Killer

28.

Jimin oli vastahakoisesti nukahtanut Taehyungin sohvalle. Kello läheni jo puoltapäivää, ja Jin oli yrittänyt soittaa nuorukaiselle jo useita kertoja. Kuitenkin Jiminin uni oli ollut niin paksua tatinaa, että mustahiuksinen oli herännyt vasta kymmenennellä soittokerralla.

"No vihdoin! Miks sä et vastannut mun soittoihin? Mä aloin jo hätääntyä kun sä et tullu avaamaan oveakaan.. Mä sain kyllä sun viestin mut mä luulin että sä vaan vitsailit siinä", Jin vauhkosi puhelimeen. Hän vaikutti huojentuneelta ja helpottuneelta Jiminin vihdoin vastatessa puhelimeen. 

"Minkä... Minkä viestin? En mä oo lähettänyt mitään viestiä, mä oon nukkunut koko aamun.." Jimin vastasi epävarmasti. Hänellä ei ollut selkeää muistikuvaa aamusta enää sen jälkeen, kun oli päässyt ulos ja juossut muutaman sata metriä. Nyt hän oli herännyt Jinin puheluun ja älysi vasta katsella ympäristöönsä, tuntemattomaan sellaiseen.

"Sen minkä sä laitoit aamulla joskus kuudelta.. Etkö se sit ollut sä?"

Jimin pyysi Jiniä odottamaan pienen hetken ja etsi heidän viestikeskustelunsa.

Älä enää puutu mun elämään. Parempi jos me ei oltais enää yhteyksissä toisiimme, tää elämä ei tee mulle hyvää, enkä mä aio vapauttaa Yoongia vankilasta. -Jimin Ps. Älä tuu ettimään mua'

Jiminin sisällä kuohahti raivo. Vaikkei hän muistanut aamun tapahtumista oikeastaan mitään, hän ei olisi voinut kieltäytyä Yoongin vapauttamisesta, eikä hän olisi pystynyt katkaisemaan läheiseksi muodostuneita välejään Jiniin ja Namjooniin. 

"Taehyung.." Jimin hengähti melkein äänettömästi. Hän heilautti viltin pois päältään ja nousi nopeasti ylös. Päässä heitti ja Jimin meinasi kaatua takaisin sohvalle, mutta sai kuitenkin pidettyä itsensä pystyssä. "Tuutko hakemaan mut täältä? Mä haluaisin kotiin."

"Tottakai mä tuun, mut mistä? Mä oon nyt kotona ja melkein runnoin sun huoneen oven auki."

Jiminin oli pakko myöntää, ettei hänkään tiennyt, missä tällä hetkellä oli. Hän tiesi vain sen, että Taehyung oli poiminut hänet tien varrelta puolikuolleena ja tuonut kotiinsa. 

Jimin päätti joka tapauksessa lähteä ulos. Hänen olonsa ei ollut enää niin kuumeinen, ilmeisesti kipulääke oli auttanut. Mustahiuksinen puki ulkovaatteensa päälle ja poistui talosta hiljaisin äänin. 

Jimin tunnisti alueen. Hän oli varma, että se sijaitsi samalla suunnalla, kuin Yoongin omakotitalo. Näillä suunnilla hän oli joskus lenkkeillyt, kun he olivat Yoongin kanssa olleet vielä yhdessä. Mustahiuksinen oli taas eksynyt miettimään, kuinka he olivatkaan päätyneet siihen tilanteeseen, että Yoongi istui vankilassa elinkautista ja Jimin karkasi lapsuudenystävänsä hoivista korkeassa kuumeessa pakkaseen. 

Pian nuorikko näki tutun katumaasturin läheisessä mutkassa. Jin kaarsi autonsa aivan Jiminin viereen ja kehotti nuorempaa astumaan vilkkaasti kyytiin. 

"Meillä on kiire. Sen oikeudenkäynnin alkamisaikaa siirrettiin tunnilla taaksepäin ja se alkaa jo yheltä", Jin pälätti kiinnittämättä ensin sen enempää huomiota Jiminiin. Hän kuitenkin käänsi katseensa hiljaa pysyneenä nuorikkoon ja melkein pelästyi mustahiuksisen rähjääntynyttä ulkomuotoa. "Mitä helvekkoa sulle on käyny? Ootko sä ihan kunnossa, pystytkö sä tulemaan sinne oikeuteen?"

Jimin nyökytti päätään. Hän piti silmiään kiinni ja hengitti muutaman kerran syvään. "Mun täytyy vaihtaa vaatteet.. ennen ku mennään sinne", Jimin mumisi väsyneenä. Päästä heitti edelleen, joka paikka tärisi heikotuksesta ja jano oli melkein sietämätön. "Onko sulla vettä?"

Jin katsoi huolestuneena nuorempaa. Hän kurotti takapenkiltä puoliksi juodun vesipullon ja ojensi sen Jiminille. "Enempää mulla ei oo mukana.. Pystytkö sä ihan tosi tulemaan sinne? Mä oon vähän huolissani susta.. Kyllä mä siellä yksinkin pärjään", Jin kysyi ja yritti tavoittaa nuorikon silmät tuon ylikasvaneiden otsahiusten takaa.

"Kyllä mä pystyn. Mä en halua pettää Yoongia, mä lupasin olla siellä. Eikä meen tarvii tehä mitään muuta kun istua, Hoseok sen kaiken työn tekee", Jimin mumisi ja kulautti vedet melkein yhdellä kertaa kurkustaan alas. "Mennään nyt vaan nopeesti."

