sängyssä vain hetki ja katsoa tuot pientä punaista sydäntä Ashtonin viestissä. Vaikka minulla olisi ollut kuinka kiire, olisin silti jäänyt katselemaan sitä. Rullasin viestiketjuamme ylemmäs, vanhempia viestejä kohti, niin ylös, että näin ensimmäiset viestimme. Luin jokaisen viestin hitaasti ja rauhallisesti, ajatuksella. Aina välillä minun viestini olivat aivan tyhmiä ja olisin halunnut palata ajassa taakse päin ja kirjoittaa asiani jotenkin toisin. Kaiki kuulosti niin tyhmältä nyt luettuna.

Katsoin kelloa ja tajusin maanneeni sängyssä melkein puolituntia vain lukien jotain vanhoja viestejä. Nousin sänystäni ja menin kiireesti suihkuun. Juoksin ympäri huonettani aina välillä heittäen reppuun jotain, mitä tuskin tarvitsisin koko päivänä. Kuivatessani hiuksiani kuulin puhelimeni soivan, mutten pystynyt vastaamaan ja päätin soittaa tälle henkilölle takasisin myöhemmin. Kun olin valmis, ryntäsin alakertaan ja nappasin välipalapatukan mukaani. Juoksin ulos ja lähdin rullailemaan Penny boardillani kohti koulua. Puikkelehdin ihmisten väleistä, sillä olin pahasti 'aikataulusta' myöhässä enkä haluaisi myöhästyö taas koulusta. Olin jo kerran myöhästynyt tunnilta silloin ensimmäisenä päivänä ja sekin oli Joen mielestä niin paha juttu, ettei mitään rajaa. En haluaisi tuottaa hänelle pettymystä, kun nyt asun hänen tuttavaperheensä luona ja kaikkea.

Viimeinen mutka ja sitten olisin koulussa perillä, mutta tottakai jonkun täytyy tulla suoraan päin. Päätäni vihloo. Makaan maassa enkä pysty liikkumaan, vaikka kuinka yritän. Ihmiset huutavat ympärillä ja autojen jarrut narskuvat. Noin keski-ikäinen nainen, jolla on pyöreät kasvot tulee todella lähelle kasvojani ja kysyy jotakin. En kuule mitään, autojen jarrujen vihlona kimeytyy joka kerta, kun hän avaa suunsa. Tajuan hengitykseni olevan tiheää ja yritän taannuttaa sitä. Pian minut nostetaan jollekkin kovalle, happinaamari tulee kasvoilleni ja painan silmäni kiinni.

***

Perjantai 19.6. Avasin silmäni ja näin heti Ashtonin istuvan tuolilla vieressäni. Katsoin ympärilleni ja tajusin olevani sairaalassa. Tuo kikkarapää nukkui suloisesti ja oli ilmeisesti pitänyt kättään kädessäni, sillä se oli vain vähän erillään omastani. Hymyilin. Joku koputti huoneeni oveen ja avasi sen varovasti. Luke astui sisään ja hymyili minulle nähdessään olevani hereillä.

"Huomenta unikeko", Luke sanoi edelleen hymyillen, muttei katsonutkaan enää minuun.

"Unikeko?", Ashton kysyi ja tajusin hänen heränneen Luken tuloon.

"No huomaatko, että tyttöystäväsi on hereillä vieressäsi?", Luke sanoi ja pyöritteli silmiään.

"Mari!! Luojan kiitos sä olet kunnossa! Mä en ymmärrä, miten just sulle voikin sattua kaikenlaista", Ashton sanoi ja halasi minua varovasti. Hän antoi suukon ensin otsalleni ja sitten kohmeilta tuntuville huulilleni.

"Ööh mitä sillon aamulla oikeen kävi? Muistan hyvin, kun törmäsin johonkuhun. Mutta korvissa kuului kauhea vinkuna, enkä ymmärrä mistä se oikein tuli".

"Se oli eilen aamulla, mutta siis siellä tapahtu joku kaasuräjähdys tai jotakin sellasta. Vinkuna saattoi tulla siitä räjähdyksen jälkiseurauksista. Onneks olit aika kaukana siitä räjähdyspisteestä, muuten et olis selvinnyt kun vaan muutamalla murtumalla ja ruhjeilla", Luke alkoi selittää.

"Eilen aamulla? No miksi mä en heräänyt kun nyt vasta", kysyin ihmeissäni.

"Koska sen räjähdyksen takia et päässyt leikkaukseen heti. Sun vammat ei ollut pahimmasta päästä ja aina tuli joku kiireellisempi ensin. Pääsit vasta myöhään eilen illalla ja sua ei viittitty herättää sitten enää sen leikkauksen jälkeen", Ashton kertoi.