Killer

25.

Yoongi oli istunut elinkautisestaan puoli kuukautta, kun vankilan vartija haki hänet mukaansa. Yoongi ei vielä tiennyt, mihin hän oli matkalla. Jos hänen elinkautisensa olikin tässä ja tuomari oli lopulta kuitenkin päätynyt hänen kohdallaan kuolemantuomioon. 

"Sulle on vieras", vanginvartija kuitenkin tokaisi. Yoongin naama oli peruslukemilla, mutta toisaalta hänen kasvoiltaan pystyi lukemaan hämmästyneisyyden. Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan, kuka olisi tullut vierailemaan hänen luonaan vankilassa, mutta oli kuitenkin tavallaan iloinen päästessään pois rasittavien sellitovereidensa seurasta edes hetkeksi. 

"Teillä on puoli tuntia aikaa, ainakin aluksi."

Yoongin perässä lyötiin ovi kiinni, ja ystävällisen näköinen, vanhempi nainen ohjasi hänet yhteen kopeista. Hän katsoi ensin naista hämmentyneenä, ennen kuin käänsi katseensa lasiseinän taakse ja jähmettyi paikalleen. Hän oli jo valmis ilmoittamaan jollekin, ettei halunnut jäädä puhumaan vierailijansa kanssa, mutta pojan huolestunut ja anteeksipyytävä ilme sai hänet jostain syystä kuitenkin jäämään. 

"Mitä sä haluat?" hän kysyi ensimmäisenä nostettuaan luurin korvalleen.

"Anteeks.. Mä olin vaan liian vi-"

"Älä selitä. Sun takias mä oon täällä jumissa mun koko loppuelämän. Mulla ei oo pienintäkään mahdollisuutta päästä pois täältä enää."

"Mä tiedän ja mä oon pah-"

"Ai pahoillas? Ja senkö pitäis auttaa mut helvettiin täältä, että sä olet pahoillas? Mä en tiedä mitä sun naiivin pään sisällä liikkuu, mutta sun anteekspyynnöt ei tuu saamaan mua täältä ulos. Ja ennen kun sä sanot enempää, niin mä yritin jo rahaa, mut raastuvan ihmiset ei edes mieti sitä vaihtoehtoo."

"Mulla-.. Meillä on suunnitelma. Me saadaan sut sieltä pois. Mä lupaan. Mä oikeesti kadun sun käräyttämistäs.. Mun ois pitänyt vaan rauhottuu", Jimin sanoi ja käänsi lasittuneen katseensa Yoongin silmistä puupintaiseen pöytään. 

"Kenellä teillä? Sulla ja sun keijupukusella mielikuvitusystävällä?" Yoongi ärähti ja jakoi vihaisen katseensa nuoremman kanssa.

"Mulla ja Jinillä. Se lupas auttaa mua vapauttaa sut!" Jimin iloitsi nostaen kyyneleiset kasvonsa vanhempaan. 

"Paras olla sit aivan saatanan hyvä ja toimiva suunnitelma. Mä en halua istua täällä yhtään ylimääräistä!"

-

"Se vihaa mua!" Jimin parkaisi saatuaan auton oven kiinni perässään. Jin oli kiltisti odottanut vankilan parkkipaikalla ja kuunnellut radiosta rakkauslauluja sillä aikaa, kun Jimin oli mennyt lupaamaan ja vannomaan rakkauttaan entiselle tulevalle poikaystävälleen.

"Eikä vihaa. Se on vaan ärtynyt koska sä ilmiannoit sen kytille. Kyllä se siitä leppyy kun pääsee sieltä neljän seinän sisältä pois", vanhempi rauhoitteli ja käynnisti autonsa. 

"Musta tuntuu ettei se tuu ikinä leppymään.. En mä saa sitä koskaan takas, mä menetän kaiken.. Ja kaikki vaan yhen typerän riidan takia.." 

Jiminin silmät kostuivat. Hän katseli ulos ikkunasta ja antoi kyyneleidensä tehdä tiensä poskilleen. Maisema vaihtui pian laakeasta peltoaukeasta taivaanrannan peittävään havumetsään. Aamu oli pitkällä, melkein keskipäivässä, aurinko oli noussut sen verran, että se valaisi lumista ajotietä kuusien ja mäntyjen väleistä. 

"Hei, sä et oo varmastikaan ainoo, kuka ei oo miettinyt tarkemmin seuraavaa siirtoa. Me kaikki tehään joskus virheitä, Yoongi tekee niitä kaikkein eniten. Sä teit ihan ymmärrettävästi, moni muukin on varmaan käräyttänyt exänsä jossain riitatilanteessa, ja nykyään niillä kuitenkin menee ihan hyvin, mä tunnen niitä tyyppejä."