-

Jimin oli kerrankin salamaakin nopeampi. Hänen olonsa oli heikko, eikä pystyssä pysymisestä meinannut tulla mitään, mutta hän sai vaihdettua siistimmät vaatteet ylleen. Jin odotti alakerrassa särkylääkkeen ja kylmän vesilasillisen kanssa, Namjoon oli autossa jo valmiina.

Kello läheni uhkaavasti yhtä, minuuttiviisari oli jo yhdeksikön kohdalla. Jimin toivoi yhden lääketabletin auttavan, Jin oli pakannut varmuuden vuoksi muutaman ylimääräisen mukaan.

"Joko sä oot valmis?" Jin kysyi heti kun Jimin oli saanut nielaistua loputkin vedet lasista.

Mustahiuksinen nyökytti ja viipotti eteiseen pukemaan kenkiä jalkaansa. Takin hän oli napannut makuuhuoneestaan jo päälleen, kaulahuivi ja pipo odottivat autossa. 

"Muistat sit sanoa heti jos sua alkaa heikottaa tai pyörryttää tai oksettaa ta-"

"Joo joo, en mä ole enää mikään pikkulapsi. Mä vaan haluan Yoongin vapaaks ja pyytää siltä anteeks", Jimin keskeytti Jinin äidillisen paasauksen. Hän sai nauhansa hieman vaikeroiden solmittua ja asteli Jin perässään autolle.

Namjoon ajoi pientä ylinopeutta, jotta he ehtisivät paikalle. Tai no, ei sitä varmaan pieneksi ylinopeudeksi laskettu, jos ajoi satasta kuudenkympin alueella. Siitä saisi mojovat sakot, jos poliisit näkisivät. 

Omakotitalomaisema vaihtui äkkiä kaupungin pilvenpiirtäjiin, autoja tuli vastaan yhtenä tulvana ja jalankulkijoille tarkoitettujen suojateiden päät olivat täynnä ihmisiä. Namjoon painoi vielä enemmän kaasua, jotta he ehtisivät ruuhkan jaloista pois. Olisi enää kymmenen minuuttia aikaa ehtiä oikeustalolle, ja kymmenen minuuttia siihen, että osalla työläisistä alkaisi ruokatauko ja liikenne olisi taas hetken aikaa tukossa. 

Jimin piti suurimman osan matkasta silmiään kiinni; ensinnäkin hänen päätään särki vieläkin, ja toiseksi hän ei halunnut nähdä tapaansa kuolla, jos Namjoon ajaisikin matkalla kolarin kaahailunsa vuoksi. 

"Jimin? Ootko sä okei? Me ollaan ihan just perillä, Joonie ettii parkkipaikkaa enää", Jin varmisteli etupenkiltä käsin ja kääntyi takapenkillä vaikeroivan Jiminin puoleen. 

"Joo, oon mä.. Vähän vaan pyörryttää, menee varmaan ohi kun pääsee ulos täältä.." Jimin kertoi ja avasi vihdoin silmänsä. Hän katseli ensin ikkunasta tuntematonta ympäristöä, sen jälkeen puhelimestaan kelloa, joka näytti jo viittä vaille yhtä. 

Kun Namjoon vihdoin löysi parkkipaikan, Jimin ryntäsi ulos autosta ennen kuin Namjoon ehti edes sammuttaa autoa. Jimin juoksi suoraan oikeustalon ovista sisään, vain päästäkseen turvatarkastusjonoon. Mustahiuksinen kirosi mielessään kaikki edellään olevat ihmiset alimpaan helvettiin. Miksi heidän piti olla juuri samaan aikaan tulossa sisälle kymmenien muiden ihmisten kanssa? 

Kello tikitti, Jin ja Namjoon löysivät Jiminin levottomana jonon perältä. Jiminin taakse ei ollut vielä ehtinyt tulemaan ketään, mutta sekin oli vain ajan kysymys. Aula oli ruuhkainen, joka puolella näkyi pukuihin pukeutuneita miehiä, naiset kopistelivat korkokengillään edestakaisin, vartijoita oli jokaisen oven vieressä vähintään yksi ja tolkuton melu oli hajottaa korvat. 

"Me ehitään sinne kyllä, älä huoli. Kyllä me päästään sinne vaikka muutamaa minuuttia myöhässä", Jin rauhoitteli nuorikkoa.

"Mut Yoongi ei nää meitä jos me mennään sinne myöhässä! Sit se taas luulee, et mä oon hylännyt sen enkä haluukkaan pelastaa sitä enää vankilasta!" Jimin vinkui. Hän katui aamuista päätöstään lähteä lenkille pakkaseen, ja syytti nyt itseään heidän myöhästymisestään. Jos hän olisi vain pysynyt kotona vällyjen alla, he varmasti istuisivat jo salin keskiosassa valmiina odottamassa oikeudenkäynnin alkamista. 

"Kyllä se näkee! Ryhdistäydy nyt! Hoseok on etevä, ja saa ihan varmasti Yoongille vapautuksen!" Jin ärähti ja ravisteli Jiminiä hellästi olkapäistä. "Luota siihen. Sä näät vielä Yoongin normivaatteissa ja te tuutte vielä palaamaan takas yhteen. Ei Yoongi pysty olemaan sulle kauaa vihanen."