Killer

17.

"Mä saattaisin tietää jonkun, joka vois auttaa", Jimin kertoi ja nousi sohvalta.

Hän asteli rappuset yläkertaan jättäen vanhemman sohvalle hölmistyneenä istumaan, ja etsi oman huoneensa. Hänen puhelimensa oli unohtunut yöpöydälle lataukseen, joten kauaa sitä ei tarvinnut etsiä.

Yoongi istui edelleen hölmistynyt ilme kasvoillaan mustan kankaan peittämällä sohvalla, kun kuuli Jiminin hypähtelevän portaat takaisin alas. Hän oli ihmetellyt suuresti, mitä nuorukainen oli muutamalla hassulla sanallaan tarkoittanut, muttei ollut jaksanut heti sitä selvittääkään. Kai mustahiuksinen sen sitten kertoi, jos oli kertoakseen.

Jimin istahti vakava ilme kasvoillaan takaisin Yoongin vierelle, tosin ehkä muutamaa senttiä kauemmas, kuin ensimmäisellä kerralla.

"Tässä. Kim Taehyung. Mun vanha luokkakaveri."

"Ja se voi auttaa mua miten?" Yoongi kysyi epäuskoisena. Hän ei välttämättä halunnut luottaa Jiminin kaveriin, josta nuorempi ei ollut muutaman kuukauden aikana puhunut sanaakaan.

"Se on töissä yhdessä krematoriossa", Jimin selitti ja esitteli toverinsa Facebook-sivuja.

"Jimin, kiitti et sä yrität auttaa, mut mä en todellakaan lähde ajamaan toiselle puolelle maata ruumiin kanssa. Oletko sä hullu?"

"Mistä sä päättelit, et se ois jääny johonki rannikolle? Me käytiin lukio täällä, Seoulissa, ja tänne se jäi. Mut jos sä et tarvii apuu ni ei sitte, en mä sille väkisin viestiä pistä", Jimin jaaritteli ja sulki puhelimensa näyttölukkoon.

Yoongi hätääntyi pienesti, mitä jos hän ei saisikaan apua? Hänen täytyi kiireesti päästä teinin ruumiista eroon, ja vaihtoehdot alkoivat olla lopuillaan.

"Älä nyt! Mä tarviin sen apua! Lupaatko sä, että se pystyy auttamaan mua?" Yoongi kysyi hätäillen ja tarttui nuoremman käsipuolesta kiinni toiveikkaana.

"Kyllä mä luulen. Keksit vaan tarpeeks hyvän syyn miks se skidi kuoli ja mikä sä oot sille. Kyllä se sen uskoo", Jimin sanoi ja etsi yhteystiedoistaan vanhan tuttunsa numeron. Hänen täytyi vain toivoa, ettei toveri ollut vaihtanut numeroaan.

Linja tuuttasi muutaman kerran, ennen kuin toisesta päästä kuului epävarma lausahdus:

"Jimin? Ootko se sä?"

"No jos sä et oo mun numeroa puhelimestas poistanu ni täällä ollaan", mustahiuksinen naurahti helpottuneena kuullessaan vanhan ystävänsä äänen. He eivät olleet jostain syystä pitäneet yhteyttä toisiinsa lukion päätösjuhlan jälkeen, yhteydenpito oli vain jostain syystä jäänyt.

"En tietenkää oo poistanu. Mutta, mites sulla?" muutamaa kuukautta nuorempi poika kysyi.

"Ei tässä mitään ihmeellistä, oikeestaan. Käytiin mun poikaystävän kanssa Japanissa joku vähän päälle viikko sitten minilomalla. Mites sä? Asutko sä täällä Seoulissa? Ja vieläkö sä oot siellä krematoriossa töissä?"

"Joo, täällä mä vielä oon. Ei tää nyt mikään niin unelmaduuni lopulta ollukkaa, mut hyvin tästä tienaa ja on tää joskus ihan mielenkiintosta. Ja hei, onnee sun suhteeseen", Taehyung toivotti iloisena.

Jimin sai olla onnellinen, ettei Tae ollut alkanut epäillä mitään kummallista vielä tässä kohtaa. Hänen silti olisi kerrottava asiansa, ja hieman ehkä taustatietoja omasta poikaystävästään.

"Ömm.. Pystytkö sä pitämään salaisuuden? Tosi ison sellasen.. Ja ehkä auttaa siinä?" Jimin tiedusteli epävarmana. Hän toivoi ystävänsä olevan vielä se sama, kehen hän oli aikoinaan tutustunut. He olivat jakaneet monet elämän ilot ja surut, sellaisetkin asiat, joista ei saanut pihahtaakaan, ettei toiseen olisi jollain tavalla sattunut.

"Joo, kai? Kuinka iso se sun salaisuutes sit olis?"

"Tosi iso. Vankilatasoa. Sä et saa kertoo kenellekään."

"O-okei? Nyt ehkä vähän pelottaa.."

"Tästä ei pitäis koitua sulle mitään ylimääräsiä ongelmia, sun täytyy vaan kuunnella mua ja Yoongia."

Yoongi huitoi käsillään nuorempaa hidastamaan tahtia. Mustahiuksinen oli painottanut hänelle, että Taehyungille pitäisi keksiä uskottava tarina, ei suinkaan kertoa kokonaan likaista totuutta.

