Vain kesäromanssi? (5sos fanfic, in Finnish)

Päivä kaksikymmentäyksi - Millainen on täydellinen hetki?

Päivä kaksikymmentäyksi

Keskiviikko 24.6. Heräsin aamulla aikaisemmin, mitä yleensä kymmeneksi mentäessä. Olin jo illalla laittanut herätyksen, jotta kerkeäisin käymään nyt aamulla ennen koulua ja suihkua lenkillä. En ollut päässyt juoksemaan moneen päivään ja tarvitsin jotain liikuntaa kuitenkin. En voisi olla koko kielimatkaani vain syömässä joka kulmantakana ja jättää urheilua väliin. Vaikka se onkin jo jonkun verran jäänytkin taka-alalle, silti pitää yrittää pitää kroppa kunnossa. Vedin lenkkivaatteet päälleni ja kiristin lekkitossujeni nauhat tiukalle. Kävin juomassa lasin vettä ennen kun suuntasin ovesta ulos. Painoin kuulokkeet tiukasti korvilleni ja laitoin musiikin huutamaan. Lähdin juoksemaan reippain askelin kaupungista pois päin. 

Juoksu rullasi eteenpäin tasaiseen tahtiin, vaikka välillä hengittäminen tuntui raskaalta, jaksoin silti eteenpäin ja suljin kivun päästäni. Keskityin musiikkiin ja sanoihin. Tuuli puhasi sivulta ja heitti hiukseni kasvoilleni, vaikka ne ovatkin kiinni. Yritin pyyhkiä suortuvia pois silmieni edestä minkä kerkesin. Pian jouduin luovuttamaan ja pysähdyin laittamaan hiukseni paremmin kiinni. Sidoin hiukseni niinsanotulle bj-nutturalle, mutta kun olin valmis, ei juoksu enää tuntunut mukavalta. Jos kerran lopettaa, on vaikea päästä takaisin rytmiin kiinni. Lähdin kävelemään reippaasti takaisin, jotta pääsisin ajoissa perille ja ajoissa kouluun. 

***

Kouluun saapuessani Anne-Sophie istui ulkona penkillä kyyneleet silmissään. Menin hänen viereensä ja halasin tiukasti. Tämä johtui aivan varmasti Lukesta, muuta syytä en edes miettisi. 

"Me riideltiin Luken kanssa eilen. Ja päätettiin lopuksi päättää tämä meidän 'juttu'. Ehkä ihan hyväkin", Anne-Sophie sanoi. 

En voinut vastata. Anne-Sophien eilisen käytöksen perusteella ymmärisin Luken reaktion. Toisaalta Anne-Sophine näin murtuneena nähdessäni, en voinut olla miettimättä miten saisin heidät puhumaan asioista kunnolla.

"Miksi sä eilen lääpit Thomasin kanssa?", lipsautan vahingossa.

"Nokun kerroin sille kuinka mua tympäännyttää, ettei Luke oikeasti halua mua. Thomas ehdotti, että jos katotaan tuleeko se kateelliseks toiseta jätkästä, tulihan se. Thomas kyllä meni vähän liian pitkälle. Eikä Luke kunnellut mua kun yritin selittää sitä sille. Mä olen kamala ihminen", Anne-Sophie sanoi ja huokaisi syvään samalla kun niiskutti vieressäni. 

"Et sä ole kamala. Ehkä vaan pitäis miettiä ensin. Ja musta tuntuu, että Thomas kuolas oikeesti sun perään ja meni sen takia liian pitkälle", vastaan totuuden mukaisesti. 

"Empä usko, miks se ees musta tykkäis?".

"Haloo? Ootko sä ikinä kattonu itteäs pelistä kaunotar?", vastaan naurahtaen. 

"No nyt ei ainakaan tunnu siltä", Anne-Sophie vastaa kuiskaten.

"Usko tai älä, mutta sä oot kaunein ihminen, joka oon ikinä nähny. Ja se on paljon mun sanomanani", sanon hymyillen ja halaan Anna-Sophieta tiukasti. Annan vielä suukon hänen poskelleen juurikun Tobias tulee nurkan takaa. 

"Hyi tyttörakkautta!", hän huudahtaa. Nauramme kaikki kolme vähän aikaa kunnes Anne-Sophie kuivaa kyyneleensä ja nousee penkiltä. 

"En anna sen pilata mun kielimatkaa. Nyt kuulkaas mennään opiskelemaan ja lähdetään täältä Australiasta paljon viisaampina", tyttö sanoo, kun lähtee kävelemään koulun ovia kohti. Naurahdan ja lähden seuraamaan häntä sisällä. Tobias tulee perässämme, kun katson häntä niin hän katsoo meitä kummastuneena, muttei kuitenkaan avaa suutansa. Ehkä hyvä niin. Saan ajatella Anne-Sophien sanomaa lausetta.