Killer

11.

Jimin heräsi jyskyttävään päänsärkyyn. Häntä harmitti yhä edellispäiväinen, tyhmä riita, mutta jollain tasolla myös eilinen. Hän oli käyttäytynyt kuin lapsi halutessaan kaiken Yoongin huomion vain itseensä. Hän oli melkein jopa alkanut jälleen nalkuttamaan vanhemman huonosta tupakointitavasta, mutta oli saanut pidettyä kytevät sanat visusti sisällään. Hän ei halunnut ärsyttää Yoongia yhtään enempää, hän oli muutenkin jo niin stressaantunut seuraavan päivän työkeikasta.

Yöpöydällä tikittävä digitaalikello näytti kahtakymmentä yli kolmea aamuyöstä. Jimin olisi halunnut vielä nukkua, mutta päänsärky ei antanut siihen mahdollisuutta. Hän olisi halunnut herättää Yoongin, muttei kehdannut keskeyttää vanhemman sikeitä unia.

Jimin nousi kuolettavan hitaasti ylös sängystä ja laahasi itsensä kylpyhuoneeseen. Itsestään syttyvä kirkas valo ei auttanut tippaakaan kamalaan särkyyn, pahensi vain entisestään. Nuorikko nojasi hetken lavuaarin reunaan ja tutkiskeli itseään peilistä, kunnes kauhistui näystä ja otti toilettilaukun käteensä. Valkoisesta pussista hän etsi pienen, suorakaiteen muotoisen rasian ja otti sieltä pillerin. Lääkkeen pitäisi auttaa etiketin mukaan alle puolessa tunnissa kovaan päänsärkyyn.

Poika heitti pillerin suuhunsa ja kulautti hanasta äsken mukiin laskemansa vedet heti perään, ja nielaisi kokonaisen pillerin kakomatta kertaakaan.

Jimin nojasi vielä hetken allaspöytään, mutta piti katseensa visusti lavuaarin pohjassa. Hän ei halunnut nähdä itseään nuhjaantuneena yön jäljiltä.

Metallinen ovenkahva painui alas ja blondin hiuspehkon omaava mies astui silmiään siristellen kylpyhuoneeseen. "Mitä sä täällä teet? Tulisit nukkumaan, sänky on liian kylmä ilman sua", vanhempi mutisi painuneella äänellään.

Jimin nosti katseensa peilin kautta blondiin tuntiessaan lämpimän vartalon painautuvan itseensä kiinni. Yoongi kiersi kätensä nuoremman vyötärön ympärille ja painoi raskaan päänsä toisen olkapäälle.

Jimin huokaisi raskaasti. Hän ei välttämättä olisi jaksanut keskustella olostaan, eikä sen takia ollut alun alkujaankaan herättänyt Yoongia uniltaan. Hän ei halunnut vaivata blondipäistä enää yhtään enempää jatkuvalla valituksellaan ja ärsyttävällä käytöksellään.

"Mä näin vaan painajaista, ei mitään vakavaa", Jimin henkäisi ja pyörähti vanhemman syleilyssä ympäri, ollen nyt kasvokkain toisen puolensa kanssa. Hän lepäsi käsiään Yoongin rinnalla ja piti katsettaan hetken tuon huulissa, ennen kuin kuroi harvat sentit heidän väliltään yhteen.

Yoongin huulet tuntuivat pehmeiltä hänen omiaan vasten. Suudelma oli herkkä, täynnä tunnetta. Tunnelma oli kuin eron hetkellä, jolloin viimeisestä suudelmasta täytyisi tehdä ikimuistoinen, vanhojen aikojen kunniaksi.

Jimin pelästyi ajatustaan ja riuhtaisi itsensä vahingossa kokonaan irti vanhemman otteesta kääntäen katseensa samalla alas. Hän tunsi häpeän sisällään ja puna valtasi nuorikon kasvojen vaaleuden.

"Mikä sulle tuli? Teinkö mä jotain väärin?" Yoongin huolestunut ääni lennähti ilmoille. Hän oli säpsähtänyt Jiminin yhtäkkistä reaktiota, eikä oikein tiennyt, mitä tekisi.

"E-ei mitään.. M-mä vaan-" Jimin sopersi hiljaisesti. Hän rentoutui hieman ja painoi päänsä takaisin Yoongin olkapäälle, vaikka hänen ajatuksensa pelottikin häntä. 

"Ei oo hätää. Kuuleksä mun sydämenlyönnit? Keskity vaan niihin", Yoongi leperteli rauhallisella äänellä Jiminin korvaan. Hän ei tiennyt, mikä nuoremmalle oli yhtäkkiä tullut, muttei kehdannut kysyäkään siitä vielä. "Mennään takas nukkumaan. Huomenna on raskas päivä."

-

Herätyskellon tikittävä ääni halkaisi korvat. Piipitys oli ehkä maailman ärsyttävin ääni, eikä se meinannut mitään muuta, kuin että yö on ohi ja sängystä oli pakko nousta, oli mikä oli.