Kaikujen ranta

Luku 5: Jännite

Mikään ei piristä kotisatamaan paluuta niin kuin vanhan vihollisen kohtaaminen. Tristan pyörittelee pistoolia kädessään ja virnistää pitkälle miehelle ovella. Salvatore Lavellan. Merten pelätyin piraatti, mies, jonka ei pitäisi olla täällä. Tämä on Tristanin aluetta.

Salvatore vetää pistoolinsa esille ja osoittaa kattoon. Koko kapakallinen merenkävijöitä juoksee kiltisti takaovesta ulos. Mara katsoo Tristania vielä viimeisen kerran, naisen myrskysilmissä on varoitus. Tristan tietää kohtaavansa naisen jälleen joskus silloin, kun sitä vähiten odottaa.

"No", Tristan lausuu venytellen, "mikä ajaa kapteeni Lavellanin minun alueelleni? Muistelisin, että minulla on oikeus ampua sinut ja miehistösi siihen paikkaan, jos laivasi seilaavat näillä seuduilla."

Tristan osoittaa aseensa kohti Salvatorea.

"Vai mitenkä on?"

Toinen merirosvo vie aseen takaisin takkiinsa ja ojentaa tyhjät kätensä kohti Tristania.

"Olen rauhallisin mielin liikkeellä. Miehistöni odottaa laivassa kuunnousuun saakka kaikessa rauhassa."

Tristan alkaa nauraa.

"Onneksi sinä olet tunnettu rauhallisuudestasi."

"Minä kuulin merellä tarinan."

"Merellä kuulee tarinoita."

"Sinä et ole ollut laivallasi. Missä sinä olet ollut?"

"Sellaisenko asian takiako sinä olet täällä? Minähän olen voinut olla vaikkapa jonkun ihastuttavan neitokaisen sylissä, mitä se mihinkään liittyy?"

"Sinä et ole ollut laivallasi viikkoihin."

"Niin? Ei tämä kuulu sinulle laisinkaan. Minä operoin omalla alueellani ja sinä omallasi."

"Et kai sinä ole aloittanut mitään? Meillä on sopimus."

"Minä en ole selkäänpuukottaja, ja sinä tiedät sen."

"Sinä salaat jotakin."

Tristan istuutuu takaisin tuolilleen niin huolettomasti kuin kykenee. Maralle sen saattoi myöntää. On salaisuus, josta hän ei saata vielä puhua. Salvatore on hänen omiaan, merten mies kuten hänkin, mutta Salvatoren keinot eivät ole hänen keinojaan. Salvatore ryöstää itselleen, hän kerää mainetta ja rikkauksia. Tristan ei tee niin. Tristan on oikeuden puolella.

"Tristan." Salvatoren ääni madaltuu. Mies tulee lähemmäs. "Meillä on sopimus, ja sinä tiedät, mitä se tarkoittaa. Et voi aloittaa sotaa ilman lupaani."

"Arvon toveri, minä en ole aloittanut ensimmäistäkään sotaa. Minulla on omia bisneksiäni, aivan kuten sinullakin. En ole sinulle tilivelvollinen."

"Sinut on sattumoisin nähty King's Shorella."

Helvetti. Sitä ei niin vain selitettäisikään. King's Shorella on linna, jota meri nuolee. Meren itsensä kiroama kuningas sen sisällä, oman sairautensa vanki. Kaikkien piraattien ensimmäinen vihollinen – itse hallinto.

Salvatore tulee yhä vain lähemmäs. Miestä katsomalla Tristan muistaa jälleen, miksi jo pelkkä kapteenin ulkonäkö herättää merellä kauhua. Hurjat, mustat hiukset täynnä helmiä ja sulkia. Toinen silmä lapun peitossa ja syvä arpi, joka juoksee kalpeiden huulten yli. Tällaisista merirosvoista on kuvia rannikon lasten kirjoissa. Mutta Salvatore on hätkähdyttävän totta seistessään Tristania päätä pitempänä hänen edessään.

"Mitä sinä tarkalleen ottaen teit King's Shorella", Salvatore sanoo lausuen jokaisen sanansa huolella, "kun se ei ole meistä kummankaan aluetta?"