Killer

4.

Keskiviikko koitti nopeasti. Ikkunan takana satoi kuin saavista kaatamalla ja tuulikin oli yllättävän kova. Sängyn vieressä tönöttävällä yöpöydällä oleva digitaalikello näytti puoli viittä aamulla.

Jimin ei saanut enää nukutuksi. Hän oli pyörinyt levottomana sängyssä puoli neljästä asti, eikä enää vain kerta kaikkiaan pystynyt makaamaan. Niinpä nuorikko otti puhelimensa latauksesta ja asteli mahdollisimman hiljaa ulos makuuhuoneesta.

Ulkona oli vielä pimeää, olihan jo alkusyksy ja talvi oli kovaa vauhtia tuloillaan. Puut olivat alkaneet karsimaan rusehtuneita lehtiään pois oksiltaan ja tiputtelivat niitä puuskaisen tuulen mukana maahan. Eilisessä säätiedotuksessa oltiin luvattu kovempaakin myrskyä. Ennuste oli hyvää vauhtia käymässä toteen, sen verran tummat pilvet näkyivät taivaanrannassa ja tuulikin vain yltyi.

Jimin istahti keittiön valkoiselle tuolille ja katseli myrskyä enteilevään ilmaan suuresta ikkunasta. Hän ei pitänyt rajuilmoista, ennemminkin pelkäsi. Ei hänellä ollut erityistä syytä pelätä ukkosta ja kovaa tuulta, mutta jokin siinä oli niin karmivaa, ettei Jimin pystynyt rentoutumaan rajuilman aikaan. Jimin epäilikin aikaisen heräämisensä ja unettomuutensa johtuvan juurikin alkavasta myrskystä.

Jiminillä ei ollut mitään tekemistä. Hän ei haluaisi aloittaa päiväänsä läpikäymällä somet, muttei hän myöskään halunnut lähteä kellarin kuntosalille. Tällä säällä hän ei muutenkaan uskaltaisi liikkua yksin, eikä hän myöskään tykännyt pimeydestä, joka vallitsi tällä hetkellä niin ulkona kuin sisälläkin.

Hän olisi mielellään lähtenyt pienelle aamulenkille, mutta pirun myrsky oli päättänyt jo Jiminin puolesta, ettei pojan tarvitsisi lähteä tänään ollenkaan ulos. Tuuli ei nimittäin näyttänyt hellittävän ja kohta alkaisi varmasti ukkonenkin jyrisemään.

Jimin nousi valkoiselta tuolilta ja asteli äänettömin askelin olohuoneeseen, istahti mustakankaiselle kulmasohvalle ja napsautti television päälle. Ruudulle pöllähti Yoongilta eilen kesken jäänyt elokuva, jota vanhempi ei ilmeisesti ollut jaksanut katsoa loppuun asti.

Jimin valitsi television asetuksista normaalin TV:n ja selasi hyvän tovin kanavia. Jokainen kanava toitotti tuutin täydeltä ostostv:tä ja muuta turhanpäiväistä potaskaa. Jokin kanava soitti kahtakymmentä samaa kappaletta kerta toisensa jälkeen, eikä Jimin sellaista jaksanut katsoa, saati sitten kuunnella. Hän oli nähnyt musiikkivideot kanavalta jo varmasti yli kymmenen kertaa ja oli ehtinyt kyllästyä kappaleisiin.

Lopulta aikansa selailtuaan Jimin tyytyi katselemaan aamukuuden lastenohjelmia. Jossakin välissä kellokin oli ehtinyt rientää jo eteenpäin, vaikka ulkona olikin vielä pilkko pimeää.

"Kai sulla on sun unilelu siinä kanssa?" Yoongin sarkastinen kommentti melkein pelästytti Jiminin. "Haluutko sä kaurapuuroa vai suklaamuroja aamupalaksi?" vanhempi jatkoi ja istui hymyillen mustahiuksisen viereen.

"Ei tuu muutakaan ohjelmaa. Sitä paitsi, näitä on kiva kommentoida ja miettiä kuinka erilaisia lastikset oli sillon kun ite oli lapsi", Jimin puolustautui ja käpertyi Yoongin kainaloon.

Pariskunta pysyi hetken hiljaa ja keskittyi televisiossa pyöriviin lastenohjelmiin. Tai no, Jimin keskittyi. Yoongia ei lastenohjelmat niinkään kiinnostanut, vaan hän oli keskittänyt katseensa Jiminin söpöön sivuprofiiliin. Hän silitti hellästi nuoremman hiuksia ja ihaili kaunista näkyä.

"Rakas?" Yoongi aloitti saadakseen Jiminin huomion hetkeksi itseensä. "Mulla ois sulle ylläri", vanhempi sai sanottua juuri ennen kuin taivaalta räiskähtävä salama sai koko ympäristön ensin välähtämään ja sen jälkeen pilkkopimeäksi. Jimin oli pelästynyt välähdystä niin kovasti, että oli melkein tippunut sohvan reunalta lattialle kiljahtaessaan ja hypätessään puoli metriä ilmaan.