Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä kaksi - Ei, hän se on!

Päivä kaksi

Perjantai 5.6. Lounaan syötyämme lähdimme kävelemään takaisin koulua ja luokkaamme kohti. Juttelimme niitä näitä ja tutustuimme toisiimme. Hän oli hyvin minun kaltaiseni, koulunsa suosituin tyttö, mutta halusi totetuttaa unelmiaan.

"Pystytkö sä pitämään salaisuuden, vaikka se olisi sun mielestä kuinka vastenmielinen tahansa?", kysyin vakavalla äänellä.

"Enköhän", Anne vastasi totisena, ilmeisesti tajusi, ettei ole oikeasti kyse leikistä.

"Mulla on poikaystävä -Olavi- suomessa, muutama ilta ennen kuin lähdin tänne, pelattiin totuutta ja tehtävää kaveriporukan kanssa, Olavi anto mulle haasteen. Se sano, että mun pitää iskeä poika täältä ja viimesenä päivänä kertoo sille että oon varattu ja jättää se. Toisin sanoen särkeä hänen sydämensä. Eli jos näät mut jonkun pojan kanssa älä kerro Joelle mitään. Se sano mulle ensimmäisenä päivänä, että asun sen tuttava perheen luona ja mun pitää käyttäytyä tosi hyvin, mutta mun haaste menee pilalle jos joudun muuttamaan toiseen paikkaan", selitin nopeasti ja ehkä vähän takkuisellakin englannilla.

"Tuo tarjoilija oli aika söpö. Voisiko se olla sun kohde?", Anne-Sophie kysyi hymyillen.

"Ehkää", sanoin ja vastasin hymyyn.

Aloimme jo suunnitella tarjoilija pojan iskemistä ja hänen kierittämistä sormeni ympärille. Nauroimme koko matkan ja keksimmekin hyvän suunnitelman. Astuimme luokkaa yhdessä nauraen, kaikki muut olivat jo paikalla ja istuivat omilla paikoillaan. Naurumme loppui kuin seinään Joen ilmeen nähdessämme.

"Tytöt, istukaa paikoillenne välittömästi. Te jäätte tunnin jälkeen vähän juttelemaan. Sitäpaitsi olette myöhässä", katsoin Joeta vähän kummissani. Anne käveli jo paikalleen, mutta minä jäin oviaukkoon seisomaan.

"Noh? hophop Mari! Älä viivytä tuntia enempää", Joe sanoi napsauttaen sormiaan silmieni korkeudella.

Nyökkäsin ja tunsin kuinka kasvoni punehtuivat. Menin istumaan paikalleni ja otin opiskelutavarani esille. Loppu tunnin olin aika omissa oloissani ja yritin keksiä miten saisin haisevan pojan vieressäni vaihtamaan deodoranttia. Tai ainakin edes käyttämään sitä. Jossain vaiheessa tuntia huomasin kun ringin toisella puolella kurpitsa katseli minua odosti. Kun hän tajusi huomanneeni, käänsi hän katseensa muualle. Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa?

"Okei pidetään viidentoista minuutin tauko, sitten jatketaan. Anne-Sophie ja Mari jääkää te nyt sitten vielä hetkeksi", Joe sanoi monen sanallisen harjoituksen ja kirjallisen tehtävän jälkeen.

Muut laahustivat aivan liian hitaasti ulos luokasta, mutta viimein joku paiskasi oven kiinni ja Joe alkoi saarnaamaan meille, kuinka tärkeitä tunnit ovat ja jos myöhästymme, saatamme pilata muiden kielimatkakokemuksen. Joe pakotti meidät lupaamaan, ettemme ole myöhässä enää ikinä myöhässä. Painottamalla sanaa ikinä. Tunti jatkui ja jatkui ja jatkui. Lopulta iltapäivällä pääsimme viettämään vapaa aikaa haluamallamme (A/N: VITTU OLI VAIKEA TAVUTTAA TÄLLEEN VÄSYNEENÄ!xd) tavalla. Päätimme mennä Annen kanssa ensin rannalla käymään ja sitten Luken bändin treeneihin.

Kävelimme rannalla ja katselimme ihmisten normaalia elämään. Kaikki on jotenkin rentoja täällä Australiassa. Surffailevat päivät pitkät ja tappavat hämähäkkejä. Suomessa kaikki ovat niin yksin koteihin jämähtyneitä. Tiedän muutaman tytön ja pojan, jotka heti koulusta tullessaan vain menevät omaan huoneeseensa ja tekevät jotain tylsää. Tai minun mielestäni tylsää ainakin. Itse olen mieluummin ihmisten kanssa mahdollisimman paljon ja niin vähän kuin mahdollista yksin.

Pari hyvännäköistä jätkää kulki ohitsemme ja taksemme päästyämme he vislailivat meille. Katsoin Annea ja hän katsoi minuun. Molemmat repesivät samaan aikaan. Olimme molemmat suosittuja, mutta emme koiria, joiden perään vihellellään. Vaikka tiedän saavani kenet tahansa, kaikkeen en alennu.