Kaikujen ranta

Luku 26: Kaiut

Evannan täytyy päästä pois, hänen on pakko kynsiä tiensä ulos hajoamaisillaan olevasta kudelmasta. Amelia tarvitsee häntä kipeämmin kuin koskaan. Gjon huomaa levottomuuden hänen eleissään ja siirtyy tiiviimmin hänen vierelleen. Salvatore tuntuu katsovan hänen lävitseen.

"Sinä päästät meidät menemään", Evanna sihisee miehelle hampaittensa välistä.

"Mikä sinut moiseen päätelmään johtaa? Joko sinä tällä kertaa suostuisit kiltisti räjähtämään kappaleiksi?"

"Jätä hänet rauhaan", Gjon sanoo.

"Turpa kiinni, jätkä, tämä ei ole sinun taistelusi", Evanna sähähtää.

"On. Tämä on minunkin taisteluni niin kauan, kun tämä mies tietää perheeni syvimmistä haavoista. Sitä paitsi, seison sinun vierelläsi ihan koska tahansa."

Evanna tuntee, kuinka hänen poskensa lehahtavat punaisiksi. Salvatorea alkaa naurattaa. Ei, lopeta. Älä naura. Älä naura minulle.

"Kas, hänhän räksyttää kuin uskollinen koira", Salvatore hymähtää.

Evannan tekisi mieli huutaa, mutta ääni kuolee hänen sisälleen. Pelko turruttaa ruumiin, suusta ei pääse mitään ulos. Evanna on seisonut liian kauan katsomassa Salvatoren kolkkoja, mutta kivuliaan tuttuja piirteitä. Pitää päästä pois. Amelian luokse.

"Me lähdemme nyt. Sinä et tee meille mitään. Et voisi."

"Meidän verisiteemme on pelkkä kirous meille molemmille, se ei estä minua ampumasta sinua rei'ille."

"En minä sitä tarkoittanutkaan. Ajattele Gjonia, jos et minua. Ajattele sitä, että kuningas pilasi tämän nuoren miehen elämän ja hän joutui ampumaan oman veljensä syyttä."

"Ei minun elämäni ole pilalla, Ev. Minä olen kunnossa. Kannan tekoni", Gjon sanoo.

"Luuletko, että yhden pojan elämällä on minulle merkitystä? Voisi olla hauskaa nähdä, kuinka Louis reagoisi sulhaspojan kuolemaan."

"Olet myöhässä."

"Anteeksi mitä?"

"Olet myöhässä. Katso taaksesi, me saamme seuraa."

Salvatore ei käänny, merimies ei käännä viholliselle selkäänsä. Hän tuntuu silti kuulevan, kuinka laiva lipuu hitaasti heitä kohti. Salvatoren mustat kulmat kurtistuvat.

"Kuka se tällä kertaa on – joku kuninkaan rakki vai se helvetin Tristan?"

"Jälkimmäinen", Gjon naurahtaa, "joskin en tiedä, pitäisikö kapteeni moisesta luonnehdinnasta."

"Hänen on sitten aivan pakko tunkea nenänsä joka ikiseen asiaan."

"Etkös sinä ole hänen alueellaan?" Evanna kysyy kurtistaen kulmiaan.

"Et ole merirosvo, et tiedä siitä mitään."

"Mhm, enkö?"

Kun Tristanin laiva on aivan lähellä, Evanna tietää selviytyvänsä tilanteesta. Salvatore ei ryhtyisi ampumaan heitä alas Tristanin ollessa läsnä. Energisessä ja hyväntuulisessa merimiehessä on jotakin sellaista, joka pakottaa Salvatoren aloilleen. Joskus Evanna huomaa ajattelevansa, että kenties Tristan on se, joka loppupeleissä pystyy laittamaan vastaan Salvatorelle. Tristan saa sanoa viimeisen sanan.

Tänään kiharatukkainen merirosvo ei heilauta reippaana kättään ja tervehdi heitä kuin ylimpiä ystäviään. Tristanin kasvoilla on varjo, ja Evanna tietää, että jos Tristanin kaltainen mies ei hymyile, maailma natisee liitoksissaan. Tristanin kuuluu aina hymyillä. Ei ole mahdollista, että miestä koskettaisi niin järisyttävä suru, ettei tämä enää hymyilisi. Evannaa pelottaa sittenkin.