Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä yksi - Tervetuloa Australiaan

 Päivä yksi

Edelleen Torstai 4.6.2013 Astuin lentokoneen ovista ulos. Vedin syvään henkeä. MINÄPÄ OLEN AUSTRALIASSA! Hengitin muutaman kerran syvää, hymyilin itsekseni ja lähdin kävelemään kohti paikkaa, mistä saan laukkuni mukaan. Liiderimme Joe kertoi ennen koneeseen menemistä isäntäperheidemme odottavan jokaista kentällä. Joe sanoi minun asuvan hänen tuttava perheessään ja sanoi toivovansa minun käyttäytyvän kunnolla. Siellä oli ennenkin ollut kielimatkalaisia suomesta, ja ne pojat olivat olleet kunnolla. Minä olisin ensimmäinen tyttö tuossa perheessä. Tunsin käden olkapäälläni.

"Hei unohdin vielä sanoa, että jos siellä perheessä tulee joitain niin sullahan on mun puhelin numero ja sä voit aina soittaa mulle. Jos on niin kamalaa, ettet kestä niin voidaan kattoa sulle joku toinen perhe. Ne on vähän erikoisia siellä", Joe selitti.

"Enköhän mä selviä", sanoin ehkä ennemmän itselleni. 

"Toivottavasti tykkäät live musiikista", Joe sanoi naurahtaen.

"Mitä sä tarkotat?", kysyin ihmeissäni. 

"No näät sitten", Joe sanoi, hymyili ja lähti hölkkäämään yhden muun ryhmäläiseni luokse joka näytti eksyneeltä kurpitsalta. 

No oranssi paita ja vähän pulskemman puoleinen minun mielestäni. Ensimmäinen asia, joka hänestä tuli mieleen oli kurpitsa. Joten olkoon kurpitsa. Kuinka joku ei voi osata olla nolaamatta itseään lentokentällä. Pyöritin silmiäni ja menin ottamaan laukkuni. Lähden kävelemään kohti tuloaulaa, jossa isäntäperheeni pitäisi olla vastassa. Nään muiden ryhmälästeni tervehtivän perheitään, minä en löydä omaani mistään. Menen tuloaulan reunalla olevalle penkille istumaan. Vaikka olen istunut muutama satavuotta lentokoneessa, en siltikään jaksa seistä ja odottaa minun perhettäni. En edes muista, minkä näköisiä he ovat. Muutama viikko sitten juttelin perheen äidin kanssa facebookissa, hän näytti kuvat kaikista perheeseen kuuluvista lapsista ja tottakai hänen miehestää, mutten muista heistä mitään. Naisella on punertavat tai punaiset hiukset, sen muistan. Jotenka minulla menee todella hyvin. Painottaen sanaa todella. 

Suoraan sanottuna luulin perheeni talon olevan pienempi. Kyllä, perheeni äiti löysi minut penkiltä istumasta. Valehtelin, etten ollut löytänyt heitä. En usko hänen uskoneen sitä, muttei hän kuitenkaan alkanut valittaa. Hän oli yksin vastassa minua, joten jouduin kantamaan itse laukkuni autolle ja heittämään ne takakonttiin. Ajaessamme heidän talolleen katselin maisemia, kun Liz (niin hän esitteli itsensä) ajoi kohti heidän kotiaan. Liz kyseli kaikenlaista ja kertoili juttuja kolmesta pojastaan Lukesta, Benistä ja Jackistä sekä miehestään Andrewista. Yritin ensinnäkin muistaa heidän nimensä. Muuta en oikein muistanut, en ollut kamalan kiinnostunut heistä. En voisi iskeä pojista ketään, mutta jos heillä olisi jotain kivoja kavereita. Odotukset suuntautuivat Lukeen, joka oli heistä nuorin. Toivoin hänellä olevan kaveri, jonka voisin ottaa uhrikseni. Tai tottakai jos Beniltä ja Jackiltä irtoaa sopivan ikäinen ja näköinen kaveri. Liz ajoi suuren talon pihaan ja pysäytti auton. Hän hymyili minulle leveästi ja sanoi vielä kerran tervetuloa Australiaa. Hymyilin hänelle takaisin ja nousin autosta. 

