Killer

13.

⚠️Sisältö saattaa ahdistaa joitakin lukijoita, luethan omalla vastuulla⚠️

"Mä rakastan sua. Oikeesti", Jimin sanoi ja katsoi vanhempaa syvälle sieluun.

Yoongi tunsi piston sydämessään kuullessaan Jiminin hennon tunnustuksen. Se oli vilpitön, vilpittömämpi, kuin se voisi koskaan olla.

Yoongi huokaisi kevyesti, kunnes painoi huulensa hellästi nuoremman omille. Hän laittoi tunteensa täysillä peliin, hän halusi vaikuttaa yhtä vilpittömältä, mitä Jimin oli ollut.

"Mä en haluis keskeyttää teen helvetin herkkää hetkeä, mut mä oon yhä täällä. Päästäkää mut ees pois jos haluutte jatkaa tota vielä kauankin", nainen selvensi kurkkuaan kröhisten.

Suudelma jäi kesken. Liian kesken. Yoongin silmät palasivat siihen tuliseen, vihan katkuiseen katseeseen, joka oli siirtynyt Jiministä tuon takana kituvaan naiseen. Jos katse pystyisi tappamaan, olisi nainen ollut kuolleena jo varmaan hetken aikaa.

"Sä et vitussa pääse pois. Sä pääset helvettiin", Yoongi murahti ja ohitti Jiminin nopealla liikkeellä. Samassa hän oli jo iskenyt puukon naisen vatsaan, silmämääräisesti katsottuna johonkin sydämen kohdille kylkiluiden välikköihin.

"Sä joudut.. syytteeseen tästä", nainen uhkasi viimeisillä äänenrippeillään.

Vielä hetken hän siinä kitui, oksensi verta hengitys raapien, kunnes kuukahti silmät auki tuolilleen.

"Yoongi!" Jimin huudahti järkyttyneenä. Hän ei voinut uskoa, kuinka Yoongi oli ollut niin sydämetön.

Jimin oli nähnyt vain kerran Yoongin tappavan, ja silloinkin hän tiesi siihen syyn; Yoongi oli suojellut häntä.

"Mitä?! Tää oli mun tehtävä, ja jos sä et kestä tätä, ovi on tuolla!" Yoongi huudahti heti vastaan ja osoitti maanalaisen vankilahuoneen portaikkoon johtavaa ovea. "Ei ollut mun idea kiduttaa sitä, mut se oli mun homma tehdä se."

Kyyneleet karkasivat Jiminin tummista silmistä. Hän oli loukkaantunut, Yoongi oli loukannut häntä pahemman kerran. 

"Ois pitäny kuunnella sitä sun pomoas! Ois pitäny alussa kävellä vaan pois eikä jutella sulle! Sä oot hirvein mies, mitä mä oon ikinä nähny!" Jimin huusi ja tunsi mielensä kirvelevän. Hän sanoi pahoja sanoja aina ollessaan ärsyyntynyt tai loukkaantunut, ja nyt hän oli molempia. 

Jimin lähti kyyneleistä täyttynein silmin pois pienestä, homeelta haisevasta huoneesta. Miten äskeinen tilanne oli karannut niin pahasti käsistä? Edes minuuttia ei ollut ehtinyt kulua hänen rakkaudentunnustuksestaan, kun Yoongi jo oli vihainen hänelle. Tekikö Yoongi sen tahallaan? Antoi nuorikolle ensin kasapäin toivoa, mutta sitten tallasi sen maantasalle, kuin holtiton lapsi toisen hiekkakakun juostessaan. 

Jimin ei halunnut ajatella sitä. Hän halusi päästä pois, mutta kohtasi ulos astuessaan ensimmäisen ongelman ensin niin hyvältä kuulostaneessa suunnitelmassaan; hän ei osannut ajaa, eikä hänellä ollut harmainta aavistustakaan, missä hän tällä hetkellä seilaili. 

Yoongi astui paria minuuttia Jiminin perässä nainen olkapäällään ulos. "Ai, mä luulin, että sä olit lähdössä vittuun täältä. Mitä helvettiä sä siinä sitten vielä teet?" Yoongi ivasi ärtyneeseen sävyyn. Vaikka hän tunteeton suurimmaksi osaksi olikin, taisi Jiminin nappiin osuneet sanat silti tehdä pienen halkeaman hänen betonisydämeensä. 

"Sori.. Mä en tiedä mihin mun pitäis mennä, enkä mä osaa ajaa", Jimin nöyrtyi ja piti katseensa maassa. Hänen ylpeytensä kokoi pienen kolauksen, kun ei ollutkaan pystynyt lähtemään suunnitelmiensa mukaan, mutta ehkä niin oli kuitenkin loppupeleissä parasta. 

Yoongi ei sanonut mitään, murahti vain puoliksi vastahakoisesti. Hän oli pohjimmiltaan hyvinkin voitonriemuinen, kun nuorempi ei pystynytkään tottelemaan hänen tyhjiä käskyjään loppuun asti. 

-

Automatka oli kiusallisen hiljainen. He olivat ajaneet pitkän matkan Okunoin hautausmaan läheltä koilliseen päin. He olivat jo paluumatkalla, ruumis oli haudattu keskelle metsää kuolleen koiran alle. Jos poliisit lähtisivät etsimään naista, partiokoira löytäisi vainun kuolleesta koirasta ja poliisit kaivaisivat sen esiin. He eivät jäisi siitä kiinni partiokoiran seuratessa väärää vainua koko pitkän etsinnän ajan, eikä samaa kuoppaa tutkittaisi kahdesti. 

