Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä seitsemän - draamaa

Päivä seitsemän

Keskiviikko 10.6. Tämä päivä ja kolme viikkoa enää matkaani jäljellä. Lukesta ja pojista, Anne-Sophiesta ja Tobiaksesta on tullut vain kuudessa päivässä minulle suunnattoman tärkeitä. En tiedä miten selviän Suomen sotkuista ilman heitä. Vaikka olenkin täällä vielä kauan, minulla on nyt jo ikävä heitä. En tiedä, jonkun mielestä se voi olla outoa. Enhän ikävöi Olavia ja Sofiaa ollenkaan. Ikävöin heitä. Ikävöin todella. Tai Sofiaa ainakin. Ja tottakai Olaviakin, mutta en tiedä siinä mielessä, missä pitäis. Niinkuin ikävöin häntä veljenä, tai hyvänä ystävänä. En poikaystävänä. Toivon kaiken muuttuvan, kun pääsen takaisin suomeen. Unohdan Ashtonin ja jatkan elämääni, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämähän on vain kesäromanssi, vai mitä?

Menimme koulun jälkeen Anne-Sophien ja Jamien kanssa kaupungin keskustaan kiertelemään, jos siellä olisi jotain pieniä kauppoja tai kahviloita, joissa voisimme viettää aikaa. Emme ketään olleet oikein museo ihmisiä, joten kun muu porukka päätti mennä kiertelemään kaupungin museoissa, halusimme tehdä jotain muuta. Pyysimme ensin Tobiasta ja Miguelia mukaan, mutta he eivät kuulemma halunneet viettää iltapäiväänsä hikisissä kaupoissa vaan menivät rannalle kokeilemaan surffausta. Molemmat olivat kuulemma joskus monta vuotta sitten kokeilleet, mutta eivät muistaneet mitään. Me löysimmekin muutaman aivan ihanan putiikin, mitä ei varmasti löytyisi muualta maailmasta. Ostin sieltä yhden käsintehdyn hiuspannan ja aivan ihanan huivin, joka sekin oli tehty käsin. Kuinka hämmästyttävän taitavia ihmiset ovatkaan. Itse en ikinä osaisi tehdä mitään vastaavaa, joten onneksi muut tekevät ne minun puolestani. Anne-Sophie ja Jamiekin löysivät jotain pientä, jonka jälkeen päätimme mennä syömään jotain.

Emme ensin meinanneet löytää mitään mukavan näköistä ruokapaikkaa, mutta sitten huomasin kulmantakana olevan pienen kuppilan. Menimme sisään ja huomasimme paikan olevan melkein täynnä. Siellä oli meluisaa ja vähän tunkkaista, mutta pienessä tilassa, jossa on paljon ihmisiä, ei ilma vaihdukkaan ihan helposti. Hovimestari saattoi meidät pöytään ja antoi ruokalistat. Valisimme parhailta kuulostavat annokset ja toinen tarjoilija otti tilaukset vastaan. Hän toi meille myös vettä ja kulhollisen vihreää salaattia, jota voisi ottaa alkupalaksi.

"Miguel laittoi mulle viestiä eilen illalla", Jamie aloitti, kohotin kulmiani, joten hän jatkoi: "Juteltiin aika pitkästikkin. Hän vaikuttaa mukavalta".

"No ainakin eilisen perusteella todellakin. Iske kiinni vain", sanoin ja iskin silmää.

"Mua vaan vähän mietityttää. Mä asun Jenkeissä ja Miguel Espanjassa. Välimatka on PITKÄ", Jamie sanoi harmistuneena.

"Katso Ashtonia ja Maria, katso minua ja Lukea. Me nautitaan tästä ajasta mitä ollaan täällä ja katsotaan sitten mitä tapahtuu. Jos se on tarkoitettu jatkumaan, se jatkuu. Jos mut on tarkoitettu jollekkin muulle, kuin Lukelle, löydän sen jonkun muun kyllä sitten", Anne-Sophie sanoi.

"Mä en tiedä teistä, mutta mä kiinnyn niin kovasti. Pelkään, että mua sattuu. Toisaalta pelkään, että mua alkaa kaduttamaan", Jamie sanoi.

"Mun mielestä mee niin pitkälle kun uskallat, tai niin pitkälle kuin tiedät ettei suo satu. Ja ehkä kannattaa selvittää mikä taka-ajatus Miguelilla on. Jos se on jutellut vaan kaverina, jätkistä ei koskaan tiedä", sanon vakavana.

"Totta. Mari voitko sä kertoa, miten tää sun ja Ashtonin juttu tapahtu?", Jamie kysyi.

"No en mä tiedä 'taphtuiko' siinä sinänsä mitään. Aston sanoi mun olevan kaunis jo kolmannessa (A/N: TARKISTIN) lauseessa, mitä hän sanoi mulle", naurahdan.

"No kerro nyt tyttöraauslle kaikki", Anne-Sophie sanoi.

"No sitten poikien treenien jälkeen Ash opetti mua soittamaan rumpuja. Siitä ei tosin tullu mitään".