Opeta mut Elämään || Niko & Joel || + Minna

33. Ei vittu mut..

Minna:

"Mä oon joku jonka sä tunnet" tuo sanoo.

"Joo no auttaa ihan helvetisti." Sanon jo hieman turhautuneena.

Mini time skip

En uskalla liikkuu minnekkään. Nojaan vain polviini niin etten nää mitään. Ahdistaa. Se ääni loppu mut askelia ja rasahduksia kuuluu vähän välii ihan läheltä.
Ihan vierestäni kuuluu rasahdus säikähän sitä ihan helvetisti.

"Mä otan tän linkkuveitsen." Tuo sanoo varovasti. Ei vittu sitä en muuten anna. Otan äkkiä siitä kiinni jolloin otan myös tuon kädestä kii.

"Älä vittu ota sitä.." ärähdän ja katson vain tuon kättä. Sillä on valkoiset hihat.

"Anna se mulle kiltti" tuo pyytää ja päästää irti. Ei vittu miten mä en aiksemmin tunnistanu. Ei helvetin helvetti. Okei nyt on pakko kattoo. Käännän katseeni tuohon. Tuttu lempeä mutta hento hymy tulee vastaan.

"Ei vittu mut.. eihän.." panikoin ja nousen ylös laittaen veitsen taskuuni. Tuolla on kokonaan valkoiset vaatteet. Valkoinen huppari ja housut.

"M-mut mit-" tuo keskeyttää minut painamalla huulensa omilleni. Tuo saa minut aina lamaantumaan tuolla. Pian hän kuitenkin erkanee.

"Shh. Mä vastaan joka ikiseen sun kysymykseen kuhan sä nyt meet sinne osastolle ja oikeesti otat sitä apua vastaan. Syöt hyvin etkä viiltele. Et käytä mitään aineita etkä ota yliannostuksia. Sitten mä kerron kaiken. Mä oon aina auttaas sua. Sun ei tarvii muutakun tulla tänne. Mä oon aina täällä kalliolla sua varten mut sun pitää tulla vaan yksin tänne. Äläkä sano sanaakaan tästä kellekkään et kellekkään." Tuo kertoo ja katoaa takas syvälle metsään. Mitä helvettiä just tapahtu. Okei okei se ei valehtele mulle ehkä mut mun on pakko mennä sinne osastolle niin saan vastaukset mun kysymyksiin. Huoh. Lähen pois kalliolta takaisin rantaa päin.

(Hahaa ette saanu vieläkään tietää kuka se on)

Time skip.

Väsyttää olen vain kävellyt täällä ympäriinsä ja nyt kävelen kotiin päin. Onneks en oo kaukana meinaan että nään taloni jo. Onkohan tyypit missä että onko ne tullu jo takas. Vai missähän ne on. No se selvii pian. Avaan oven mahdollisimman hiljaa jos vaikka muut onkin jo nukkumassa.

"Vittu tää on mun syytä jos en ois soittanu minnalle nii me tiedettäis missä se nyt on" aleksi sanoo paniikissa.

"Hei se ei oo sun vika 1. Me ei tiedetä syytä miks sun koti sytty tuleen 2. Se ei oo sun vika vaan meidän ku me se sinne osastolle lähetettiin 3. Me ei tiedetty että minna reagois ihan tällä tavalla." Niko luettelee ja yrittää lohduttaa allua. Rilla juoksee luokseni ja nappaan tuon syliini. Silittelen tuota pikkusta.

"Mä tiesin.." Linnea sanoo hiljaa.

"Mistä muka?" Lyydia kysyy. Lähden kävelee varovasti olkkariin missä muutkin ovat.

"En mä voi varmaan kertoa" linnea sanoo.

"Mä olin nuorempanakin osastolla mt ongelmien takia ku en vaa pärjänny kotona.." kerron samalla astuen rilla sylissäni olkkariin.

"Siinähän sä oot!" Aleksi huutaa ja melkein juoksee halaamaan minua.

"Mähän sanoin että se tulee kyl" niko sanoo ja tulee halaamaan meitä. Lyydia ja Linneakin liittyvät haliin ja meillä on kunnon ryhmä hali.

"Miks sä et kertonu aikasemmin että oot ollu osastolla?" Lyydia kysyy ja irottautuu halista niinkuin muutkin.

"Mä halusin unohtaa ne ajat ja muutenki ihan turha juttu." Kerron ja lasken rillan alas.

"Voi sua " niko sanoo ja silittää selkääni. Katson tuota vaan hennolla hymyllä.

"Mut mä oon valmis lähtee sinne uudelleen." Kerron haikeena.

"Sähän sanoit että et enää koskaan ikinä mee sinne" Linnea muistuttaa.

"Asiat muuttuu" hymyilen tuolle.

"Mut hei pitäskö mennä hetkeks nukkuu kello on kuiteski 6 eikä kukaa oo varmaa nukkunu ihan hirveesti." Aleksi sanoo.

"Joo" kuuluu vuorotellen jokaisen suusta.

"Mä voin hakee kaks patjaa varastosta" sanon.

-------------

Sanoja: 573