Kaikujen ranta

Luku 7: Uusi kulma

Kun pienen saaren rannalla erottuu naiseksi tunnistettava siluetti, Tristan laskee kaukoputkensa ja huutaa kääntämään kurssia. Selvästi eksynyt, harhaileva nainen vieraalla rannalla. Tristanin ei tarvitse selittää tilannetta, miehistö tietää aatelistytön katoamisesta.

Saari ei ole asutettu, sen pystyy kiertämään läpi alle tunnissa. Etelässä on paljon tällaisia pieniä saaria. Jos tyttö on aatelisten kaipaama tuleva morsian, hän ei ole päässyt pitkälle kotirannastaan. On suoranainen ihme, että kuninkaan laivat eivät ole vielä noukkineet tyttöä matkaansa. Ehkä kyseessä on eri tyttö. Ei kaikki mene aina suoraan putkeen, Tristan.

Laivan pystyy ankkuroimaan rannan tuimaan. Tristan sanoo olevansa nopea ja hyppää laivan laidan yli pehmeälle hiekalle. Hän pudistelee märkää hiekkaa vaatteistaan ja astelee reippaasti kohti tyttöä. Tämä on nuori, kymmenisen vuotta Tristania nuorempi. Kaksissakymmenissä. Tytöllä on hunajanvaaleat, kauttaaltaan märät hiukset. Mekon helma laahaa hiekassa, Tristanin tekee pahaa katsoa.

Tristan ei ehdi huutaa tytölle ennen kuin tämä havaitsee hänet. Kasvoille ei leviä kauhua tai pelkoa, pelkkää hämmennystä. Tyttö on hyvin sievä. Lempeällä tavalla ihastuttava. Suuret, oliivinvihreät silmät ja alati hivenen hämmentynyt ilme.

"Te... oletteko te merirosvo?"

Tyttö teitittelee häntä. Tristania alkaa naurattaa.

"Oletko sinä se tyttö, jota koko etelärannikko etsii pitkin merta?"

"Ei hyvä luoja, etsivätkö he minua? Kauanko minä olen ollut poissa?"

Tristan mutristaa huuliaan ja miettii, montako yötä sitten kävi rakkaimmassa kapakassaan ja kuuli uutiset Maralta.

"Kaksi yötä", Tristan kertoo. "Sinä olet sitten Grimmejä?"

"Voisitteko ystävällisesti vastata ensimmäiseen kysymykseeni?"

Tristan alkaa nauraa kuuluvaa nauruaan.

"Olen kapteeni Tristan King. Hauska tavata, neiti Grimm."

Nuori nainen tuijottaa Tristania hetken pitkään. Tristan on tottunut siihen, että joka rannalla on joku ihastuttava neitokainen, joka on jäänyt muistelemaan häntä lämmöllä. Joskus neitokaisilla on myös miehet, jotka olisivat valmiita ampumaan Tristanin muustakin syystä kuin tämän ryöstöretkien ansiosta. Mutta tämä nuori nainen katsoo Tristania täydellisen häkeltyneenä, lysähtää sitten hiekalle ja alkaa huutaa.

Huuto on särisevää ja irtonaista. Siitä kuulee heti, että nainen ei ole tottunut päästämään korkeita ääniä.

"Ohhoh", Tristan sanoo, kun nuori nainen vihdoin lopettaa. "Tuolta minustakin tuntuu monesti. Helpottiko?"

"Minä... Minun ei edes pitäisi olla täällä! Luoja... Voi luoja..."

"Kuulehan, neiti Grimm, – tässä vaiheessa sinun kannattaa sanoa, jos se ei ole nimesi – miten sinä olet päätynyt tänne? Selvitetäänpä se ensin. Mietitään sitten, mitä tehdään."

"Te... te olette merirosvo!"

"Niin. Piraatti mikä piraatti."

"Minä olen kuullut teistä paljon tarinoita."

"Varsin moni on." Tristan virnistää. "Hyviäkin? Oletko kuullut sen, missä kohtaan merihirviön? Se on minusta loistava ollakseen täyttä valhetta. Merihirviöt ovat mitä hauskin mielikuvitusleikki. Pidän erityisesti siitä kohdasta, jossa minä –"

"Te olette merirosvo, ja minun ei pitäisi olla täällä! Luoja sentään..."

"Luoja ei taida nyt auttaa, neitoseni. Ikävä kyllä sinulla on vain minut."