I'll Be With You | N.H

Part 4

Johtuuko tämä siitä twiitistä,  jonka Niall julkaisi noin minuutin ennen tyttöjen saapumista? Ei se voi, koska en usko heidän olleen tuossa oven takana odottamassa. He istuivat nimittäin toisella puolella tätä paikkaa, kun tulimme sisään. He luultavasti näkivät minut poikien seurassa ja automaattisesti ajattelevat minun olevan jonkun pojista uusi muija. Tästä isä minua varoitti ennen kuin lähdimme kotoa. Heistä ei kuulemma pidä välittää. Huomasin, kuinka Niall siirtyi noin 5 senttiä lähemmäs minua. Katsoin häntä ja hän viestitti ilmeellään, että he hoitavat tämän. 

”One Direction”, vaaleatukkainen, pitkä, hieman ylimeikattu tyttö hihkaisi ja yritti tunkea Niallin viereen istumaan. Niall siirtyi takaisin reunalle ja tyttö mulkaisi Niallia. Ihme fani.

”Moi”, Louis sanoi yrittäen kuulostaa pirteältä, mutta äänestä aisti turhautumisen. Ymmärrän poikia. He eivät saa edes syödä ilman, että lauma esittäviä teinilissuja pyörii heidän ympärillään hiukset heidän lautasillaan. 

”Voidaanko saada nimmarit? Pliis”, tämä samainen tyttö, se blondi, kysyi.

”No totta kai”, Zayn sanoi samalla äänen sävyllä, kuin Lou juuri äsken. Tytöt kaivoivat laukuistaan vihkot ja pojat kirjoittivat jokaiselle seitsemälle tytölle nimmarit.

”Kuka toi on?” joku tytöistä yhtäkkiä kysyi, osoittaen minua. Ei mitään käytöstapoja. Ihmisiä ei kuulu osoitella. Niin mamma opetti, kun olin pieni. Olin juuri avaamassa suuni, kun Zayn avasi omansa.

”Meidän ystävä”, hän sanoi. Sen jälkeen hän otti feikkihymyn naamalleen ja tytöt ilmeisesti uskoivat sen, koska se ottivat muutaman kuvan pojista, joissa myös minä satuin olemaan mukana, en kyllä tykkää tästä, mutta en voi sille mitään, ja lähtivät ulos mäkistä. Helpotuksen huokaus karkasi huuliltani. 

”Sori. Mut tälläsiäkin juttuja kuuluu julkisuuteen ja nyt kun sä liikut meijän kans, niin sä joudut kohtaan nää. Mut me kyllä voidaan sit hoitaa aina puhuminen”, Niall sanoi tullen nyt taas muiden huomaamatta sen 5 senttiä lähemmäs minua. Katsoin häntä hymyillen ja juuri silloin paikalle saapui kaks nuorta herraa. Liam ja Harry mukanaan jonkinlainen paketti. En tiedä mitä siellä on, enkä välttämättä ole edes kiinnostunut siitä, koska ei ole minun asiani, mitä on paketissa, joka on Harryn tai Liamin tai kenen ikinä onkaan.

”Mitäs täällä?” Harry kysyi ahtautuen Zaynin viereen. 

”Just häädettiin joukko vähän ärsyyntyneitä teinejä, jotka alko kyseleen Angelasta”, Louis vastasi kiharapäiselle miehelle. Liam kääntyi puoleeni.

”Eihän ne tehny mitään Kayleighille?” hän kysyi Niallilta, joka ahtautui vieläkin lähemmäs minua, tosin sen vuoksi, että Liam istui hänen viereensä.

”Mä oon ihan kunnossa. Niillä tytöillä ei kylläkää ollu minkäälaisii käytöstapoi. Ihmisiä ei osoitella, niin mamma opetti, kun olin 4 vuotta”, sanoin hymyillen ja pojat alkoivat nauraa. näiden poikien seurassa tunnen oloni turvalliseksi ja olen oma itseni. Meidän jutut keskeyttivät pöydällä tärisevä puhelimeni. Soittaja oli Georgina. 

”Hei, lähdetäänkö, ku mun kaveri soittaa?” kysyin pojilta nousten ylös. Puhelu katkesi. Kävelimme takaisin hotellille ja jostain päähän pistoksesta pojat seurasivat kaikki perässäni ja änkeytyivät huoneeseeni. Perusteena oli se, kun heidän pitää nähdä olenko sotkenut. Kun pääsin sisälle ja sain kengät pois jalasta, puhelimeni soi taas. Georgina on suuriluokkainen One Direction fani ja sen vuoksi en ole voinut kertoa isäni ammatista mitään ja kaikki koulussa luulee, että isäni on liikemies. Koska jouduin keräämään pitkin huonetta olevat vaatteet, päätin pistää puhelimen kaiuttimelle. Ennen sitä käskin poikien pitää suunsa tiukasti kiinni, kunnes toisin sanon.