Killer

23.

Vuodenvaihde oli tullut ja mennyt yhtä nopeasti. Jinin ja Namjoonin järjestämät juhlat olivat venyneet Yoongilla ja Namjoonilla jostakin syystä viikon mittaiseksi kalsarikännileiriksi Yoongin luona. Jimin oli ollut melkein sen koko viikon Jinin luona, kun ei ollut jaksanut katsella sitä tolkutonta humalaa ja darraa aina vuoronperään. 

Luojalle suuri kiitos, Jin oli saanut katkaistua miesten ryyppyreissut nostamalla Namjoonin tililtä katteen omalle tililleen. Jimin oli voinut palata kotiin, mutta joutui kuitenkin heti siivoamaan tyhjät pullot ja tölkit pois ympäri huushollia. 

Känniviikosta oli kulunut nyt arkipäivien verran, ja kello lähenteli perjantaina jo puolta kahtatoista yöaikaa. Yoongi oli puhunut viimeisen puolituntisen pomonsa kanssa puheimessa, eikä heidän hölötyksensä saanut vieläkään loppua. 

Jimin asteli vierashuoneen ohi, jossa Yoongi puhui puhelimeen, ja kuuli puolivahingossa jotain sellaista, mitä poika ei olisi saanut kuulla. Hänen oli tarkoituksenaan mennä keittiöön täyttämään vesilasinsa, mutta olikin jäänyt yläportaalle kuuntelemaan puolihuolimattomasti Yoongin ja hänen pomonsa keskustelua. 

"Mehän sovittiin, ettei siitä puhuttais. Mä en halua sitä mukaan", Yoongi sanoi tavallaan valittavalla äänellä. Sen jälkeen hän oli hiljaa varmaan puoli minuuttia, ennen kuin puhui uudestaan: "Kai se vois toimia.. Mut mä en voi luvata mitään, mä voin yrittää. Se ei vaan oo sellanen, et se tekis mitään sellasta. Kyllä sä sen tunnet, tai ainakin sun pitäis vähintään tietää."

Jimin oli aluksi ollut varma, että hän oli ollut keskustelun puheenaiheena, mutta viimeisen lauseen kuullessaan, puhe ei tainnutkaan koskea häntä. Tai niin hän päätteli, ei hän ollut koskaan edes nähnyt Yoongin pomoa, eikä tiennyt, oliko Yoongikaan nähnyt. 

"Mä tuun hakemaan ne sieltä tutusta paikasta huomenna. Varmaan joskus puol kuuden aikaan illalla. En usko et pääsen tulemaan aikasemmin, en ainakaan yksin."

Jimin seisoi yhä portaikon ylimmällä askelmalla selkäpäin vierashuonetta, josta näkyi suoraan portaikkoon. Mustahiuksinen ei ollut huomannut, että Yoongi oli kääntynyt kasvot kohti oviaukkoa, ja katsoi nyt suoraan Jiminin mustaa hiuspehkoa. 

"Salakuuntelitko sä?" Yoongi kysyi ja asteli kysyvä ilme kasvoillaan ulos huoneesta. 

Jimin pelästyi ja pystyi tuntemaan ihokarvojensa nousevan pystyyn. Hän ei ollut odottanut kuulevansa yhtäkkiä poikaystävänsä matalaa ääntä takaansa. Hän ajatteli ensin, että lähtisi vain kävelemään pois tilanteesta, mutta päätti kuitenkin kääntyä hitaasti kannoillaan ympäri. 

"E-en", mustahiuksinen sopersi epävarmasti. Hän oli suunnannut katseensa varpaisiinsa ja pieni puna oli noussut hänen kasvoilleen nolostuksesta.

"Miks sä sitten seisot siinä?"

Jimin pelästyi Yoongin tiukkaa äänensävyä. Vanhemman äänenvoimakkuus oli noussut parilla desibelillä, joka sai vielä enemmän Jiminin ihokarvoja nousemaan pystyyn.

"Paljonko sä kuulit?"

"E-en paljoo-"

"Paljonko, sä kuulit?!" Yoongi keskeytti Jiminin juuri aloittaman lauseen.

"M-mä kuulin v-vaan.. et sä meet ha-hakemaan huomenna jot-ain jostain.." Jiminin ääni värisi. Hän oli peloissaan, ja vaikkei olisikaan halunnut ajatella Yoongista pahasti, hän oli sisimmässään kuitenkin valmistautunut jo vanhemman kivuliaaseen lyöntiin. Jimin suojasi kasvojaan vaistomaisesti kääntämällä katseensa alas ja nostamalla kätensä varovasti rinnalleen.

"Miksi sä kuuntelet toisten yksityisasioita?!" Yoongi huusi. Hän oli raivoissaan, vaikka asia olikin niin pieni, eikä Jimin edes voisi tietää mistä hän oli puhunut.