"Mulla on suunnitelma", Jin kertoi päättäväisesti riuhtaistuaan Jiminin huoneen oven auki.
Nuorikko makasi mahallaan sängyllä ja heitti puhelimensa kädestään pelästyessään Jinin yhtäkkistä ilmestymistä. Jimin kääntyi mahaltaan ensin selälleen ja nousi siitä istumaan. Jin istui jo nuorukaisen sängyllä A4-kokoinen paperi kädessään.
"Paras olla sit hyvä. Mä en jaksa enää aatella sitä kunnolla, Yoongi kuitenkin tappaa mut kun se pääsee sieltä pois", Jimin kertoi ja paransi risti-istunta-asentoaan. Hän oli itsekin yrittänyt keksiä keinoa saada Yoongi ulos, mutta oli aina loppujen lopuksi tullut kaikissa suunnitelmissaan siihen lopputulemaan, että hän joutuisi samalla itse narunjatkeeksi ilmiantaessaan Yoongia.
"On on. Me mietittiin Joonien kanssa tää useempaan kertaan läpi, eikä siinä voi olla porsaanreikiä. Sä et jää kiinni, me ei jäädä kiinni ja Yoongi saadaan turvallisesti ulos vankilasta", Jin vakuutteli pidellen oikeaa kättään sydämensä kohdalla. Ihan kuin vanhempi olisi tehnyt taivaan kanssa jonkun sielunlupauksen pitäessään samalla silmiään kiinni. Ja vaikka Jinin silmät olivat suljettuina, hänen kasvoiltaan paistoi tietynlainen ylimielinen katse, kuin hän olisi useamminkin hoitanut Yoongin samalla kaavalla ulos vankilasta. Tosin Jimin tiesi, että Yoongin rikosrekisterissä ei lukenut sanallakaan henkirikoksesta, kaikki rötökset olivat olleet vain näpistyksiä, varkauksia ja juopuneiden joukkotappeluita.
"No kerro sitten."
Jin avasi silmänsä ja avasi taitellun paperinsa nenänsä eteen. Paperi oli täynnä hyvällä käsialalla kirjoitettua tekstiä, mutta Jimin ei saanut sanoista siltikään selvää yrittäessään lukea paperin läpi.
"Yoongin tuomiosta on käyty jo yks oikeusistunto, mikä tarkottaa sitä, että sillä on mahdollisuus vielä toiseen istuntoon. Me ei oltu ihan varmoja, oliko sillä Hoseok siinä ekassa istunnossa, mutta me aiotaan hankkia se ainakin tähän tokaan. Hoseok on ollut omalla alallaan jo ammattikorkeakoulun jälkeen ja on salaa erikoistunut henkirikoksesta syytettyjen ihmisten asianajajaksi, joten sille ei oo vaikeeta saada Yoongi näyttämään syyttömältä. Mutta Jung tarvii siihen kuitenkin apua, ja tässä kohtaa me astutaan kuvioon. Sun täytyy kertoa meille, miten ja mistä asioista sä oot ilmiantanut Yoongin kytille. Kuitenkin mä päättelin, että säkään et oo kertonut koko totuutta niille, vaikka sä ootkin tollanen viaton mamman poika. Joten, meen täytyy lavastaa joku muu syylliseks. Ja koska kukaan elävä ihminen ei todellakaan suostu olemaan meen lavastettu syyllinen, me funtsittiin, että me lavastettais se poika jonka Yoongi tappo ennen joulua."
"Mut miten me saadaan lavastettua se murhaajaks? Se on kuitenkin jo tuhkattu ja haudattu eikä siitä oo enää jälkiä missään!" Jimin keskeytti Jinin intensiivisen selittämisen. Hän ei myöskään ollut varma, pysyikö enää kärryillä, mutta ehkä Jin kertoisi hänelle vielä myöhemmin, mikä hänen osuutensa jutussa tulisi olemaan.
"Älä nyt keskeytä vaan kuuntele. Mä sanoin että me ollaan Joonien kanssa mietitty tää tarkkaan läpi. Eli, miten me saadaan lavastettua kuollut ihminen? No, sä esität sitä. Sun naamaa ei tuu näkymään siinä, täytyy vaan hakee yheltä kaverilta muutama videopätkä kaupungin kameroista ennen kun se kuoli, ja hankkia sulle samanlaiset kuteet. Sit sä vaan kävelet ja teet niinkun mä ja Namjoon ohjataan, väärennetään vähän päivämääriä ja kellonaikoja, ja voilá! Meillä on kunnon todisteet siitä, että Yoongin on täysin syytön, etkä sä jää kiinni."
"Mutta jos Yoongilla on vielä toinen oikeuskeskustelu, mä joudun olemaan siellä todistajana Yoongia vastaan. Jos mä siinä kohtaa ilmotan Yoongin syyttömäks, mä saan tuomion väärän lausunnon antamisesta ja virkavallalle valehtelusta, ja joudun ite sisälle istumaan", Jimin muistutti ja vaipui takaisin tutuksi tulleeseen epätoivoon.
