Metsätär

Luku 4

"Miksi sinä noin happamalta haiset?" Sari kysyi tyttäreltään, kun hän tuli tätä vastaan koulun pihalle. He pinkoivat matkaan, sillä oli jo kiire hakemaan kahvinkeitintä ystävälliseltä lähiön naapurilta, jolla oli vanha kaapin perällä pölyttymässä. Jos äiti olisi jäänyt kyselemään kuulumisia koulun väeltä, hän olisi tietysti kuullut tapahtumasta, mutta hän ei ollut koskaan ollut innokas vaihtamaan päivän kuulumisia edes päiväkotiväen kanssa. Onneksi opettajat eivät sellaista vaatineetkaan koulun puolelta. Kaiken tarpeellisen saisi luettua wilmastakin.
   "Piimää", tytär sanoi vain.
   "Piimää? Miksi sinä piimässä olet? Miksi juuri tänään, kun pitää kiireellä mennä heti hakemaan sitä kahvinkeitintä, emmehän me voi pesulla käydä ensin, nyt se miettii se mukava nainen, että miten tuon äidin tytär noin likainen on, ajattelisit nyt minun puolestani tätä tilannetta", äiti soimasi ja tunsi jo häpeää, kun ajatteli tulevaa keskustelua tuiki tuntemattoman kahvinkeittimen luovuttajan kanssa.
   "Se oli vahinko", tytär sopersi sellaisella mumisevalla äänellä, että äiti ei ollut ottaa selvää.
   "Ei kai noin isolla enää pitäisi noin sottaisia vahinkoja sattua. Ja tuo sinun kätesikin vielä. Voi herran tähden, minkälaiselta äidiltä sinä saatkaan minut nyt näyttämään."
   He kulkivat nopeasti keskustan halki, välillä punaisia päin kulkien ruuhkasta huolimatta, sillä Sari oli luvannut jo olla paikan päällä kymmenen minuuttia sitten. Hän joutui kiskomaan Riinaa perässään, sillä tyttären askel oli raivostuttavan mateleva. He pyyhälsivät keskustan halki toiselle puolelle.
   He löysivät oikean osoitteen ja Sari painoi summeria. Sellaista heillä ei ollut omassa asunnossaan. Hissillä he nousivat oikeaan kerrokseen, missä ovi olikin jo heitä varten avattu. Siellä rouvashenkilö jo heitä odotteli, kahvinkeitin paketissaan keittiönpöydällä, niin uuden oloinen se oli, että Saria alkoi epäilyttää, saattoiko sellaista sittenkään löytää kaapin perukoilta. Ettei olisi nainen sitä käynyt ostamassa heitä varten. Mutta miksi olisi sellaista mennyt tekemään? Olisiko jotain epäilyttävää mielen päällä? Eihän hänellä saattanut olla kytköksiä Riinan isään? Nainenhan saattoi olla vaikka miehen serkku, ehkä pikkuserkku tai sellainen, ja osti kahvinkeittimiä ja tarjoili niitä köyhille, jotta löytäisi hänet.
   "Täällä on minulla kahviakin nyt tarjolla, jos maistuu, ja tytöllekin keksejä", rouva aloitti, mutta Sari nappasi äkkiä kahvinkeitinpaketin pöydältä ja sanoi:
   "Emmehän me nyt millään kerkeä, meidän pitää jo joutaa kotiin, minulla on työhaastattelu aivan pian, kiitos kamalasti tästä, näkemiin!"
   Sitten hän pyyhälsi ulos asunnosta ja tyttö joutui seuraamaan, vaikka oli selvästi kiinnostunut kuullessaan rouvan tarjoamista kekseistä. Sari joutui tiuskaisemaan tyttöään seuraamaan ja hississä hän sai huokaista päästyään eroon tuntemattomasta rouvashenkilöstä.
   "Onko tinulla haattattelu?" tytär kysyi.
   "Ei ole", äiti vain vastasi, mutta ei hidastanut tahtiaan kulkiessaan jälleen Riina vanavedessään keskustan halki. Saattoihan vaikka olla, että rouvashenkilö seurasi heitä. Hän mutkitteli tahallaan tavanomaista erikoisempia reittejä kotia kohti, katseli välillä taakseen ja jäi vielä kotilähiön kerrostalojen edessä vilkuilemaan, ettei kukaan seurannut. Tytär mokoma se meni edeltä oikean talon luokse ja äiti seurasi sitten.
   Vasta saatuaan kahvinkeittimen porisemaan hyväntekijän pakettiin laittamalla kahvilla, Sari huokaisi syvään. Kuinka ihanaa olikaan haistella kahvin tuoksuja ja kuulla tuttua porinaa, kuin musiikkia. Porinaan sekoittui toinenkin ääni, veden ääntä sekin ja äidillä meni hetki ymmärtää, että Riina oli suihkussa. Hän oli jo ehtinyt unohtaa koko piimäjutun.
   "Älä ole kauan!" Hän huikkasi suihkuun, sillä kuuma vesi maksoi kalliisti, tai niin ainakin hän ajatteli, sillä isäkin oli niin aina pienenä hänelle huutanut, eikä hänellä nyt ollut todellakaan varaa tuhlailla kuumiin vesiin. Taloyhtiö oli ilmoittanut nousevista vesimaksuista kalliin sähkön vuoksi. Tytär jatkoi vielä läträilyään.
   Kahvin poristua Sari otti sitä mukiin ja pudotti lirauksen maitoa sekaan. Hän istahti pöydän ääreen ja nautiskeli kahvikupposestaan hartaasti. Kuunteli veden lorinaa suihkusta. Yhä se vain jatkui.
