WITH YOUR LAST POWERS // Aleksi kaunisvesi x reader //VALMIS✅️

48. Loppu elämän kirous

Aleksi:

Herään sisäiseen levottomuuden tunteeseen.
Raotan silmiäni ja nään heti vieressäni jo hereillä olevan tytön.

"Huomenta"
Tuo sanoo välinpitämättömästi, tuijjottaen herkeämättä sairaalan tunkkaista seinää.

"Huomenta, kaikki okei?"
Annan tuolle huolestuneen ilmeeni.
Tuo tyttö ei voi sietää huolestuneisuutta tilanteessa, jossa ollaan ylipäätään huolestuneita.

"Mietiksä ikinä miks tää kaikki tapahtu just mulle?"
Tuo kysyy siirtäen päätään varovasti minuun päin.

"Miks mä sellasta miettisin.?"
Kysyn tytöltä, joka parhaillaan katsoo minua silmiin.

"Jos sä et ois ikinä lähteny mun mukaan, sun ei ois koskaan tarvinnu tuntee tällästä."
Tuo jatkaa.

"Mut eihän tässä nyt siitä oo kyse.
Mä rakastan sua, vaikka sä olisit viis kymmentävuotta vanhempi, kun mä"
Sanon.

"Ei. Sä et ymmärrä, mun ei kuuluis viedä teijän kaikkien kallista aikaa.
Sun ja poikien pitäis päästä keikkailemaan ja matkustamaan, ei juoksemaan mun perässä sairaalasta toiseen.
Mä oon sairas kaikin tavoin.
Etkö sä ymmärrä?"
Y/n jatkaa saaden minulle entistä pahemman olon.

"Sä olet mun alku kuten myös loppu.
Mitä väliä ootko sä kuoleman sairas vai et"
Sanon päättäväisesti.

"Mä vihaan sua mä vihaan koko teijän bändiä, kyllä mussa vikojakin on aivan helvetisti, mä en voi kutitella itteäni ihmisenä, jota palvellaan.
Miks te ootte kaikki noin rakastavia?
Miks te haluutte pitää huolta tälläseestä kuolevasta ihmisestä"
Y/n jatkaa päästäen taas kyynel kanavansa leviämään tuon poskille.
Rullaan penkilläni yhä lähemmäksi tuon tytön rautaista sänkyä.

"Y/n mä rakastuin suhun, koska mä pidin susta ja pidän edelleenkin.
Mä lupasin mun kuolleelle siskolle, että mä aijon huolehtia susta loppuun asti.
Mä en päästä susta irti vasta sitten, kun on pakko"
Asetan käteni varovasti tuon tytön käden lomaan.

"Aleksi mä kuolen ihan pian"
Y/n jatkaa siirtäen päänsä takaisin tuon seinän lumoihin.
Huoneessa oleva syvä hiljaisuus ei auta tilannetta ollenkaan.
Kuulen vain noiden muiden tuskallisen nukkumisen.

Nousen penkistäni ylös ja nappaan tuon tytön poskista kiinni.
Suutelen tuota.

"Muistatko sä meijän ensitapaamisen.
Mä rakastuin suhun jo, kun mä näin sun niskan.
Mä tiesin, että sä olet se oikea.
Mä tiesin, että sä olet ainoa joka pystyy pitämään musta huolta.
Nyt on mun vuoro pitää susta huolta."
Sanon tuon tuijottaessani silmiäni neniemme koskiessa yhteen.
Vastaukseksi saan tuolta tytöltä lämpimän hymyn.
Juuri sen, josta olen haaveillut lapsesta asti.
Hän hymyilee takiani.
Aleksi.
Sä tosiaan teit sen.

*****

Y/n:

Sekalainen pyörremyrsky päässäni on haihtunut Aleksin aloitteen myötä.
Voikun mä saatankin rakastaa tuota poikaa, joka sanoi aina olevansa tunteeton.
Ikinä en tuosta luopuisi.

"Aleksi väistäs nyt"
Kuulen Ollin sanovan tuon pojan takaa Aleksin väistäessä penkillään hieman sivunpaan.
Tunnen heti tuon kädet ympärilläni.
Olli on kuin veljeni.
Olemmehan me tunteneet jo lapsista asti.
"Onko sulla jotain mitä mä voin tehdä?
Siis ihan mitä vaan."
Olli kysyy.

"Mä en tarttee mitään muuta, kun teidät"
Hymyilen tuolle.

_____

Kello alkaa olemaan lähemmäksi puoltapäivää ja loput unikeot ovat jo heränneet mukavista pesistään.
Vanhempani lähtivät jo eilen tulemaan suomea kohti Virosta, muttei heitä näy vieläkään.
Samoin Ollin vanhemmat, että Aleksin äiti on tulossa Oulusta tänne. En toki tiedä mitä Aleksin äiti Oulussa tekee.