Jin yritti parhaansa lohduttaa maansa myyneen näköistä ystäväänsä. Edellinen vuosi oli loppunut niin lupaavasti ja uusi vuosi oli tuonut uudet tuulet mukanaan, mutta jokin Yoongin pomossa sai miehen aina ärsyyntymään ja käyttäytymään kuin pikkukakara konsanaan. Jin oli muutaman kerran jo aikaisemmin yrittänyt saada Yoongin pois likaisista piireistä ollessaan vielä nuori, mutta mies ei ollut ottanut asiaa kuuleviin korviinsakaan.

"Silti.. Mä oon maailman typerin ihminen."

"Etkä oo! Nyt keräät ittes kasaan niinku oikee mies ja lakkaat rypemästä siellä itsesäälissä ja omantunnontuskissa! Me tehdään hyvä suunnitelma, toteutetaan se täydellisesti ja sä saat sun tulevan aviomiehes takasin ja te nussitte seuraavan päivän 24 tuntia putkeen!" 

Jimin naurahti hieman. Hän oli huvittunut Jinin yliampuvista sanoista, jotka ei puoletkaan tulisi hänen tuurillaan pitämään paikkaansa. Eihän hän edes tiennyt mitä kaikkea suunnitelmissa pitäisi ottaa huomioon, jotta syyttäjä ja valamiehistö ei pääsisi ottamaan jostakin asiasta kiinni. 

"Toi nyt ehkä menee vähän yli. Enkä mä muutenkaan osaa suunnitella jotain vapautusta. En mä oo ennen tehny tälläsiä juttuja", Jimin muistutti ja nosti kasvoilleen jälleen sen surunmusertaman ilmeen. 

"Anna mä huolehdin siitä suunnitelmasta. Sun tarvii olla osana vaan sitä olennaisinta." 

"Eli mitä?"

"Toteutusta."

Jin kaarsi autonsa kotipihaansa ja kiersi ajoneuvon toiselle puolelle päästämään suruprinssin ulos autosta. Namjoon tuli heti eteisessä vastaan, kuin olisi odottanut kaksikon saapumista kuin susi täysikuuta. Hän suukotti heti poikaystäväänsä, Jimin käveli hänen ohitseen kuin hän olisi ollut vain ilmaa. 

"Eikö onnistunut?" Namjoon kysyi Jiniltä katsellen Jiminin katoamista vierashuoneeseen. 

"Ei ihan kuin mä kuvittelin. Mut me sovittiin että me saadaan se sieltä ulos, pitää vaan keksiä joku toimiva plääni", Jin kertoi ja laski päänsä lepäämään Namjoonin olkapäälle. 

Namjoon huokaisi syvästi. Hän oli koko sen ajan toivonut kaiken kääntyvän parempaan suuntaan, kun Jin oli ollut nuorukaisen kanssa vankilavierailulla, mutta olikin saanut suupielet alaspäin kääntäviä uutisia. 

"Jimin aattelee, että Yoongi vihaa sitä nyt. Mä en tiedä mistä ja miten ne siellä jutteli, mut Jimin oli ihan murtunut kun se tuli sieltä ulos."

"Mut Yoongihan on aina yliampuvan vihanen. Kai Jimin nyt sen tietää?"

Jin huokaisi ja kohtautti hartioitaan. Hän ei enää tiennyt, millä keinoilla voisi piristää nuorempaa. Hän oli kokeillut kaikkea rohkaisevaa jo autossa, yrittänyt kertoa keinoja saada Yoongi ulos vankilasta, innostanut suunnitelmapuheillaan ja kehottanut nuorikkoa ajattelemaan kaikkea positiivisesti. Siltikin kaikesta huolimatta Jimin oli pitänyt masentuneen mielensä visusti läsnä, eikä mikään oikein tuntunut auttavan. Hänen omatuntonsa kalvoi hullunlailla, eikä hän voisi ikinä antaa itselleen tekemäänsä tekoa anteeksi. Ei, vaikka Yoongi saataisiinkin ulos vankilasta ja olisi valmis antamaan nuorikolle anteeksi. 

"Pitää vaan keksii se toimiva suunnitelma, mut jos totta puhutaan, ei oo mullakaan mitään hajua mistä pitäis alottaa..." Jin huokaisi ja asteli Namjoon perässään olohuoneeseen. Hän istahti kangaspäällysteiselle sohvalle, odotti Namjoonin istuvan viereensä, ja lopuksi nojautui poikaystäväänsä vasten jääden miettimään lupauksiaan, jotka tällä hetkellä olivat vielä yhtä tyhjän kanssa.