Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä kaksikymmentäkahdeksan - Yllätysvieraita

Päivä kaksikymmentäkahdeksan

Keskiviikko 1.7. Aamulla kouluun kävellessäni tunsin piston sydämessäni. Jotain olisi tapahtumassa, jotain hyvin outoa. Mietin kuumeisesti päivämääriä ja viikonpäiviä, mitä tänään tapahtuisi. Olin niin mietteissäni, että meinasin kävellä varmaan kolmea ihmistä päin. Matka kului hitaasti, sillä olin unohtanut kuulokkeeni kotiin, joten en voinut kuunnella musiikkia matkani jouduttamiseen. Se oli myös syy siihen, miksi mietin niin kuumeisesti, mitä tänään olisi tapahtumassa. Puolimatkassa koululle Anne-Sophie liittyi seuraani ja sanoin hänelle oudosta olostani.

"En usko, että se on mitään. Mitä tänään muka voisi tapahtua?"

"En tiedä, siinäpä se onkin", tuhahdin kuin kuuroille korville.

"Hymyile! Tänään voi olla elämäsi paras päivä", Anne-Sophie huudahti iloisesti. Minä olisin voinut vajota masennuksen pilveen ja jäädä sinne siihen asti, kunnes tietäisin mikä oli ongelma.

***

Sain kuitenkin tämän päivän selville, kun saavuimme koululle. Joku hyvinkin tuttu kasvo seisoi pihalla betoni penkkien vieressä leveä hymy huulillaan. Jähmetyin paikalleni ja henkilön hymyn muuttui nauruksi. Hän otti muuttaman juoksuaskeleen ja tuli minun ja Anne-Sophien luokse. Anne-Sophie katsoi minuun kummastuneena. Huokaisin ensin syvään ja esittelin Anne-Sophien tälle vieraalle.

"Anne-Sophie, tässä on rakas ex-poikaystäväni Olavi. Olavi, tässä on ihana uusi ystäväni Anne-Sophie", sanoin tekohymy kasvoillani. Anne-Sophie katsoi Olavia ensin pitkään ja antoi sitten kunnollisen läpsäyksen poskelle. 

"Mukava tavata sinuakin", Olavi sanoi hieroen poskeaan. 

"Nyt tapaaminen on paljon parempi", Anne-Sophie sanoi hymyillen. 

"Olavi, mitä sä teet täällä?", kysyin pyöritellen silmiäni.

"Haluan puhua sen sun uuden miehen kanssa", Olavi sanoi.

"Miksi ihmeessä? Niin, että sä yrittäisit hakata sen tuusannuuskaks? Vai? Mitä sä oikeesti yrität?", aloin jo hieman ärsyyntymään hänen läsnäolostaan.

"Mari, usko mua, mä en tullu hakkaamaan yhtään ketään. Ja haluan vaan jutella sun ja Ashtonko se oli, no sen kanssa kuitenkin. Jutella", Olavi toisti itseään. Pisteet hänelle kuitenkin Ashtonin nimen muistamisesta.

"Uskotko?", Olavi varmisti.

"No kai mun on pakko, ei mulla oo muutakaan kun sun sana", vastasin totuuden mukaisesti. 

"Voidaanko me nyt mennä sisälle?", Anne-Sophie kysyi ärtyneenä, sillä hän ei halunnut olla myöhässä viimeisellä viikolla. Nyökkäsin ja lähdin kävelemään sisälle yhdessä Anne-Sophien kanssa, mutta kun Olavi seurasi meitä, käännyin ympäri ja katsoin häntä kysyvästi. 

"Mä tulen myös, olen sopinut asiasta Joen kanssa", Olavi sanoin hymyillen. 

Tästä päivästä tulisi yhtä helvettiä. 

***

Lounaalla istuimme isolla porukalla koulun kahvilassa. Olavi oli huomion keskipiste, hän kertoi hauskoja juttuja lapsuudestaan, jotka olin itse kuullut niin moneen kertaan, ettei ne enää edes hymyilyttänyt. Muu porukka repesi nauruun joka kerta, kun tarina oli loppumaisillaan. Olisin halunnut ampua itseni siihen paikkaan. Nousin ylös, vein roskani roskikseen ja lähdin kävelemään takaisin luokkaa kohti. Kukaan ei huomannut lähtöäni, tälläkertaa se ei haitannut yhtään, sillä halusin puhua Ashtonin kanssa. Valitsin hänen numeronsa ja painoin puhelimen korvalleni. Puhelin piippasi muutaman kerran, mutta Ashton ei vastannut. Olin todella hermostunut ja istuuduin käytävällä olevalle penkille. Naputin toisella kädellä penkkiä tasaiseen tahtiin, kun puhelin oli toisessa kädessäni ja odotin Ashtonin vastaavan. Jouduin odottamaan vielä muutaman minuutin kunnes hän vastasi.