Killer

3.

Jimin istui keittiön saarekkeella pelkät boxerit jalassaan. Yoongi oli heti ensitöikseen auttanut Jiminiä riisumaan farkkunsa pois ja käskenyt nuorempaa istumaan pöydällä liikkumatta hänen itse hakiessa talosta ensiapupakkausta. 

Kolmen pitkän minuutin jälkeen Yoongi tuli pesuhuoneesta päin käsissään sakset, puhdistusainetta, vanulappuja ja leikattavaa laastaria. 

"Katotaan sitten sitä sun polveas", Yoongi mutisi enemmän itselleen, ja laski tavarat Jiminin viereen tasolle. 

Ensimmäisenä hän otti yhden vanulapun, kaatoi siihen septidiniä ja pyyhki varovasti avonaista haavaa. Jimin värähti kylmän nesteen aiheuttamasta kirvelevästä tunteesta, ja olisi vetäissyt polvensa pois jos Yoongi ei olisi pitänyt siitä toisella kädellään kiinni. 

Hetken kuluttua Jiminin toisella puolella vapaana oleva pöytätila alkoi täyttymään punaisella värjääntyneistä vanulapuista, kunnes polvi oli puhdistunut kuivuneesta verestä ja haava varmasti desinfioitunut. 

"Miksi sä teet mulle tän?" Jimin kysyi huokaisten. 

"Teen mitä? Puhdistan sun haavaa vai?"

"Kohtelet mua ku ihmistä."

Yoongi pysähtyi hetkeksi. Ei hän ollut tajunnut sitä itsekään. Hän oli pidellyt Jiminiä viimeiset tunnit kuin kukkaa kämmenellä. Hän olisi voinut jopa hakea kaupasta Nalle Puh -laastareita, jos Jimin sellaisia olisi polveensa halunnut. 

Yoongi ravisti yli menevät ajatuksensa pois ja liimasi laastarin paikoilleen. Hän keräsi käytetyt vanulaput ja laastarin suojapaperit käsiinsä ja kuljetti ne roskikseen. Hetken kuluttua hän tunsi pienten käsien kietoutuvan ympärilleen halaukseen. 

"Kiitos. Ja anteeks", Jimin mutisi Yoongin paidan selkämykseen. Hänen äänensä oli heikko ja hiljainen, ja Yoongi joutui pienen sekunnin miettimään, mitä nuorempi sanoi. 

"Ei sun tarvii pyytää anteeks. Mun kuuluis. Mun takiani sä jouduit tänää vaaraan. Sä olisit voinu kuolla."

"Mutta mä pilasin sun suunnitelmat olemalla kömpelö. Ekaks mä kaaduin metsässä kun oli mukamas niin pimeetä. Ja siellä rakennuksessa mä kompastuin johonki ihme rautaputkiin ja melusin niin, että varmaan koko kaupunki kuuli.." Jimin selitti kyynelistä täyttynein silmin.

Yoongi kääntyi Jiminin halauksessa ja kurotti kätensä nuoremman ympärille. Toisella kädellään hän silitti rauhallisin vedoin Jiminin hupparin peittämää selkää, toisella hän haroi poikaystävänsä mustaa hiuspehkoa.

"Ei se haittaa, rakas. Sä opit kyllä. Tietäisitpä vaan, kuinka monta virhettä mä tein ennen ku opin tän homman", vanhempi naurahti ja irrottautui niin, että näki Jiminin kasvot. Pojan silmät olivat hieman turvonneet ja punoittivat itkun jäljiltä. "Mennään vaa nukkumaan. Huomenna on uus päivä. Tehään vaikka jotain kivaa sitten huomenna töitten jälkeen, jooko?"

Jimin nyökytti ja irrotti otteensa Yoongin hupparin selkämyksestä. Vanhempi lähti ensimmäisenä kävelemään kohti yläkertaa, Jimin tepsutteli hitaasti perässä ja pyyhki suolaisia kyyneleitään hihaansa.

"Miksi se mies piti tappaa? Ja ketkä ne kaksi miestä oli, ketkä otettiin matkalla kyytiin?" Jimin kysyi maatessaan sängyssä. Hänen mielensä oli täynnä kysymyksiä tämänpäiväisestä, eikä hän todellakaan ollut enää varma, halusiko hän piireihin mukaan. Toisaalta, kunhan hänen ei tarvitsisi tappaa ketään, asia olisi helpompi sulattaa.

"Se on salakuljettanut huumeita ja muuta laitonta rajan yli viimiset kymmenen vuotta. Se alotti toimintansa jo ennen ku tulin tälle alalle. Poliisit on yrittänyt päästä sen jäljille jo ainakin pari vuotta, mutta aina se pirulainen on päässyt jollain tavalla livahtamaan. Oli jo aikakin päästää se päiviltään.." Yoongi mutisi loppua kohden. Jiminin ei tarvitsisi tietää koko totuutta miehen laittomuuksista, joissa vanhempi itsekin oli joskus ollut mukana. "Ja ne kaksi on mun hyviä kavereita. Yleensä korjaa mun jättämät jäljet, ei ne pysty muuhun. Tai no, pystyishän ne, mutta ne on ollut nuorempana liikaa poliisien kanssa tekemisissä, eikä enää halua alkaa siihen rumbaan."