Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä kahdeksan - Selityksiä

Päivä kahdeksan

Torstai 11.6. Sovimme Ashtonin kanssa näkevämme rannalla, kun pääsisin koulusta. Viimeisillä tunneilla en pystynyt oikein keskittymään ja kehittelin päässäni miten sanoisin kaiken Ashtonille. Kiertelemättä ja valehtelematta. En osannut odottaa totuuden käyvän ilmi näin, ja vielä siihen oli lisätty sekoitus suudelmia ja sänkyhommia. Ei mukavaa. Lounaalla Anne-Sophie ei ollut sanonut sanaakaan Ashtonista tai Olavista. Luojan kiitos. Ja kun Tobias, Miguel ja Jamie yrittivät kysyä hän katsoi heitä pahasti. En usko, että olisin pysynyt katsomaan heitä edes silmiin itkemättä.

Koko päivän katsoin jalkoihini. Käytävällä meinasin mennä jokaista vastaantulijaa päin, kun en voinut nostaa katsetta ja kohdata ihmisten ilmeitä ja katseita. Tuntui kuin kaikki katsoisivat. Tuijotus tuntui selässä minne meninkin. Vakkei minua edes tuntenut kuin muutama täältä tai ainakaan ollu facebook kavereissa. Silti tuntui, kuin kaikki olisi tiennyt. Häpeän itseäni, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, mutta silti.

Koulun jälkeen Anne-Sophie saattoi minut rannalle. Hän piti kädestäni kiinni koko matkan. Yritin hengittää syvää ja tasaisesti. Ashton odotti minua rantakahvilassa. Hän otti kädestäni kiinni ja veti minut viereensä. Sitten hän katsoi Anne-Sophieen ja nyökkäsi. Anne-Sophie nyökäsi takaisin, käänsi päänsä minuun, hymyili ja jätti minut kahden Ashtonin kanssa.

"Haluutko jotain syömistä tai juomista?", Ashton kysyi.

"En mä tarvii, haluun vaan tän asia pois alta. Tuntuu kuin olisin huonoin ihminen maailmassa".

"Et sä oo huono ihminen. Kaikki tekee virheitä", Ashton lohdutti ja silitti selkääni.

"Mitä sä tahdot tietää?", kysyin katsellen merelle.

Ashton mietti hetken kävellessämme rantaviivaa pitkin.

"Rakastatko sä sitä?", hän kysyi.

"Suoraan sanottuna mä en tiedä. Luulin niin kun lähdin, kun pääsin tänne en osaa enää ajatella sitä poikaystävänä. Ehkä ennemmin ystävänä, tai veljenä. Enää en edes ystävänä tai veljenä", vastasin rehellisesti.

"Kuka se toinen tyttö oli?". Tätä kysymystä oli pelännyt ehkä eniten.

"Mun paras kaverini ala-aste ajoista asti. En tiedä enää".

"Ja viimenen kysymys. Tykkäätkö sä musta enemmän, kun kaverina?".

"Tykkään, ainoa asia mistä mä oon varma tällähetkellä, on se. Tykkään susta, enemmän kun olis ehkä hyvä ja pelkään, et menätän sut tän takia", sanoin katsoen suoraan hänen ruskeisiin silmiin.

"Et sä menetä mua, tarviin vaan todisteen että sä unohdat sen kusipään siellä Suomessa ja keskityt tähän, mikä meillä on nyt", hän sanoi ja sipaisi poskeani peukalollaan.

"Mitä sitten, kun mä lähen takasin?", kysyin ja tunsin kuinka silmäni täyttyivät kyyneleistä.

"Sä voit aina tulla takasin", Ashton sanoi ja pyyhkäisi poskelleni vierähtäneen kyyneleen pois.

Katson hetken aikaa suoraan silmiin. Hän näyttää niin viattomalta. En ikinä halua pilata tuota katsetta. Minun pitäisi juosta pois, äkkiä ja olla yksin. Loppu elämäni sinkkuna. Mutta ei, en liikahdakkaan, muuta kuin eteen päin ja painan huuleni Ashtonin omille. Hän vastaa suudelmaan heti.

***

Olimme huoneessani Ashtonin kanssa, kun Olavi soitti taas kerran. En ollut vastannut hänelle kertaakaan, joten en tiedä mitä hän olisi halunnut selittää. Näytin soittajan Ashtonille. Hän katsoi minua kysyvästi.