Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä kolmetoista - Juoksulenkki ja salakuuntelua

Päivä kolmetoista

Tiistai 16.6. Sumua, lisää sumua. Kaikki tuntuu menevän kuin tyhjän päällä. Aamulla herätessä, nousin ylös ja tein kaiken mitä teen yleensäkkin aamuisin. Käyn suihkussa, puen, meikkaan, laitan hiukset ja jos kerkeän syön jotain. Siinä välissä jossain tarkistan puhelimeen tulleet ilmoitukset. Tänään aamulla en koskenutkaan puhelimeeni. En ottanut sitä edes kouluun mukaani. En tarvinnut sitä. Eilen illalla Luke kantoi minut huoneeseeni. Nukuin niillä vaatteilla, joilla olin ollut koko päivän, meikit valuneina poskille. En jaksanut nousta ylös edes pesemään hampaitani. 

Koulussa Anne-Sophien ensimmäiset sanat 'moin' jälkeen oli : "Noh? Pitikö Ashton sun hiuksista?".

Näin ollen päättelin, ettei Luke ollut kertonut eilisestä Anne-Sophielle. Aloin melkein itkeä, kun hän mainitsikin Ashtonin nimen. Ajatuksissa mikään ei tuntunut niin pahalta, mutta jos olisin joutunut kertomaan mitä oli tapahtunut, olisin murtunut. 

"Okei, jotain on tapahtunut. Mä soitan Lukelle", Anne-Sophie sanoi ja niin hän soitti Lukelle. 

Eilen luulin Luken menneen omaan huoneeseensa, mutta oikeasti hän oli tiennyt Ashtonin aikeista ja jäänyt oven taakse kuuntelemaan. Tai näin hän sanoi eilen kantaessaan minua sänkyyni. Kuulin Luken äänen, vaikken ollut mitenkään lähellä Anne-Sophieta. Hän kertoi kaiken, sanasta sanaan melkein oikein. Joitain jäi välistä, mutta se on pieni virhe tässävaiheessa. Jopa Luken  kuunteleminen sai rintakehässäni kivun tunteen. Painoin sormeet korvilleni, jotten kuullut loppua. Kun Anne-Sophie lopetti, hän tuli saman tien halaamaan minua. Halasin häntä takaisin. 

"Olen pahoillani", hän kuiskasi korvaani varovasti.

Nyökkäsin. En pystynyt avaamaan suutani. Jokainen liike tuntui tuskaisemmalta, kuin edellinen. Tämä sattui enemmän, kuin Olavin ja Sofian teko. Kipu oli kymmenkertainen ellei jopa satakertainen. Yritin keskittyä Joen opetukseen, mutta siitä ei pahemmin tullut mitään. Pelkästään Ashton ja hänen sanansa pyörivät päässäni. Jos hän kerran pitää minusta, miksei hän halua edes yrittää? 

***

"Haluisitteko tulla mun kanssa juoksulenkille tänään?", kysyn Jamieltä ja Anne-Sophielta koulun jälkeen. 

"Äh, en mä juokse", Jamie sanoi. Hänestä huomasi aiheen olevan hänelle epämiellyttävä.

"Oon sopinu Luken kanssa jotain", Anne-Sophie sanoo vaimealla äänellä. 

"Aa. Okei no joku toinen kerta sitten", sanon hymyillen, vaikka oikeasti haluaisin alkaa kiljua. Tietenkään Anne-Sophie ei voinut tietää minun ja Ashtonin 'eroavan' juuri eilen, joten en tietenkään ole hänelle vihainen tai mitään. Emmekä me olleet edes virallisesti yhdessä Ashtonin kanssa, joten en oikeastaan edes saisi itkeä hänen peräänsä. 

Jamie lähti koululta eri suuntaan kuin me, joten halasimme ja sanoimme heipat. Anne-Sophie sanoi tulevansa Luken luokse, tai näin he olivat sopineet. Matka oli hiljainen. En tiennyt mistä puhua, enkä halunnut keksiä väkinnäisiä aiheista. Olimme käyneet kaikki keskustelut läpi eilen, sillä tänään ei ollut tapahtunut mitään ja eilisestä illasta en halunnut puhua. Yht äkkiä Anne-Sophie kuitenkin pysähtyi ja avasi suunsa, hän ei kuitenkaan sanonut mitään, ennen kuin käännyin häneen päin ja katsoin häntä kysyvästi.

"Sulla on jotain sitä vastaan, että mulla ja Lukella on jotain, nyt kun sun ja Ashtonin juttu päättyi", Anne-Sophie sanoi tylysti.

"Ei tietenkään ole! Miksi mä en haluais sun ja Luken olevan onnellisia? Mä haluisin ite puhua Ashtonille järkeä päähän, mutta en tiedä mitä mä sille sanoisin tai miten selittäisin mun tunteet, ja miten saisin sen uskomaan, että tässä on kyseessä muutakin kuin vain kesäromanssi", sanoin ja jatkoin sitten hymyillen: "Mutta sä ja Luke. Te ootte tosi suloisia yhessä, älä sä päästä sitä liukuu sun sormien välistä. Ehkä teijän juttu on tarkotettu kestämään ja mun pitää ensi muuttua ja miettiä mitä mussa on vikana, ennen kun löydän sen oikean".