Annan nk.
Menimme kaikki iloisesti sisälle taloon ja tarjouduin laittamaan meille kolmelle lämmintä kaakaota. Mennessäni keittiöön en voinut olla ajattelematta päivän tapahtumia, vaikka kuinka yritin sulkea ne ulkopuolelle. Etsin pahvilaatikkoa, jossa uskoin kaakaon olevan, kun kuulin poikien avaavan televisoita. Hymähdin itsekseni sille, miten normaalisti pojat käyttäytyivät.
Löysin kaakaojauheen, aloin lämmittää maitoa hellalla ja laitoin kaakaojauheen maidon sekaan. Odotin kunnes näin kaakaon hyöryävän ja kaaduin sitä juuri ottamiini mukeihin. Lähdin mukien kanssa olohuoneeseen ja kuulin poikien katsovan uutisia. Hymyilin pojille niin aidosti, kun pystyin, laitoin mukit pöydälle ja käperryin Harryn kainaloon.
Kuuntelin uutisia hajamielisesti, kunnes sanat räjähdys ja hiukan Lontoon ulkopuolella herättivät huomioni. Käännyin katsomaan televisioon ja siitä Harryyn, sillä me molemmat näimme televisiossa saman paikan josta meidät oli pelastettu aiemmin tänään. Käännyin katsomaan Niallia, jonka ilme kieli pelosta, vihasta ja surusta ja samassa tajusin, että Niallin isä ja Erica olivat olleet paikalla. Kävelin Niallin nojatuolin luokse ja istahdin sen käsinojalle.
"Niall, ootko sä kunnossa?" kysyin mieheltä, joka katsoi suoraan eteenpäin täysin lamautuneena.
"Tää on mun vika," Niall sai sanottua ja huomasin tämän poskelle vierähtävän yhden pienen kyyneleen.
"Niall ei se oo sun vika se on syy, joka räjäytti ton paikan," yritin lohduttaa järkyttynyttä miestä.
"Ei tää on mun vika. Mä kielsin isää tulemast mun mukaa hakee teitä. Mä sanoin, et ne tarttee sitä enemmän siellä," Niall sanoi toisen kyyneleen vieriessä tämän poskella.
"Niall tää on enemmän mun vika, kun sun vika. Ilman mua kukaan ei ois kuollu tuolla," sanoin ja tajusin asian samalla itsekin.
"Anna ei sua voi syyttää. Sehä tarkottais, et sun pitäis olla viel hakattavana Jamesin luona tai kuollu," Niall sanoi järkyttyen itsekin ajatuksestaan.
"Mut kaikki ne ihmiset oli siel pelastaa mua," sanoin ja tunsin tuli kuumoen kyyneleiden valuvan poskillani.
"Anna ne oli ammattilaisia. Ne ties, mihin ryhty. Ne ei koskaan tiiä, millon on vika kerta, kun ne näkyy perheensä," Niall lohdutti minua ja samalla itseään.
"Niall, tiiäksä ees onks sun isä kuollu? Siis sehän on voinu lähtee poiski tai jotai?" kysyin Niallilta.
"Tiiän, ettei se oo lähteny. Ei se ois lähteny sielt muutenkaa, mut se halus tietää, et Harry on kunnos," Niall sanoi suruissaan.
"No ainaki me tiedetää, et on olemassa yks tappajajengi vähemmän," sanoin ei niin lohduttavasti, mutta se sai pienen hymyn nousemaan Niallinkin huulille.
"Mun pitäis varmaan lähtee. Kertoo muille ja semmosta," Niall sanoi hitaasti ja nousi seisomaan.
"Kerro niille, etta Bobby kuoli tehdessään maailmasta parempaa paikkaa," sanoin hymyillen ja otin tuon blondin haliin.
"Varmasti kerron," Niall sanoi ja lähti poistumaan Harryn ja minun kodista.
"Kauheeta," Harry sai vihdoinkin sanottua.
"Niin on. Niall raukka," sanoin surullisesti.
"Mä tarkotin kyllä sua, mutta joo onha seki," Harry sanoi surullinen hymy huulillaan.
"Miten nii?" kysyin hiukan hämilläni, kun menin Harryn kainaloon sammutettuani television.
"Sä tapasit sun siskon ekaa kertaa elämässä samana päivänä, kun menetit sen," Harry sanoi hymyillen alakuloista hymyä.
"Niin no näin mulle jää vaan hyviä muistoja," sanoin osittain onnellisena, että sain tietää totuuden ja osittain surullisena.
Tää oli sitten tässä muruset.
Okei saatte viel epilogin, mutta muuten.
Kiitos!
Oli mukavaa kirjottaa teille ja niin pois päin!
Julia kiittää ja kumartaa!