Joku pojista oli jo ottamassa laukkujani auton perästä, kun olin menossa hakemaan niitä. En oikein pysty kuvailemaan häntä. Hän oli erikoisen näköinen. Tai ennemmin ehkä erillaisen näköinen mihin olen koto suomessa tottunut. Hyvännäköinen tottakai, mutta erillainen. Kun hän huomasi minut hän vain hymyili pienesti. Ujo ilmeisesti.

"Hei, olen Mari".

"Luke, kiva tavata viimein", hän vastasi ja hymyili sitten.

"Öh.. Voin ottaa kyllä mun laukut", yritin ehdottaa varovasti hänen aloittaessa kantamaan laukkuja kohti ulko-ovea.

"Äiti vaatii, saan huutia, jos en tuo näitä sulle varattuun huoneeseen, sori", Luke sanoi hymyillen.

Nyökkäsin, koska en ollut innostunut väittämään vastaan, eikä toisiasiassa minua haitannut yhtään, ettei minun tarvinnut koskea laukkuihini ollenkaan enää tänään. Kuljin hänen perässään suureen eteiseen ja sieltä portaat ylös. Kolmas ovi vasemmalta, oli kuulemma wc/kylpyhuone, jota voisin käyttää. Neljäs eli viimeinen ovi oikealta oli minun huoneeni. Luke avasi oven ja astui sisään. Kävelin hänen perässään huoneeseen ja katselin ympärilleni. Huone oli maalattu seinistä vaaleanruskeaksi, siellä oli leveä sänky varmaan sadalla tyynyllä, pöytä, tuoli ja vaate kaappi. Kotona minulla on omat vaate- ja kylpyhuone. Toisaalta täällä vietän vain kuudauden. Toivon hartaasti pärjääväni. Ilman omaa rauhaa suihkussa. Luke laski laukkuni ikkunan alle ja katsoi ulos ikkunasta. 

"Isä on tehnyt päivällistä, voin hakea sinut syömään, kun on sen aika. Myöhemmin voit tulla katsomaan bändini treenejä, jos haluat", Luke sanoi ja kääntyi minuun päin totinen ilme kasvoillaan.

"Mmm.. okei. Voin tullakkin, jos sun bändikavereita ei haittaa", sanoin muka viattomasti.

Tosiasiassa päässäni pyöri suunnitelma. Jos joku hänen bändikavereistaan olisi hyvännäköinen, hänet minä valitsen. 

"En usko sen haittaavan, parempi saada ylöisöä jo harjoituksissa",hän sanoi ja käveli ulos huoneesta.

Ovella hän vielä kääntyi ja sanoi hymyillen:

"Ainiin, Tervetuola Australiaan".

----

Okay.. Tää oli ihan kakka kappale, anteeksi kaikki pörröpallerot siellä ruudun toisella puolella. 
Pari juttua. Mulla ei oo mitään hajua, minkä ikäsiä Luken veljet on, jos joku tietää pliis kertoo sen mulle :D en löytänyt mitään ku yritin googlesta ettiä :( sitten toinen juttu, en tiedä oikeesti niitten talostakaan mitään. Ja jos kukaan teistä ei sano noitten veljien ikää niin mä sitten heitän jotain vaan :D Koska tää on fanfic, mä voin myös tehdä niin :D okei sitten mietin, että saisinko kirjottaa noitten puheet englanniks, jos et halua että joku näkee sun vastauksen laita mulle yksityisesti :) siis haluan oikeesti rehellisesti tietää, jos joku ei vaikka osaa enkkua tarpeeks. Mieluummin sanoo ja saa lukee koko stoorin suomeks kun että joutuu jättää tarinan kesken :) Eiköhän siinä ollu sit kaikki :)

Kertokaa mielipiteet! Kommentiia ja votea! ;)

xx Laura