Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä kuusi - "Luke! Selitä!"

Päivä kuusi

Tiistai 9.6. Siihen sattui. Päähäni nimittäin. En usko, että minun aivojani on tarkoitettu kahden pojan ajatteluun samaan aikaan. Tiedätkö siinä räjähtää pää. Hieroin otsaani sormenpäilläni kun Joe ohjeisti tunnin alussa tehtäviä, joita meidän pitäisi pian tehdä. Joku, jolla on ollut migreeni tietää mistä puhun, kun sanon ettei pääkipu ole herkkua. Jos olisin suomessa koulussa, olisin valittanut kivusta koko päivän, mutta täällä, kun kaikki muukin on minussa eritavalla, en pysty avaamaan suutani ja pyytämään edes kipulääkettä. Yritän käyttäytyä mahdollisimman normaalisti ja olla niin ettei kukaan muu huomaa huonoa oloani. Mutta sisimmässäni haluaisin vain pimeään huoneeseen nukkumaan. Valo ei tee hyvää pääkivulle. Ei ollenkaan.

Selvisin jotenkin päivän loppuun asti sanomatta kenellekkään sanaakaan. Kun astuin luokasta ulos ryntäsin suoraan vessaan. Menin permimmäiseen koppiin ja suljin oven. Kyyristyin pöntölle ja tungin sormet kurkkuuni. Enempää en kerro, ettei teidän sydänsuru suklaat tule ylös.

Vedin vessan ja nousin varovasti ylös, jotten oksentaisi uudestaan. Kuulin koputuksen. Avasin oven varovasti Anne-Sophie seisoi oven takana huolestunut ilme kasvoillaan.

"Migreeni vain", vastasin ja menin pesemään käsiäni sekä huuhtelemaan suutani. 

"Ootko varma? En usko ettet oo Olavin kanssa vaan pussaillu", hän sanoi vakavalla äänellä.

"No ei ollakkaan, mut oon pillereillä kipujen takia muutenkin, niin ei mitään vois tapahtua", vastasin rauhallisesti. 

Vai voisiko? Siinä olisi yhden prosentin mahdollisuus, joten en usko. 

"Onko sulla särkylääkettä?", kysyin Anne-Sophielta.

Hän ravisti päätään. Huokaisin syvään, katsoin itseäni pelilistä -näytin hirveältä-, otin Anne-sophieta kädestä ja lähdin taluttamaan häntä ulos naistenhuoneesta. Käytävällä oli vielä muutama meidän ryhmäläinen mukaan lukien Tobias. Menin hänen luokseen ja kysyin särkylääkettä, hänelläkään ei ollut joten kysyin yleisesti, jos jollain olisi. Ja tottakai, kellä muullakaan se pirun lääke olisi ollut kuin kurpitsa tytöllä. Jolla taas pelkkää oranssia.. Jotkut siis ei vain tajua. 

"Okei mä en haluais kysyä sulta tätä, mut mun on pakko. En pysty pitämään sitä enää sisälläni. Miks sä käytät pelkkää oranssia?". 

Yritin pitää äänensävyni kurissa, muttei siitä oikein tullut mitään.

"Ööh, mä puhun kyllä suomeakin", tyttö sanoi suomeks punan samalla noustessa kasvoille.

En ymmärtänyt mistä hän puhui. Tottakai puhuimme suomea, mutta se olisi ollut inhottavaa muille, jos ei he eivät tietäisi, mistä puhuisimme. Ehkä englanniksi kysyminen oli hänen mielestään virhe, jos hän ei vaikka halunnut muiden tietävän. En kuitenkaan enää pystynyt perumaankaan mitään. 

"Mmm, anteeks?", sanoin tällä kertaa itsekkin suomeksi ja vähän kysyen.

En tiedä miksi, mutta ajattelin sen olevan kohteliasta. Tosin sanoin sen tosi ikävällä sävyllä. Tytön silmistä näki, ettei hän tykännyt olla seurassani. Toisaalta minkäs minä sille mahdan. Älä pue oranssia pelkästään niin minä en puhu sulle oudosti. Tai kysy asiasta suoraan. 

"Mä käytän oranssia, sen takia et sun tapasilla lutkilla olis jotain kysyttävää", kurpitsa sanoi engalanniksi ja niin lujaa, että ympärillä olevat melkein säikähtivä. Sitten hän kääntyi ja lähti kävelemään pois. Hänen kaverinsa lähtivät perään ja aina välillä katsoivat minua vihaisesti. 

Huokaisin syvään. Hienoa Mari, hienoa. Tobias katsoi minuun oudosti. Kyllä hän oli kuullut mitä sanoin, mutta tottakai Kurpitsa piti puhua välissä suomea, jotta muut luulisivat minun sanoneen hänelle jotain ilkeästi. Tottakai. Voinko enää ikinä yrittää olla kiltti kenellekkään, kun vastaus on tällainen. Ja kurpitsalle tiedoksi: Its came time. So bring it on bitch.