Kaikujen ranta

Luku 24: Kuunsilta

 "Nuori neiti, mieti ensi kerralla, miten hyppäät ennen kuin hyppäät. Tuo näytti suorastaan suisidaaliselta", Tristan tokaisee Amelian istuuduttua nuotion äärelle. Valkoisessa alusmekossaan Amelia näyttää entistäkin haavoittuvaisemmalta. "Mikä ajaa sinut karkaamaan noin näyttävästi? Onko kaikki hyvin?"

"E-... Ei taida olla. Minua pelottaa." Amelian ääni käy ohueksi ja hauraaksi.

"Hmm? Kerro vain. Minulla ei ole kiire, laivani seilaa lähirannoilla. Minä itse odottelen täällä yön tuloa, jotta pääsen näkemään Louisia."

Amelia sävähtää.

"Amelia? Onko jotain sattunut? Eihän tieto minusta ja Louisista järkyttänyt sinua liikaa? Voin vannoa, että olen puhtain aikein liikenteessä. Minä rakastan sitä miestä, tahdon sitä tai en."

Amelia painaa päänsä alas. Tristan ei kuule, mitä tyttö suustaan päästää.

"Anteeksi, mitä?"

"Tämä johtuu Louisista."

"A-... vai niin. Hän osaa olla karkea. Ei kai hän sanonut jotakin liian kipeää?"

"Ei. Hän ei nimenomaan sanonut juuri mitään. Minä luin hänen muistiinpanojaan."

"Mitä muistiinpanoja?"

"Hänen salaisen huoneensa muistiinpanoja."

"Hetkinen nyt..."

Amelia kertoo kaiken. Hän kertoo valoista, jotka leijuivat riistettyinä kylmässä huoneessa. Hän kertoo sanoista, jotka kävivät yhä vain maanisimmiksi. Tristan kuuntelee. Kyllä, hän ymmärtää, että on olemassa paikka, josta Louis ei välttämättä ole kertonut hänelle. Sellainen Louis on. Mies tahtoo pitää osan itsestään piilossa kaikilta. Sanoja tulvii Ameliasta kuin purona. Tyttö vuodattaa näkemänsä ja kokemansa sellaisella hädällä, että huoli nousee Tristanin omaankin sydämeen.

"Minulla on tunne, että Louis on ollut minulle lempeä vain hyötyäkseen minusta myöhemmin", Amelia henkäisee kerrottuaan ytimenvartijuudesta. Tristania huimaa. Tämä pieni ihmistyttökö seuraava ytimenvartija? Se kävisi kammottavan hyvin järkeen. Kaikki se odotus, joka Amelian ympärillä leijuu, täydentyisi viimein.

"Amelia. Odota. Ihan rauhassa. Ei ole mikään kiire."

"Minua pelottaa! Jos Louis tahtoo vain hyötyä minusta, se tarkoittaa, että minut on kasvatettu teuraaksi. Minulle on aina ollut hankala ymmärtää tätä maailmaa, ja nyt kaikki se, johon olen luottanut, tuntuu valheelta! Entä, jos minun isänikin tietää siitä? Ja Evanna, tai jopa Gjon? Entä, jos kaikki minulle rakkaat ihmiset odottavat voivansa hyötyä minusta?"

"Amelia pieni, odota nyt. En tahdo vähätellä kokemustasi, en missän nimessä. Mutta Louis todella on lempeä. Hän on puhunut sinusta paljon. Hän rakastaa sinua."

"Vai kenties sitä, mitä edustan hänelle? Minä luin hänen merkintänsä siskostaan. Shanasta."

"Ah, se onkin surkea tarina aivan kaikille. Salvatorekin muistelee Shanaa edelleen."

"Minua pelottaa, Tristan..."

"Tiedän sen. Se on okei. Ei hätää. Tahdon vain sanoa, että Louis suree aidosti menettämiään ihmisiä. Shanaa ja perhettään."

Ameliasta pakenee katkonainen älähdys.

"Hänen poikansa..." Amelia vie käden suulleen. "Tristan, olen pahoillani, mutta minä epäilen, että Louis surmasi oman poikansa."

Kylmyys räjähtää Tristanin sisälle. Hän ei saa sanaakaan suustaan. Amelia kertoo merkinnästä, selittää huolella tulkintansa. Tristan vaivoin kuulee.