Kaikujen ranta

Luku 11: Konflikti

Evannan ääni. Maailman tutuin, rakkain ääni. Amelia pysyttelee hytissä, jotta tilanne ei räjähdä silmille, mutta Evannan sanat kantautuvat hänen korviinsa avonaisesta ikkunasta. Tristan seisoo pitkän, mustahiuksisen miehen vierellä. Amelia tietää tämän Salvatoreksi, merten kauhuksi. Mies näyttää juuri samalta kuin tarinoissa. Kenties jopa hivenen särmikkäämmältä. Miehellä on vaikeasti lähestyttävä aura. Tyyni, mutta vaarallinen, vaikka Amelia vain katsoo kaukaa. Salvatore Lavellan näyttää mieheltä, joka voi iskeä ketä tahansa miekalla rintaan varoittamatta.

Salvatore Lavellan on minun isäni. Amelia huomaa vain vetävänsä syvään henkeä. Moni hengähtäisi tai purskahtaisi itkuun sellaisen tiedon edessä. Amelia vain tuijottaa hiljaa hytin ikkunasta, kuinka hänen vanhin, kenties ainoa ystävänsä seisoo ristitulessa. Amelia tietää Evannan olevan siinä hänen vuokseen. Evanna on etsintäretkellä. Gjon Bauer seisoo hänen vierellään kykenemättä piilottamaan järkytystään.

Amelia tuntee hienoista surua rinnassaan. Hän ajattelee sitä ilmettä Evannan kasvoilla, joka tällä on joskus, kun tämä katsoo Ameliaa ja hänen isäänsä. Amelia ei ole koskaan ymmärtänyt ilmeen syytä, eikä hän tiedä, mitä kaikkea muilta saa kysyä edes silloin, kun he ovat läheisiä ystäviä.

Amelia ajattelee kaikkia niitä kertoja, kun Evanna on vetäytynyt tai eristäytynyt kokonaan. Aina jälkikäteen Amelia kuulee sedältään, millaisia töitä Evanna on tämän nimissä tehnyt. Kidutusta ja tappamista. Asioita, joita Evanna ei koskaan kerro Amelialle. Ameliakaan ei ole kertonut Evannalle, että hän tietää kyllä, mitä tämä tekee merirosvoille silloin, kun hän ei ole katsomassa. Hän tietää, että hänen parhaalle ystävälleen merirosvojen valitus on kaunein tuutulaulu. Nyt, katsoessaan totuutta edessään, hän ymmärtää viimein, mistä kaikessa on kyse. Evanna ei vihaa merirosvoja siksi, mitä he edustavat. Hänen syynsä on puhtaan henkilökohtainen. Ameliasta tuntuu, että hän näkee Evannan nyt ensimmäistä kertaa kokonaisena. Kaikki naisen katkeruus näyttäytyy hänelle uudessa valossa, tekee Evannasta paljon pienemmän ja hauraamman. Hänen tekisi mieli juosta tämän luo, halata lujaa ja sanoa, että painajainen on jo ohi, pelättävää ei enää ole.

Kukaan ei vielä osoita ketään aseella, mutta Amelia aistii jännityksen ilmassa. Evannan paljastus hämmentää pakkaa, hetkeksi tilanne on täysin auki. Mitä vaan voi tapahtua. Amelia likistyy vasten seinää ja kuuntelee puhkeavaa keskustelua.

"Siksi sinä siis..." Tristanin kepeä ääni, voimakas aksentti. "Jestas. Tämä kieltämättä mutkistaa asioita."

"Ei mutkista", Evanna ja Salvatore sanovat samaan aikaan. Isä ja tytär. Ameliaa surettaa kuulla Evannan ääni niin hauraana. Evanna suuttuu aina helposti, heittelee tavaroita ja rauhoittuu vasta pitkän ajan päästä. Kaikki ovat tottuneita siihen. Pelkästään kapteeni Lavellania katsomalla ja kuuntelemalla Amelia kykenee näkemään, mitä Evanna on joutunut kulkemaan läpi.

"Tämä ei mutkista yhtä ainutta asiaa", Evanna jatkaa aiempaa matalammalta. "Minä en liity tähän mieheen enää mitenkään."

"Tämän vuoksi sinä et koskaan esiinny sukunimellä..." Gjonin pohtiva ääni. Ameliaa lämmittää kuulla, että mies on täällä, häntä etsimässä.

"Voinet säästää älykkäät huomiosi toiselle hetkelle, tai ammun sinut ensimmäisenä", Evanna sähähtää nuorukaiselle.

Kaksikon kinastelu kuulostaa tutulta. Samaa Amelia on kuunnellut lähempääkin. Hän ei vieläkään kykene ymmärtämään, miksi he eivät viihdy toistensa seurassa.

"Meidän ei pitänyt ampua ketään!" Gjon hengähtää.

"Kuvitteletko, että minä päästän täältä ketään elossa pakoon enää tämän jälkeen?"