"Sähän teit sen ilmotuksen anonyymisti? Niin sä mulle kerroit, ja että sä käytit niitä Yoongin prepaid-liittymiä tai jotain.. Ethän sä vaan oo paljastanu nimeäs missään? Koska jos sä sen oot tehnyt, niin meillä ei oo enää mitään tehtävää. Yoongi istuu vankilassa elinkautisen ja sä saat vaikka mitä hulluja ideoita itekses", Jin huolestui ja oli jo valmiina rypistämään vaivoin kasaamansa suunnitelmapaperin.
Jiminin ilme kuitenkin kirkastui. Hänen silmänsä suurenivat ja poika nosti katseensa Jiniin.
"Aivan! En mä ole paljastanut mun henkilöllisyyttä!" Jimin ehti jo iloita, kunnes hänen ilmeensä muuttui takaisin masentuneeksi. "Mut en mä osaa näytellä, enkä oo mikään hyvä valehtelija. Mä pilaan tän koko jutun joka tapauksessa.."
"Höpsistä, etkä pilaa! Sun ei tarvii valehdella missään kohtaa, annat vaan Jungin hoitaa pölöttämisen ja istut oikeussalin vikassa rivissä maski naamalla mun vieressä. Kaikki tulee menee loistavasti, älä huoli. Ja Namjoon tuntee jonkun joka osaa vähän käsitellä vanhaa ja uutta videomateriaalia, me saadaan kaikki kasaan ja näyttämään aidolta. Mä autan sua eläytymään, mulla oli yliopistossa pääaineena muutenkin ilmasutaito, kyllä mä osaan auttaa", Jin rohkaisi. Hän oli luottavaisin mielin, niin suunnitelman, kuin Yoonginkin suhteen. Ja jos vankilasta vapautuminen ei auta blondia rauhoittumaan, Jin olisi valmis pitämään hänelle elämän mittaisen luennon Jiminin hyvistä puolista.
Jiminin kasvoille nousi hellä hymy. Hän halusi jo kuvitella sen päivän, kun Yoongi vapautuisi vankilasta hänen avullaan, ja mies tulisi kotiin täynnä rakkautta ja kiitollisuutta. Vaikkei niin tulisi kuitenkaan koskaan käymään. Jimin oli varma, että Yoongi tulisi olemaan hänelle vihainen vähintään puolet loppuelämästä, eikä suostuisi asumaan edes samassa kaupungissa.
"Noniin, huomenna nähdään jossain tasan kahelta iltapäivällä. Eihän sulla oo mitään menoa sillon? Joonie kattoo just niitä valvontakameravidoita ja saa joskus sen osotteen selville. Me tullaan hakemaan sut sillon kahelta sitten tästä, meillä on aamulla vähän asioita hoidettavana. Nyt sun pitää vaan rentoutuu ja ajatella, et kaikki onnistuu. Sä saat vielä sun kultamussukkas takas ja mehiläinen pääsee takasin kukkaansa, if you know what I mean?" Jin naurahti ja taputti Jiminiä toverillisesti olkapäälle.
Jimin hymähti ja tunsi punan kohoavan poskilleen. Jinin ei olisi tarvinnut sanoa kaikkea ääneen, mitä hänen mieleensä juolahti. Ties vaikka joku ulkopuolinen luulisi heitä rivoiksi ja pervoiksi pedofiileiksi, jotka vaanivat leikkipuistojen laidoilla nuoria tyttöjä ja poikia.
"Kiitti, Jin. Mä oisin varmaan lähtenyt jo seuraavalle matkalle, jos sä et ois ollu täällä. Sä oot niin äidillinen. Ehkä on kumminki mahollisuus, et Yoongi antais mulle anteeks ja ois vaan kiitollinen et mä autoin sen vapaaks.." Jimin kertoi katsellen syliinsä. Hän oli hieman nolostunut sanellessaan niin hunajaisen kiitoksen, mutta tehty mikä tehty.
"Älä nyt rupea imartelemaan tolla tavalla, sä teet musta vielä ylimielisen."
"Etkö sä oo jo?"
"En liikaa, just sopivasti sellanen bitch."
Iloiseksi muuttunut nauru kuului huoneessa. Murheet olivat hetkeksi karistettu, vaikka niitä tiettävästi tulisi paljon lisää. Eihän vanhat arvetkaan parane, vaikka niiden päälle tulisikin uusi haava.
--
Black Swan is here!!🤯🎶🔊

DU LIEST GERADE
Killer
FanfictionYoongi on tunnettu piireissään tunteettomuudestaan ja kylmäsydämisyydestään. Useiden sugarbabien seasta esiin astellut Jimin on kuitenkin saanut painettua jälkensä Yoongin kivenkovaan sydämeen. Yoongin alettua seurustelemaan mustahiuksisen hurmurin...