Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä yhdeksän - Joskus täytyy irroittaa

Päivä yhdeksän

Perjantai 12.6. Heräsin puhelimeni värinään lattialla sänkyni vieressä. En katsonut soittajaa, joka oli suuri virhe.

"MARI, LUOJAN KIITOS SÄ VASTASIT", Sofian ääni kuuluu puhelimesta.

"Tajuatko sä että kello on täällä neljä aamulla ja mulla on herätys vasta kolme tunnin päästä, koska koulu alkaa perjantaisin vasta yheksältä. En oo muutenkaan ilonen sun äänen kuullessa joten kiitos tästä", vastasin kiukkuisesti. Kukaan EI pidä siitä, että joku herättää hänet ennen herätystä. EI KUKAAN. Myöskään minä, eikä Sofian ääni tähän päälle tee hyvää hermoilleni.

"Mari mä oon niin pahoillani! Sä et tajuakkaan kuinka mä säikähdin, kun heräsin Olavin vierestä. Olin juonut ihan sikana. Olavin olis pitäny pistää sille piste, se oli selvänä koko illan ja yön. Mä oon niin pahoillani. En muista ees siitä illasta mitään", Sofia kiirehti selittämään.

"Hetkinen, hidasta. Olavi ei juonut mitään?", kysyin varmentavan kysymyksen. Sydämeni alkoi hakata nopeammin ja hengitykseni tiheentyä.

"Öh ei juonu, Mari mä oon niin pahoillani. En olis menny sinne juhliin, jos olisin tienny", Sofia sanoi kuulostaen todella masentuneelta.

"Musta tuntuu, että sun pitäis haastaa Olavi oikeuteen raiskauksesta", totesin tyynesti.

"MITÄH? Mutta se on sun poikaystäväs! En mä vois tehä sitä sulle!", Sofia huudahti.

"Se ei todellakaan oo mun poikaystävä enää. Se on selvinpäin pakottanu sut tekemään ties mitä ittensä kanssa, sun ollessa kännissä etkä sä ees muista mitään. Mä kyllä saan tietää, jos sä valehtelet tästä asiasta. Nyt sun pitää ottaa ittees niskasta kiinni ja mennä kyttikselle. Jos sä et mee, niin tiiän, ettet oo joko ollu ite kännissä tai sitten Olavi on ollu myös kännissä. Tai niin että sä et oo ollu kännissä mutta Olavi on", sanoin, enkä odottanut saavani vastaukseksi muutakuin syvän huokauksen, mutta väärässäpä olinkin.

"Oot oikeessa. Mä meen kyttikselle heti huomenna. Vaikuttaako se, että mä oon ollu kännissä enkä muista mitään?", Sofia kysyi.

"No pistä sekin Olavin syyks. Sano, että se toi sulle kokoajan vaan juotavaa", vastasin väsyneesti. Haluaisin nukkua, sen mitä minulla on enää aikaa jäljellä. En ollut nukkunut moneen yöhön kunnolla ja sen huomasi silmieni ympärillä olevista mustista renkuloista.

"Mari, ootko sä nyt ihan varma tästä?", Sofia kysyi varovasti. Huokaisin syvään ja painoin silmäni kiinni.

"Mä en oo Sofia varma yhtään mistään muutakun siitä, etten usko enää sanaakaan mitä sä ja Olavi mulle sanotte", vastasin ja painoin puhelun poikki. Irrotin otteeni puhelimestani ja se tippui maahan kovalla kolauksella, toivoin ettei kukaan herännyt siihen. Hengitin syvään 10 kertaa niinkuin terveystiedon tunneilla oli opetettu rauhoittamaan oma keho. Sydämeni lyönnit hidastuivat ja hengtykseni muuttui tasaiseksi ja normaaliksi. Suomi ja suomalaiset saavat kehoni ja mieleni aivan kummallisiksi. Aluksi täällä ollessani luulin sen olevan toisinpäin, mutta täällä oikeasti pystyn olemaan oma itseni.

Hengitin muutaman kerran vielä syvään, nostin puhelimeni lattialta ja kaivoin kuulokkeeni sängynalta. Pistin rauhallisia biisejä soimaan puhelimestani, ummistin silmäni ja nukahdin kahdeksi ja puoleksitunniksi vielä uudestaan.

***

Ehkä ensimmäistä kertaa koko matkan aikana kuuntelin koko tunnin huolella ja osallistuin oikeasti kaikkiin tehtäviin. Tänään saimme muokata ja valita parhaita kuviamme muutama päivä sitten ottamistamme kuvista. Loppupäivästä Joe näytti kuvia meille. Joukossa oli todella hienoja kuvia ja ei niin hienoja kuvia mukana.