"Ymmärräthän sä etten mä oikeesti sitä tarkoittanut"
Tuo sinisilmäinen poika edessäni yrittää selittää minulle.
"Ai et tarkoittanut, mutta sanoit sen silti"
Vastaan tuolle välinpitämättömästi pakatessani laukkua.
"Sovitaan tää ja jatketaan elämää s...
Y/n halusi vielä tänään viedä minut jonnekkin paikkaan. Kuulemma sellaiseen ihmemaahan, mistä kukaan ei pääse pois ilman tämän näkemistä. En siis tiedä miten tuota lausetta pitäisi tulkita, mutta uskon tuon tietävän paremmin.
____
"Ihan pian ollaan perillä!" Tuo huikkaa vierestäni, kun edessämme näkyy valtava pelto johon tie päättyy.
"Eikä mikä tahansa kuiva pelto" Y/n vastaa iskien silmäänsä. Hymähdän huvittuneena.
Kun Y/n ajaa autoni tuon pellon reunaan nousemme yhtäaikaa ulos tuosta, ja jään katselemaan tuota pilvistä peittynyttä taivasta.
"Ihan turhaan mä aurinkolasit otin, ku ei täällä aurinkokaan paista" Valiltan tuolle viereeni kävelevälle tytölle.
"Kyllä se kohta tulee esiin! Usko pois" Tuo vakuuttelee, ja ottaa takapenkiltä jonkin näköistä retki vilttiä, ja alkaa asettelemaan sitä maahan tuolle hiekka tielle.
"Istu" Y/n komentaa, osoittaessa tuota vilttiä.
Narahdan ja istun tuon viltin päälle samalla, kun tunnen Y/n:in kädet hartioillani ja tuo istuu vierelleni. "Laita silmät kiinni"
"Häh, enkä laita" Nauran, kun tuo yrittää laittaa käsiään silmilleni minun rimpuillessa.
"Äkkiä nyt" Tuo huikkaa, kun annan tuon laittaa nuo kätensä kasvoilleni.
Ehdin jo kyllästyä tähän istumiseen ja silmien kiinni pitoon, kunnes tuo ottaa kätensä kasvoiltani pois. "Nyt kato!" Tuo miltein huutaa. Katselen hetken ympärilleni, mutten nää mitään tavallisesta poikkeavaa.
"Ei tapahtunu mitään?" Hymähdän kääntäen katseeni tuohon tyttöön, joka taas kääntää käsillään katseeni takaisin peltoon.
"Malta" Tuo hyssyttelee.
Olen avaamassa taas hetken odottelun jälkeen suutani, kunnes tuo huutaa vuorostaan: "NYT"
Sillä hetkellä aurinko pääsee paistamaan noiden pilvien takaa ja tuo pelto edessäni herää henkiin. Kaikki nuo nuutuneet kukat nousevat. Tuo kuivunut pelto muuttuu silmän räpäyksessä värien ihmemaaksi, aivan kute mieleni. Viimeisenä kaiken kukkuraksi pienet pilvet muodostavat taivaalle sydämmen. Kyllä, pilvistä muodostunut sydän!
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
(Niistä sydämmistä ajattelin siis tälläistä ilmiötä! Ootteko te ikinä törmännyt tälläseehen sydän pilveen taivaalla?;})
___
"Mitä just tapahtu" Kysyn, kun tuo aurinko painuu takaisin pilvien taakse ja tuo kukka meri haihtuu pois.
"Joka vuosi 21.7 tää pelto ikäänkuin herää eloon. Mä oon käynyt täällä ihan joka ikisenä vuotena, jopa viis vuotiaasta lähtien" Y/n jatkaa.
"Mistä sä sillon tiesit, että tää tapahtuu joka vuos" Kysyn.
"Pappa kerto, sekin kävi täällä aina" Tuo jatkaa. Hymähdän tuolle vastaukseksi. Jäin tuon vastauksesta ihan hieman vajaaksi. En siis ymmärtänyt tuon jutun pointtia, mutta antaa mennä.
******
Y/n:
Olemme istuneet Aleksin kanssa tässä samaisessa pellon laidassa jo toista tuntia. Välillä höpöttelimme ja välillä vaan ihailimme taivasta. Nyt on kuitenkin kysyttävä minua paljon painanut kysymys.
Nimittäin ~mitä jos~ kysymys...
"Mitä jos se on oikeesti tappava?" Kysyn tuolta, kun tuon ilme muttuu hämmästyneeksi.
"Tappava?" Tuo kysyy vuorostaan.
"Se kasvain? Jos se onkin levinnyt joka paikkaan" Jatkan.
"Mut eihän sulla oo ees ollut mitään oireita? Eihän?" Tuo kysyy laittaen samalla kätensä olkapäälleni.
"Toisinaan mua sattuu päähän ja toisinaan selkään" Jatkan hermostuessa itse omille sanoilleni. Tuo hiljenee.
"Mä ehdin kyllä vielä perua sen Saksan" Tuo ilmoittaa kyllästyneesti hetken päästä.
"Älä jooko." Jatkan, sillä en tahdo olla tuon unelmien tiellä.
"Miks sä sit kokoajan hermostut siitä" Tuo töksäyttää. "Mä en tajua, miks me ei voida miettiä jotain muuta kuin sitä kasvainta. Mullakin on ongelmia ihan tarpeeksi muutenkin mitkä stressaa mua!" Tuo jatkaa.
Tavallaan ymmärrän tuon mielialan, joten en vastaa tuohon mitään.
"Ja lisäks ei se patologin kuvitelma siitä kasvaimesta oo ees tullut." Aleksi huitoo käsillään sinne sun tänne selittäessään tuota.
"Mu- Mua vaan pelottaa" Sanon hiljaa.
"Mä tiedän. Nii muakin pelottaa, mut meijän pitää vaan nyt ymmärtää se tosiasia ettei me vieläkään tiedetä siitä mitään. Se voi olla ihan hyvin poistettavissa tai sitten ei ole, mutta se jää nyt toissijaseks ajatukseksi. Eletään nyt nii kuin sitä ei olis.." Aleksi jatkaa.
Ehkä minun pitää vain oppia ottamaan tuo kaikki hyvän kautta. Minä silti elän ilman sen pahempia kipuja. Tälläinen jokapäiväinen saman asian ajattelu, on varmasti huonoksi meidän molempien mielenterveydelle.
"Sori, ei mun tarkotuksena oo kokoaikaa jauhaa tästä" Vastaan tuolle pahoittelevasti tuon mumisemalla minulle takaisin.
******
Time skip ilta:
Kello on jo noin kymmenen illalla ja kyllästyimme tuolla pellolla kökkimiseen.
Taino eihän me periaatteessa kyllästytty, mutta pellon omistava mies ei tykännyt olostamme, ja tuli häätämään meidät. Edessämme siis on nyt 2tunnin pituinen kotimatka sillä emme jaksaneet enää yöpyä tuossa autossa.
Pääsimme juuri moottori tielle ja puhelimeeni pärähtää viesti. Aleksi katsahtaa samantein minuun ja katsomme nyt toisiamme samat ilmeet kasvoillamme. Pieni hätätila iskee kehooni.
"Nytkö se tui" Aleksi huikkaa. Otan tuon puhelimen käteeni ja katson tuon lähettäjän puhelin numeroa.
"Se on se" Sanon, kun sykkeeni nousee korkeammalle kuin maratoonin juostuani.
Vedän muutaman kerran syvään henkeä ja avaan keskustelun..
