Kaikujen ranta

Luku 22: Seuraava

Laivakyyti on järjestetty, tuttu ranta kapakoineen jäänyt taa. Mara hoiti kaiken, hänen kontaktiensa avulla Evanna ja Gjon saivat paikan kunnollisesta laivasta. Mara itse jäi saarelle, ja Evanna tuntee hienoista pistelyä raajoissaan tätä ajatellessaan. Naisen neuvot painavat yhä, Evanna ei ole tottunut saamaan muilta ohjeita siitä, kuinka toimia. Mara tarkoittaa hyvää, mutta muiden neuvot vain ahdistavat Evannaa nurkkaan.

Merituuli tuntuu erilaiselta kasvoja vasten, kun ei seiso laivassa sen kapteenina. Evanna saattaa vain ristiä jalkansa ja odottaa. Perillä Amelia odottaisi häntä. Mitä hän sanoisi rakkaimmalleen ensimmäisenä? Olisiko hän vihainen vai onnellinen?

"Mitä kapteenin mielessä liikkuu?"

Evanna hätkähtää. Gjon on oppinut liikkumaan huomaamatta.

"Mitä luulisit?"

"Luotatko sinä todella Maraan?"

"Luotan."

"Voiko niin salaperäiseen naiseen todella luottaa?"

"Kenties ei, mutta ei voi kaikkiin tavallisiin ihmisiinkään."

"Sinulla on edelleen melkoinen asenneongelma."

Tavallisesti Evanna heittäisi jotakin takaisin, mutta nyt päivät alkavat painaa päälle. Muistot vyöryvät rumina ja likaisina hänen ylitseen, ja hän pudistaa päätään, mutta ne eivät putoa, ne pysyvät hänen yllään.

"Minut on pahoinpidelty ja raiskattu ensimmäisen kerran alle viisitoistavuotiaana."

"A–"

"Älä edes aloita. En halua kuulla pahoitteluitasi. Salvatoren miehiä ei juuri kiinnostanut, että olin heidän kapteeninsa tytär. Joskus ajattelen, että ehkä Salvatore halusi rankaista minua sillä tavalla siitä, että synnyin."

"Minä en–"

"Tietenkään et. Eihän kukaan koskaan. Minun lävitseni on aina katsottu. Etsin itselleni pakopaikan, jossa pääsen polttamaan menneisyyteni poroksi, mutta nytkin minua katsotaan vain naisena, joka huutaa ja saa raivokohtauksia. Minua tulkitaan täysin sukupuoleni pohjalta. Olen vahva naiseksi. Olen hyvä kapteeni, vaikka olen nainen. Kuvitteletko, että olen huvikseni kehittänyt 'asenneongelman'? Kuvitteletko, että olen omaksi ilokseni näin helvetin katkera ja vihainen kaikesta?"

Gjonin ilme on täysin murtunut. Evannan sydäntä pistää, mutta katkeruus polttaa syvältä.

"Gjon, ihan tosi, minä olen aivan helvetin pahoillani siitä, millainen olen ollut sinua kohtaan. En todennäköisesti sano tätä enää koskaan, mutta sanotaanpa sekin nyt, kun kaikki on joka tapauksessa revitty auki. Olen pahoillani, että olen kohdellut sinua näin vihamielisesti. Sinussa ei ole mitään vikaa. Olen pelkästään kateellinen, koska sinä saat Amelian ja minä... minä en mitään. Kaikki on tyhjää. Kaikki valuu sormieni välistä. Anteeksi, Gjon."

"Ki-... kiitos, Evanna. Kiitos."

"Ja nyt painut hittoon siitä, ennen kuin kadun avanneeni suuni."

Gjon on aikeissa nousta, kun huuto kaikuu laivalla. Evannan veri seisahtuu. Salvatore. Täällä, jälleen. Gjon näyttää kauhistuneelta, mutta Evanna on liian väsynyt huutamaan tai itkemään. Levoton, korkea nauru pakenee Evannasta.

"Tämäkin vielä", Evanna nauraa. "Selviän yli kymmenen vuotta näkemättä sitä paskiaista missään, ja sitten kohtaan hänet kahdesti yhdellä matkalla. Miten mitään tällaista edes tapahtuu?"

"Hyvä luoja..."

"Sanos muuta. Pidä kiinni aseestasi, tästä tulee rumaa."

"Me olemme satunnaisella laivalla! Tämä on tavallinen kauppalaiva!"