Kaikujen ranta

Luku 2: Kotiranta

Rannan lempeä tuuli tuntuu puhdistavalta merenkävijän ihoa vasten. Tristan ei ole astunut saappaillaan maihin viikkoihin. Hiekka viettää jalkojen alla, lokit kirkuvat. Ei huutavia ihmisiä, ei pelkoa, tämä satama on hänelle turvallinen kulkea. Tutut vuoret aukeavat kauempana, niiden kyljessä on pieni saarikaupunki. Tristan virnistää niin, että hymy piirtää pienet kuopat poskiin.

Sumuinen kapakka lepää aivan rannan tienoilla. Merirosvoille ja muille, jotka eivät löydä kotia paikalleen asettuvasta elämästä. Tristania hymyilyttää. On olemassa vielä yksi paikka maailmassa, jonne kuningas Louisin laivat eivät ole seilanneet tuhoamaan kaikkea, mitä näkevät. Hänen turvasatamansa.

Kapakassa nousee metakka, kun Tristan astuu sisään. Tuttu kapteeni kirvoittaa hymyjä ihmisten kasvoille. Päivettyneitä naamoja, arpia ja puuttuvia raajoja. Tristanille tuttu ja rakas maailma. Ihmiset juoksevat halaamaan häntä, hetken kaikki on pelkkää äänekästä riemua. Tristan taputtaa tuttuja selkiä, nauraa ja ihmettelee. Hän on tullut takaisin. Tietenkin hän on. Häntähän ei yksi hirmuhallinto kaada.

"Kapteeni on palannut!"

"Alahan kertoa, missä olet ollut."

"Montako laivaa ryöstitte? Montako räjäytitte?"

Tristan alkaa nauraa kaikuvaa, kirkasta nauruaan. Hän pudistaa kiharaa päätään ja istuu kapakan korkealle tuolille. Nainen baaritiskin takana sysää suuren oluen Tristanin eteen. Miestä hymyilyttää, hän kiittää naista pilke silmäkulmassaan.

"Minä", Tristan aloittaa ja siemaisee oluttaan, "en ollut ryöstöretkellä. Ikävä tuottaa pettymys."

Nurinaa. Muutama huvittunut hymähdys.

"Minä olen seilannut kaukaisemmilla rannoilla."

"No mutta kapteeni, ei kai sinulla ole jotakin salaista meneillään?"

"Ei suinkaan, pelkkää rutiinia vain."

"Näytäpä tuota sinun kättäsi."

Tristan siristää silmiään. Yksi miehistä ottaa hänen kätensä ja tuijottaa rastin muotoista haavaa Tristanin vasemmassa nimettömässä. Miehet tuijottavat toisiaan ja alkavat nauraa räkäistä naurua.

"Vai että rutiinia!"

"Neitoset, ohoi, tulkaapa katsomaan! Teidän aarteenne on ikuisesti mennyttä!"

"Kapteeni on mennyt naimisiin!"

"Mitä? Naimisiin? Älkää nyt naurattako!"

"Rasti sormessa! Täällä päin se tarkoittaa vain yhtä."

"Älkää nyt helvetissä!"

Tristan vetää tyynesti kätensä takaisin miesten tarkkailusta ja jatkaa oluensa siemailua. Häntä pelkästään hymyilyttää. Tämä on jotakin, jota hänestä ei saa ulos potkimallakaan. Hänen oma elämänsä.

"Ei helvetti, kapu, alahan selittää."

"Kai tämä on joku sairas vitsi?"

"Kaikki nämä upeat neitoset täällä saavat nyt kyllä pettyä! Sinä kun olet niin helvetin kunniallinen, että et kuitenkaan pettäisi naistasi."

"Ei meidän kapteenin kuulu olla varattu mies. Mitä tämä nyt on?"

Tristan ottaa pitkän kulauksen ja kumauttaa tuoppinsa pöytään niin, että kapakka hiljenee hetkeksi.

"Entä te? Mitä lempirannalleni kuuluu?"

"Hei! Tämä ei nyt vetele!"

"Ala kertoa!"