Kaikujen ranta

Luku 4: Salaisuus

Evannan laiva lähtee jo samana yönä. Pienin mahdollinen miehistö, vain pakolliset varustukset mukaan. Kuninkaan huomaamattomin laiva, ei punaisia kylkiä, ei lippuja. Pelkkä merkitsemätön laiva, hädin tuskin laillinen. Keula kohti kuunsirppiä.

Yöllä ei tuule, meri on tyyni. Evanna ei seiso ruorin takana. Hän istuu kannella ja ajattelee. Gjon on täällä. Hyödytön sulhaspoika, joka osaa kyllä käyttää asetta, mutta ei mitään muuta. Amelia ei koskaan voisi tulla onnelliseksi sellaisen miehen kanssa.

Gjon seisoo kauempana ja nojaa laitaan kuin merimies konsanaan. Evannaa suututtaa, mutta viileä meri-ilma rauhoittaa hänen aistejaan. Hän pystyisi tähän kyllä. Mitä tahansa rakkaan Amelian eteen. Kuninkaan sanat pyörivät yhä Evannan tajunnan perukoilla. Olisiko todella mahdollista, että itse meri olisi imaissut Amelian mukaansa? Siinä tapauksessa tytön löytäminen olisi lähes mahdotonta.

"Sinä näytät mietteliäältä." Yllättäen Gjon on siinä, liian lähellä. Evanna hypähtää ylös ja tuijottaa miestä kulmiensa alta.

"Niin. Minun paras ystäväni on kadonnut."

"Mistä lähdemme etsimään häntä ensimmäisenä?"

"Minun vaistoni sanovat, että emme löydä häntä yhdeltäkään rannalta."

"Mitä tarkoitat?"

Evanna ei halua ilmaista kuninkaan epäilyjä suoraan. Gjon ei ymmärtäisi. Sisämaan kasvattama nuorukainen ei tiedä, mitä meren äärellä kasvaneet tarkoittavat sillä, kun meri puhuu.

"Amelia on aina tuntenut suurta viehtymystä mereen. Hän saattaa seistä tuntikausia parvekkeellaan vain katsomassa laineita."

"Niin, sen olen saanut tietää."

Olen saanut tietää. Aivan kuin miestä ei kiinnostaisi laisinkaan ottaa itse selvää tulevasta morsiamestaan. Evanna kiristelee hampaitaan.

"Paljonko sinä tiedät merestä?"

"Millä tavalla?"

"Ylipäätään."

Mies luettelee asioita, joita kuka tahansa sisämaalainen luettelisi. Mereneläviä, pahamaineisimpia merirosvoja. Kuninkaan ikuisen taistelun meren kanssa. Kirouksen, joka teki kuningas Louisista sairaan. Merenväen, jota kaikki varovat. Ei mitään sellaista, mistä olisi vähääkän hyötyä. Evanna huokaa syvään. Pojalle pitää opettaa kaikki omakätisesti.

On olemassa jotakin suurempaa. Jotakin sellaista, josta harva tietää, ellei elä enemmän laineilla kuin maa jalkojensa alla. Evanna tietää siitä riittävästi, koska hän työskentelee miehelle, joka on meren itsensä kiroama.

"Kuulehan. Minun täytyy kertoa sinulle jotakin." Evanna vetää Gjonin syrjään. Miehen ruskeat silmät seisovat suurina päässä. "Hänen korkeutensa kirous. Mainitsit sen. Paljonko tiedät siitä?"

"Hänen korkeutensa sairaus on tiedossa kaikkialla maassa. Miten tämä liittyy morsiameni katoamiseen?"

"Saattaa hyvinkin liittyä. Millaisen tarinan sinä olet kuullut siitä, kuka hänen korkeutensa kirosi?"

Gjonin otsa rypistyy.

"Merenväki, joka suuttui hänen korkeudelleen siitä, että hänen laivansa ja sotilaansa tuhosivat heidän alueitaan. Hänen korkeutensahan on valloittanut paljon uutta maata ja vaurastuttanut kansaamme."

Evanna nyökkää. Tätä versiota kerrotaan sielläpäin, missä Gjon on kasvanut. Kuningas Louisin sairastuminen on muuttunut myytinkaltaiseksi kertomukseksi, josta puhutaan kuten merirosvojen rankimmista rikoksista tai seireeneistä, jotka houkuttelevat miehiä kuolemaansa. Toden ja myytin raja on haalistunut vuosien saatossa.