"Ai anteeks me ollaan myöhässä"
Kuuluu nopean oven avauksen kera ja sisään astuu kokonainen lauma ihmisiä.
Vanhempani ryntäävät ovesta ensimmäisenä vuoteeni viereen.

"Mitä sulle on käynyt?"
Äitini kysyy minulta ensimmäisenä.

"Vähän kaikenlaista"
Vastaan ja katsahdan Aleksin suuntaan.

"Mitä kaikenlaista?"
Tuo jatkaa hämmentyneenä.

"Selitän myöhemmin"
Nyökkään tuolle nopeasti tuon nyökätessä vastaukseksi.
Samaan aikaan tunnen jonkun halaavat minua.
Käännyn siis tuon halaajan puoleen.
Aleksin Äiti.

"Ai kamala mä olin huolissani susta.
Aleksi vaan kertoi sun olevan sairaalassa, ja minähän tulin tänne piittaamatta liikennesäännöistä"
Aleksin äiti jatkaa helpottuneena.

"Joo, no ei tässä mikään hengenhätä ole"
Myönnän, vaikkakin aikalailla valkoisen valheen.

"OI HEIPPA Y/N"
Sängyn päästä taas Ollin vanhemmat vilkuttelevat, minun hymyillessä noille.

_____

Äsköisessä tervehtimis episodissa kesti hetkisen ajan ja nyt huoneeni on hiljainen.
Aleksi, muut pojat, Ollin vanhemmat sekä Aleksin äiti lähtivät hakemaan jonkin laista syötävää itselleen sairaalan kahviosta juuri äskettäin.
Vieressäni istuu enää Äitini sekä isäni, jotka molemmat tuijjottavat minua herkeämättä.

"Tulipa nyt mieleen asia, mikä mun on pitänyt sulle kertoa"
Äitini innostuu hieman.

"No?"
Kysyn.

"Me löydettiin sulle ihana asunto Virosta! Se on veden äärellä, ja tosi tosi kaunis paikka! Mietittiin, että sä voisit muuttaa sinne, kun sä paranet! Säkin löytäisit ehkä jonkun kivan kumppanin sieltä, kun kerta asutkin yksin"
Tuo hymyilee minulle, aivan kuten olisi suunnitellut minulle jo häät tuntemattoman miehen kera.

"Äiti, mulla on jo poikaystävä"
Hymähdän kyllästyneenä.
Tuoko ei tosiaan muista Aleksia, josta hänelle kerroin jo kun tapasimme Aleksin kanssa.

"Poikaystävä? Kuka?"
Tuo hämmentyy.

"Aleksi. Aleksi kaunisvesi"
Jatkan.

"Mutta millon sä sellaisen hankit? Miltä se edes näyttää?"
Työ laukoo pääkallellaan kysymyksiä.

"Poika, joka vittu istui mun vieressä äsken.
Miten sä et voi muistaa sitä.
Aleksi, kyllä sä nyt Aleksin muistat, eikö?"
Suuntaan katseen äitiini joka näyttää tajunneen tämän mysteeri henkilön.

"Ainiin siis tämä Aleksi. Se pöydän pyörittäjä poika vai?"
Tuo jatkaa.

"Kyllä, just se"
Sanon yhtä ylpeänä kuin olen aina ollut.

"No, mutta sittenhän te molemmat voitte muuttaa sinne Viron asuntoon! Eikö vaan!"
Tuo intoilee.
Siirrän pääni taas tuohon tyhjään seinään.
Äitinihän ei tiedä, etten tule pääsemään enää ikinä Viroon.
En edes unissani.

"Äiti rakas, mutta mä en ole tulossa Viroon enää ikinä."
Sanon.

"Älä oo höpsö! Tottakai sä tulet"
Tuo hymyilee sarkastisesti.

"Ei sä et ymmärrä. Mä kuolen.
Mä oikeesti kuolen.
Multa löyty kasvain parivuotta sitten, sitä ei voitu leikata, joten me turvauduttiin lääkkeisiin.
Muutama vuos siitä eteenpäin tänne päivään, mä sain tietää sen kasvaimen levinneen.
Multa löyty myös rintasyöpä."
Kerron tuolle saaden molempien kasvot kalpeiksi.

"Mut..Mut.. Onhan siihen pakko olla joku keino parantaa se.
Sä et oo ees kolmeekymmentä, siinä menee vaan nuori nainen hukaan.
Eihän siinä oo mitään järkee"
Tuo purskahtaa itkuun.

"Eihän siinä ookkaan"
Tunnen sykkeeni taas kurkussani.
"Mun keho ei jaksa tätä enää kauaa.
Maksimissaan sen kuukauden.
Sit mä lähden.
Mä lähden pois"
Sanon katsoen taas vanhempiani.
En ole aikoihin nähnyt isäni itkevän.
Mutta johan me kaikki itkemme.
Taino minä en.
Kehoni tiesi tämän.
Kasvain on loppu elämän kirous.
Petollinen paskiainen.

******

Words:970

Jälleen kerran kiitos ja anteeksi.