"Mä en tark-"

"Mä tiedän", Yoongi keskeytti. Hän tiesi tasan, mitä nuorempi oli sanomassa. Hän oli kuullut saman laulun jo useampaan otteeseen. 

"Mä oikeesti rak-"

"Niin mäki sua", vanhempi teki sen taas. Hänen äänensä oli yhä kireä, mutta kuitenkin jo pehmeämpi, mitä hautausmaalta lähdettäessä. 

Jiminin posket olivat polttavan kuumat ja punaiset kuin pakkasen puremana. Hänen silmänsä olivat laajentuneet lautasen kokoisiksi sisäistäessään vanhemman sanat. Hän olisi halunnut hyppiä ja huutaa onnesta, mutta yritti kaikin mahdollisin keinoin pitää pokerinaamansa, hän oli edelleen närkästynyt blondille. 

"Anteeks, Jimin", Yoongi huokaisi raskaasti. "Ihan kaikesta. Mun ei ois pitäny ottaa sua tonne mukaan. Mun ois pitäny tietää, ettet sä kestä sitä."

Jimin käänsi katseensa sylistään vieressään istuvaan mieheen. Hän oli hämmästynyt, eikä pystynyt ymmärtämään Yoongin yhtäkkistä, tunteikasta tunnepurkausta ja anteeksi pyyntöä. Blondi oli jopa myöntänyt virheensä, mutta olihan Jiminkin osasyyllinen tapahtuneeseen; hän oli itse halunnut tulla mukaan, vaikka oli itsekin tiennyt, ettei tulisi kestämään näkyä, parin viikon takainen ampumavälikohtaus hylätyllä tehtaalla oli ollut jo tarpeeksi raaka näky. 

Yoongi siirsi kätensä vaihdekepiltä nuoremman reidelle, lähelle polvea. Hän pystyi tuntemaan pienen värähdyksen Jiminin kehossa, minkä hänen lämmin kätensä oli aiheuttanut. Blondi hivutti kättään ylemmäs kiusoittelevan hitaasti. Hän härnäsi tahallaan nuorempaa, sai hänet kiihottumaan. 

Jimin tunsi hengityksensä kiivastuvan, mutta yritti pitää sen tasaisena. Hän ei halunnut näyttää pienintäkään elettä haluta Yoongia, vaikka se alkoi käymään jo hieman mahdottomaksi. Yoongin käsi oli jo kriittisen lähellä hänen kalleuttaan, mikä varmasti alkaisi pian sojottamaan näyttäen olemassaolonsa farkkujen kankaan läpi, jos Yoongi liikuttaisi kättänsä pienen millinkin enää ylemmäs. 

Vanhempi ei liikuttanut kättään enää ylemmäs, vaan puristi hellästi Jiminin reittä. 

Jimin töytäisi Yoongin käden pois omalla kädellään reaktiomaisesti, hän oli lähellä jo kiihottua liikaa. Se tästä kaikesta olisikin vielä puuttunut, sovintoseksiä auton takapenkillä Japanissa, keskellä ei mitään. 

"Ä-älä.." Jimin sanoi värisevällä äänellä. Hänellä oli täysi työ pysyä housuissaan, kirjaimellisesti. 

Yoongi ei näyttänyt välittävän. Hän vilautti toispuoleista hammashymyään, ja asetti kätensä uudelleen Jiminin kriittiselle alueelle, melkein hänen sukukalleutensa päälle. Hän halusi nähdä nuoremman vaikeroivan kosketuksensa alla, yrittäen pitää itsensä kasassa.

Yoongi hieroi hellästi Jiminin farkkujen päältä. Jiminin huulilta karkasi pieni huokaus. Yoongin kosketus tuntui nuorikosta taivaalliselta, juuri täydelliseltä. Mustahiuksinen puristi toisella kädellään auton ovenkahvaa rystyset valkoisina, toisella kädellään hän yritti työntää itseään kauemmas Yoongista, vaikka tiesi sen olevan mahdotonta. 

"Sä nautit tästä", Yoongi tokaisi ja hieroi kohouman kohdalta voimakkaammin. 

Jimin oli vaikeana, hän ei tiennyt miten päin olisi pitänyt olla. Hän halusi lisää, hän halusi, että Yoongi hyväilisi häntä, tuottaisi mielihyvää, saisi hänet tulemaan. 

"Mut me ei voida tehä sitä nyt. Mä ajan", Yoongi romutti nuoremman haavekuvat sekunnissa. Blondi vetäisi kätensä pois Jiminin miehuudelta ja laski sen ratille. 

"E-et sä voi tehdä n-noin! Et sä v-voi lopettaa mitä s-sä alotit!" Jimin huudahti jääden vaikeroimaan. Yoongin kosketus oli tuntunut liian hyvältä, ja kun se loppui seinään, Jimin koki sen tahallisena pikkukiusana. Ensin esileikkiä, mutta sitten se lopetetaan kesken. 

"Mulla on oikeus tehä ihan mitä hevonpaskaa mä lystään", Yoongi naurahti kuivasti ja hymyili tuttua, toispuoleista hymyään.