Kaikujen ranta

Luku 1: Kadonnut

 "Hänen on täytynyt paeta avioliittoa." Herra Grimmin sanat ovat jäykät, mutta varmat. Niiden väliin ei olisi menemistä, kun ne on kerran päästetty ilmoille.

Evanna pudistelee päätään. Hän tuntee parhaan ystävänsä. Amelia ei koskaan pakenisi velvollisuuksiaan, oli hän niistä mitä mieltä tahansa. Amelia on ihminen, jolle muiden onni on etusijalla.

"Sinä et ole samaa mieltä, ethän?"

"En", Evanna sanoo huokaisten syvään. "Pakeneminen olisi Amelialle äärimmäisen luonteenvastaista. Hän ei ole vastuunpakoilija."

Herra Grimm vetää henkeä ja ottaa tukea kaiteesta tyttärensä parvekkeella.

"Meillä on todisteita. Kirjaimellisia todisteita", mies sanoo nykäistessään lakanavyyhdin ylös. "Mikä tämä on, jos ei todiste?"

"Herra Grimm, te tunnette tyttärenne. Tämä", Evanna sanoo nyökäten lakanoihin päin, "on todennäköisesti lavastusta."

"Voisivatko ne olla merirosvot? Jälleen yksi siniverinen poissa. Ja Amelia, hän..." Herra Grimmin ääni murtuu. "Hän on niin erityinen. Minun aarteeni..."

Evanna ei osaa reagoida miehen suruun. Hänellä ei ole lohtua jaettavana edes itselleen. Mutta Ameliaa hänellä ei ole varaa menettää. Amelia on kauneinta, lempeitä, mitä tässä maailmassa on. Herra Grimm on oikeassa. Amelia on aarre.

"Me järjestämme etsintäpartion. Useita partioita. Minä vaadin saada johtaa yhtä. Kuinka tarkasti olet antanut tiedottaa tästä?"

"Minun veljeni ei vielä tiedä."

Evanna kiristelee hampaitaan. Herra Grimmin veli. Kuningas. Päässä humisee. Aina joskus Evanna unohtaa, kuka on ja missä seisoo. Laivaston kapteeni. Joinakin öinä Evanna herää ja unohtaa, että itse kuningas otti hänet siipiensä suojiin ja teki hänestä jonkun tärkeän. Jonkun uuden. Sellaisen unohtaa, kun herää yöllä peläten kaikkea sitä, mitä on.

"Meidän täytyy kohdata veljeni pikimmiten", herra Grimm huokaisee. Evannaa hirvittää nähdä mies tällaisena. Amelian isä on aina vakava ja arvokas, yhtä suoraselkäinen kuin isoveljensä, jota maa kumartaa kuninkaanaan.

"Eikö olisi helpompaa olla tekemättä tästä numeroa?"

"Ehdottomasti ei. Minun tyttäreni on löydyttävä."

"Tietenkin." Evanna nielaisee. Hän ei mitään muuta tahdokaan kuin nähdä jälleen Amelian oliivinvihreät silmät ja hunajanvaaleat suortuvat, haistaa hänen raikkaan tuoksunsa. "Tietenkin hänen on löydyttävä. Teen voitavani. Tarkoitin vain, että hänen katoamisestaan ei ole vielä päivääkään. Kansa hermostuu, jos tieto tällaisesta leviää. Merirosvojen pelko on jo valmiiksi riittävän suuri."

"Emmehän me tiedä, kuka tämän takana on."

"Ketkä muut ryöstävät siniverisiä sängystään?"

Herra Grimmin silmien takana on tyhjää. Evanna pitää ilmeensä kovana.

"Sitä minäkin", Evanna sanoo tyynesti. "Me selvitämme tämän."

"Mitä kukaan haluaisi minun pieneltä tyttäreltäni?"

"Herra Grimm, teidän täytyy ryhdistäytyä."

Mies hautaa harmaantuvan päänsä hiuksiinsa ja päästää jonkin parahduksen kaltaisen. Sitten tulee täysin hiljaista.

"Olet oikeassa. Täytyy ryhdistäytyä. Tule, ei ole aikaa hukattavana. Olen jo lähettänyt ensimmäiset miehet asialle." Herra Grimm katsoo Evannaa silmiin. Evanna ei muista, milloin on viimeksi nähnyt yhtä paljaan katseen yhdenkään miehen silmissä. "Tule. Meidän täytyy mennä tapaamaan minun veljeäni."