   "Jo riittää! Pois sieltä", hän huusi suihkun suuntaan, tunsi hampaiden taas puristuvan yhteen. Hetkenhän purukalusto olikin pysynyt toisistaan erossa, kahvin poristessa ja tuoksun valloittaessa pienen kämpän. Mutta nyt suihku lorisi yhä, eikä tytär ollut lainkaan kuunnellut äitinsä käskyä. Äiti kuvitteli, kuinka pieni suihkun ja vessan yhdistelmä muuttuisi sameaksi kuuman veden sumusta ja kuinka vesimittarin punainen viisari pyöri ympyrää ja numerot mittarin yläpuolella suurenivat. Suurenivat niin, että kun mittarinlukija tulisi käymään, kävisi niin, ettei vesiennakko enää riittäisikään, vaan heidän pitäisi maksaa vedestä lisää.
   Äiti nousi äkkiä, tömisteli vessan ovelle ja yritti avata sitä, mutta lukossahan se oli. Hän paukautti ovea kerran kovasti ja sanoi kovaan, käskevään sävyyn: "Nyt riittää Riina! Ulos sieltä! Kuuma vesi loppuu kesken", vaikka ei todellakaan tiennyt, saattaisiko kuuma vesi loppua kerrostaloasunnossa.
   "Minulla on vielä tshampoota hiuktitta!" Riinan ääni kuului.
   Äiti ärähti ja haki äkkiä eteisestä avaimet, joilla hän sai oven lukon reippaasti auki. Oven aukaistuaan hän järkyttyi, sillä näky oli juuri sellainen, mitä hän oli pelännytkin. Kuuma höyry leijaili ympäri pientä kylpyhuonetta ja suihku yhä lorisi, vesi oli kertynyt lattialle ja imeytyi hitaasti viemäriin, ja ääni muistutti äitiä rahasta ja kolikoista. Hetken hän ajatteli viemärin aukkojen imevän sisäänsä veden sijasta hänen avustusrahojaan, sentti sentiltä.
   "Nyt riittää!" Äiti kivahti ja käveli suihkuun, pisti hanan äkkiä pois päältä ja komensi tytärtään ulos, "sinähän kulutat kaikki meidän pienet varamme, etkö sinä ymmärrä, ei meillä ole tällaiseen läträämiseen varaa!"
   "On vielä tshampoota!" Riina älähti ja tottahan se oli, tyttären hiukset olivat vielä vaahdossa. Äiti suutahti ja nappasi suihkuhanan käteensä. Hän kiersi hanan ennen sen käynnistämistä jääkylmälle ja vesi kylmeni tottelevaisen pikaisesti. Sitten hän tarttui tyttärensä niskaan ja veti päätä lähemmäs suihkua, jonka alla hän reippain ottein puhdisti hiukset vaahdosta. Tytär peitti kasvonsa shampoolta, ettei sitä menisi silmiin ja suuhun ja puristi äitinsä tapaisesti hampaita yhteen, sillä tämän kovat otteet hiuksia pestessä eivät olleet täysin kivuttomat ja äkkiä mukavan lämpimästä jäätävän kylmäksi vaihtunut vesi oli keholle melkoinen shokki.
   Kun shampoota ei enää valunut hiuksista, äiti sammutti hanan ja käski tyttärensä pois suihkusta. Riina totteli, vaikka pystyi vieläkin haistamaan piimän. Hapan haju, Piimä-Liina pyöri hänen mielessään, kun hän kuivasi pyyhkeeseen paksua tukkaansa.
   "Kuinka paljon sinä tätä oikein tuhlasit" äiti kivahti kokeillessaan halvanmerkkistä shampoopurkkia, joka oli epäilyttävän paljon tyhjentynyt.
   "Ei te ollut hyvä tshampoo", Riina sanoi.
   "Ei tietenkään ole mikään hiton merkkituote, ei meillä ole sellaiseen varaa, tällä on nyt pärjättävä, eikä tätä saa tuhlata, eikä saa kuumaa vettäkään noin! Ei se riitä! Ei meillä riitä rahat, etkö sinä ymmärrä! Nyt et käy koko loppuviikkona pesemässä hiuksiasi, vain kainalot ja kasvot lavuaarilla, ymmärrätkö?"
   "Ei, kun haitee vielä piimä!"
   "Ei voi mitään, oma on vikasi, pelkästään lavuaaripesut, mitäs menit tuhlaamaan meidän vettä ja rahaa!"
   "Äiti!"
   "Nyt huoneeseen siitä!" Äiti suutahti ja Riina tömisteli huoneeseensa ne muutamat askeleet, jotka sinne täytyi pienessä asunnossa ottaa. Ovenkin hän paukautti kiinni epätyypilliseen tapaan. Sari lakaisi vessan lattian ja meni takaisin keittiön pöydän ääreen. Hän yritti taas nautiskella kahvin tuoksusta ja mausta, mutta mietti vain rahaa, töitä, sähköä, kuumaa vettä ja oli yhä kuulevinaan, kuinka lämmin vesi lorisi ja lorisi. Lorina oli niin elävää ja niska-hartiaseutua jännittävää, että Sarin piti avata silmänsä ja katsahtaa suihkuhuoneelle päin, varmistaakseen, ettei hana ollut jäänyt päälle. Eihän se ollut, sadehan se oli, joka pirskahteli ikkunoita vasten.
   Syksyinen sade.