I'll Be With You | N.H

Part 25

*Angelan näkökulma*

"Näkemiin", Herra Frost, rakentaja sanoi, ennen kuin lähti ulos talosta. Suunnistimme Niallin kanssa myös kohti autoa. Kun pääsimme autoon, matka kotiin alkoi hiljaisissa merkeissä. Tällä hetkellä en näe, kun sen, miten harmaa, tylsä tie ikään kuin  virtaa auton alla. Kun ajatuksia virtaa päässä enemmän, kuin laki sallii, muuttuu tien tuijottaminenkin erittäin järkevän tuntuiseksi ideaksi. 

"Onks kaikki kunnossa?" Niall kysyi. Suustani kuului huokaus, mutta ei mitään muuta. En pysty tähän. En vain yksinkertaisesti ole valmis näin suureen asiaan. 

"Angela?" kuului vierestäni jo vakampi ääni. En voinut muuta, kuin pudistaa päätäni. Jos saan sillä miehen pysymään hiljaa, niin miksen tekisi niin. 

"Kerro nyt". Ei siis toiminut. No ei kai tässä auta muu, kuin kertominen. 

"Mulla on sellanen tunne, et saatan mahdollisesti olla raskaana", sain suustani ulos. Niall näytti siltä, kuin häneltä olisi pudonnut silmät päästä. Hän pysäytti auton. Noin 100 metriä meidän pihasta.

"Niin mitä?".

"Että saattaa olla, että pahoinvointi ja muu on johtunu siitä, että oon raskaana. Enhän mä tietenkään varma oo, en mä mitää testii oo tehny, mut Nat vaan sano, et oisko mahollista", kerroin ja Niall, sanomatta sanaakaan, jatkoi matkaa sen kaikki 100 metriä pihaamme, astui ulos autosta ja käveli sisään. Nousin autosta hitaasti ja kävelin ovelle, jonka edeltä mennyt oli jättänyt auki. Vedin valkoisen puuoven perässäni lukkoon. Potkaisin kenkäni jaloista ja ne lentelivät pitkin eteistä. Heitin laukkuni ja takkini eteisessä olevalle tuolille ja lähdin etsimään Niallia. Ei näy keittiössä, joka olisi hyvin tavallista. Tiedättehän hänen ruokahalunsa. Jatkoin matkaani olohuoneeseen, jossa näin vain kaksi tyhjää sohvaa ja kiinni olevan television. Mahdollisuudet Niallin piilopaikkaan siis hupenevat käsissä. Tällä kertaa suuntana olikin makuuhuone. Raotin kiinni olevaa ovea ja näin sängyllä istuvan miehen pää painettuna käsiin. Kävelin hänen viereensä.

"Mun vuoro kysyy. Onks kaikki okei?" kysyin istuen sängylle. Niall nosti päänsä.

"Kai. Mä vaan jotenki järkytyin tosta uutisesta. En ihan odottanu tätä. Sä vasta täytit  18 ja me ei olla ees vielä muutettu saman katon alle", Niall sanoi kääntyen minua vastapäätä.

"Tota mäkin oon miettiny koko päivän. Kun siis en mä oo valmis tälläseen, ainakaan vielä. Totta kai mä haluun lapsia ja lääkäritkin sano, et yks kylkimurtuma ei sellaseen vaikuta, mut en mä niitä nyt halua. Tälläses tilantees. Ehkä sit joskus, mut ei nyt", sanoin ja Niall katsoi minua ilmeellä, jota on todella hankala tulkita. 

"No pitäskö ottaa asiasta selvää, ennen mitään suurempia juttuja? Eiks se selvii jollaa testitikul? Kun siis jos me nyt kerrotaan kaikille, niin sittenhän tästä vasta tuleekin hauskaa", Niall aloitti. 

"Miten me voidaan mennä ostaan jotaan testejä, kun meitä seurataan jatkuvasti?" kysyin Niallilta.

"Mä voin mennä ostaan, etin paikan, josta kukaan ei koskaan löydä mua", Niall sanoi kaataen minut sängylle. Huulemme kohtasivat ja ei, en pysty kuvailemaan tätä tunnetta. 

"Kiitos. Oot paras", sanoin nousten ylös. Niall nappasi puhelimensa ja suuntasi alakertaan. Kuulin, kuinka ovi aukesi ja meni kiinni. Menin alakertaan ja näin ikkunasta vilaukselta, kuinka auto hävisi pihasta. Istuin sohvalle ja avasin television. Ei mitään katsottavaa, taaskaan. Painoin mustan säätimen punaista nappia, joka sammutti kuvan ruudusta. Otin värikarttakirjan käteeni ja aloin selata sivuja. Satoja värejä, tuhansia sävyjä, miljoonia ajatuksia ja ideoita. En ikinä saa päätettyä, mitä väriä tahdon tulevan kotini seiniin. Makuuhuoneen kahteen seinään tulee vaalean lilat, hieman metallihohtoiset kiemurakuvoiset tapetit ja loput kaksi seinää haluan haalean liloiksi. Mutta kolme vierashuonetta ja kylpyhuone sekä eteinen, että keittiö olivat vielä maalaamatta. Haluaisin, että keittiö olisi valkoinen, mutta täytyyhän sitä silti ainakin hieman maalia näyttää sille pölyiselle ja vanhalle seinälle.