"Tae, hei, oota ihan sekka", Jimin pyysi ja mykisti puhelun. "Mitä helvettiä sä siinä huitelet? Täällä ei oo mitään vitun banaanikärpäsiä enkä mä tarvii tuuletusta!"

"Sun ei pitäny kertoo tätä koko vitun juttua! Te ette oo nähny vuosiin ja nyt sä jo kerrot sille ihan helvetinmoisen jysäyksen! Hulluko sä oot? Ei siihen noin vaan voi luottaa!"

"Turpa tukkoon ja anna mun hoitaa tää! Taeen voi luottaa, me ollaan edelleen kavereita, ei vaan olla puhuttu niin paljon enää", Jiminin ääni vaimeni loppua kohden.

"Sanot nyt sille että vaikka joku sun siskos pikkuserkun vaimon veljen isän pojanpoika on kuollut ja sun tehtävänä oli tuhkata se!"

Jimin tuhahti uhmaavasti. Hän ei keksinyt enää uutta iskua vyön alle, mutta jäi miettimään blondin sanoja; Jiminin ei kannattanut luottaa niin sokeasti aina kaikkiin, tosin se oli ollut hänen tapansa jo lapsuudesta asti.

Pienen huokaisun saattelemana hän poisti mykistyksen ja nosti puhelimen takaisin korvalleen. Hän kuunteli pienen hetken Taehyungin hyräilyä, nuorempi oli jaksanut odottaa Jiminin paluuta linjoille.

"Sori tosta.. Ei mulla oikeesti mitään isoo juttuu ole. Mä vaan mietein, et mitkä notulit sulle pitää antaa jos mä haluun et sä tuhkaisit yhden ruumiin?"

Yoongi katsoi Jiminiä hyväksyvästi, nuorikko oli tehnyt kerrankin asian oikein. Hän tiesi, ettei Jimin pitänyt valehtelusta, mutta sen jaloa taitoa sattui tässä työssä tarvitsemaan, joskus jopa liiankin paljon.

Kuunneltuaan hetken Taehyungin höpinöitä, Jimin otti muutaman juoksuaskeleen keittiöön.

"Oota ihan sekka, mä kirjotan nää ylös et muistan. Eli nimi.. mitä muuta? Kuolinsyyilmoitus, hautajaisseremonia..", Jimin luetteli itselleen samalla kirjoitten sanoja keltaiselle post it- lapulle.

Yoongi asteli Jiminin taakse, kietoi kädet tämän ympärille ja painoi päänsä lepäämään nuorikon olkapäälle. Hän luki pientä printtiä lapulla ja huokaili syvästi. Oli vielä paljon tehtävää, ennen kuin kellarissa olevan pojan ruumis olisi poissa.

"Kiitti, Tae. Tää on mulle tärkeetä. Se orpokodin omistaja pyys mua tekemään tän sen puolesta, se ei ite pystyny.. Mut mä oon suhun vielä sitten lähempänä yhteydessä, jooko? Heippa nyt!"

Jimin painoi nopeasti punaisen luurin kuvaketta ja suorastaan heitti Samsunginsa pöytätasolle. Hänestä tuntui pahalta sanella viimeisimmät lauseensa, muttei hänellä kai ollut muutakaan vaihtoehtoa.

"Mistä vitusta me saadaan joku kuolinsyytodistus? Jos se viedään ruumiinavaukseen, sä jäät varmasti kiinni!"

Jimin nojasi kyynärpäillään keittiön tasoon ja painoi turhautuneena päänsä käsiinsä. Kuolinsyytodistus ei ollut ainoa, joka lisäsi harmaita hiuksia Jiminin musta pehkon sekaan, vaan niitä aiheutti myös hautapaikan ilmoittaminen, arkun ja uurnan valinta, sekä pienimuotoinen siunausseremonia. Jimin ei ollut ikinä ennen järjestänyt hautajaisia, ja nytkin hautajaiset tulisivat olemaan pelkkää kulissia.

"Meen pitää toimia ennen kun se ilmotetaan kadonneeks", Yoongi sanoi ja sai Jiminin katseen nousemaan itseensä. "Mä pyydän yhtä Namjoonia feikkaamaan sen todistuksen, sä sanot sille sun kaverilles et mitään seremonioita ei haluta, valkkaat jonkun halvan arkun netistä ja pyydät mahdollisimman pian sen tuhkauksen. Sirotellaan ne tuhkat meen takapihalle ja kaadetaan vettä päälle että ne hajoo nopeemmin, ei tarvita mitään erillisiä maanomistajan lupia."

Yoongi irrotti otteensa Jiministä. Nuoremman aivot olivat pysäyttäneet toimintansa, Yoongi oli sanonut kaiken aivan liian nopeasti ja Jimin oli pudonnut kärryiltä jo ajat sitten.

"Voitko toistaa? Mulla ei oo hajuukaan mitä sä sanoit minuutti sitten.."

"Eti netistä joku halpa arkku ja ilmota kaverilles et meen täytyy saada tää hemmo tuhkaukseen viimeistään huomenna, mieluiten silti jo tänään. Eikä seremoniaa."

-

Hyvää eilistä itsenäisyyspäivää!!
🎉🇫🇮