Killer

14.

Viikko oli vierähtänyt valonnopeudella. Matka takaisin Koreaan oli mennyt onnistuneesti päin helvettiä, kun Yoongi oli hukannut lentoliput, eikä ollut muistanut varata kuskia Wakayamasta takaisin Tokioon ajoissa. Ja vaikka Yoongi oli heti sunnuntaiaamuna soittanut Uber-palveluun, sieltä oltiin vain toitotettu useasta suusta samaa virsiä: "Ei meillä ole täksi päiväksi yhtään kuskia. Seuraava vapaa aika olisi sitten keskiviikkona."

Tarpeeksi monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen Yoongi oli kuin olikin saanut varattua paikat paikallisliikenteen bussista maanantaille, vaikka matka kestikin yli kuusi tuntia.

Yoongi ei halunnut ajatella muutaman päivän takaisia tapahtumia enää yhtään. Häntä puistatti jo ajatuskin istua kuumassa, täpötäydessä bussissa puolet päivästä. Vanhempi oli kitissyt koko matkan, ja lopulta saanut nuoremmalta omenan suuhunsa, jotta pitäisi turpansa loppumatkan ummessa.

Kuitenkin he olivat päässeet turvallisesti takaisin kotikonnuillensa, ja olivat ottaneet muutaman päivän vapaata, ihan vain kahdestaan.

"Kato tätä!" Jimin huudahti ja piti kädessään Tokiosta ostamaansa nallehupparia. "Eikö ookkin söpö?"

"Jimin, miks sä ostat tollasia? Et sä voi ees käyttää niitä missään. Miks tuhlata rahaa tollaseen?" Yoongi nojaili Jiminin makuuhuoneen ovenkarmiin ja katseli mustahiuksisen ostosten esittelyä.

Jimin mutristi huuliaan ja katsoi Yoongia silmiin tikarit lentäen. "Koska se on söpö ja se on pörrönen ja se on pehmeä. Sitä paitsi, mä voin hyvin käyttää sitä kotona", Jimin selitti ja hellitti katsettaan, kunnes laski hupparin sängylle eteensä.

"Sä et tarvii sitä kotona kun mä oon täällä tekemässä sut kuumaks", Yoongi myhäili. Hän astui muutamalla askeleella Jiminin taakse ja painoi kosteita suudelmia nuoremman kaulalle.

Jimin käänsi päätään vaistomaisesti sivummalle antaen vanhemmalle enemmän tilaa työstää hänen ihoaan. Pieni, hento henkäys pääsi puolivahingossa Jiminin huulten välistä, Yoongin kieli ja huulet tuntuivat niin taivaallisilta hänen kaulallaan.

"Tulipa siitä hyvä", Yoongi tokaisi ylistäen imemäänsä fritsua. Violetti jälki korosti Jiminin vaaleaa ihoa, hieman korvan alapuolelta.

"Oot välillä huolestuttavan hyvä cockblocker.." Jimin huokaisi ja jatkoi tavaroidensa fanaattista järjestelyä. Kaiken piti olla omilla paikoillaan, melkein millintarkasti.

-

Päivä päivältä lähestyvät pakkasyöt uhkasivat Seoulin ilmastoa. Talvi oli jo selvästi tuloillaan, hengitys huurusi aamuisin ulkona ja sormet jäätyivät ensimmäisen viiden minuutin aikana.

"Tunnenko mä niitä?" Jimin kysyi astellessaan Yoongi kanssa käsi kädessä huurteista asfalttitietä pitkin. Moneen päivään ei ollut satanut, eikä sen takia, luojalle kiitos, ollut liukastakaan. Jos sade olisi kastellut maan ennen pakkasyötä, Jimin olisi varmasti kaatunut jo useamman kerran.

"Et. Sä oot nähnyt ne kerran", Yoongi vastasi. Jimin ei vielä tiennyt, mihin he olivat menossa, eikä Yoongi suostunut vielä kertomaan. 'Näet sitten', vanhempi oli vain tokaissut mustahiuksisen ruikutuksiin.

"No onko sinne vielä pitkä matka?"

"Kui ni? Etkö sä jaksa kävellä?" Yoongi kysyi sarkastisesti ja puristi leikkisästi nuoremman pakaraa.

Jimin pelästyi ja tönäisi puolivahingossa Yoongia kylkeen. Blondi ulvaisi mukamas kipeästä tuskasta, mutta naurahti kuitenkin perään kuivasti.

"Mennään tästä oikoseen. Päästään suoraan sinne pihalle", Yoongi ohjeisti ja repäisi Jiminin mukaansa pienelle metsäpolulle.

Jiminille tuli mieleen hänen ensimmäinen kertansa Yoongin työkeikalla, kun hän kompasteli ja melkein tapatti itsensä. Tällä kertaa hän ei halunnut kaatua, ja tiukensi otettaan Yoongin kädestä. Suoraan sanottuna nuorikko kietoi omat kätensä Yoongin käden ympärille, jotta pysyisi mahdollisimman lähellä tätä. Toisaalta, tällä hetkellä ei ollut pimeää, mutta kylmä oli kangistanut jalkoja, nuorempi kun ei ollut ymmärtänyt laittaa ehjiä farkkuja jalkaansa, vaan päätti pukea ylleen polvista ja reisistä revityt farkut.

Onneksi matka ei kuitenkaan ollut pitkä, ja niin kuin Yoongi oli sanonut, reitti metsän läpi oli varmasti lyhyempi, kuin tietä pitkin.

He saapuivat vaaleankeltaisen omakotitalon pihaan, jonka terassin kaidetta koristi LED-valonauha. Ovessa killui pieni, syksyinen kranssi, ja portaita valaisivat lyhdyt kynttilöineen.

"Wow..." Jimin henkäisi ja jäi katselemaan omakotitaloa ihastuneena. Hänen oma unelmansa oli joskus ollut, että hän saisi asua rakkaansa kanssa pienessä mökissä metsän keskellä, mutta suurempi talo olikin parempi idea.

"Tuletko sä vai jäätkö sä siihen töllistelemään?" Yoongi herätti nuorikon ajatuksistaan ja vetäisi hänet mukanaan oven eteen.

Jiminin käsi oli jo melkein ovikellon päällä, kun oven lukko napsahti ja ovi aukesi äkillisesti. Jimin, herkkä kun oli, pelästyi ja hyppäsi varmaan metrin ilmaan.

"Mikä helvekko teillä kesti? Riisi on ollut keitettynä jo varmaan puol tuntia ja Bulgogi on oottanu grillaamista varmaan saman verran!" nuorehko mieshenkilö vauhkosi ovella.

Jimin katsoi käsipuoleensa epätoivoisena ja oli jo valmis lähtemään takaisin kotiin. Oven avannut mies kuitenkin vetäisi heidät sisään taivaalliselta tuoksuvaan asuntoon ja paukautti oven kiinni.

"Moi Jimin, mä oon Jin", mies esitteli itsensä ja ojensi kättään odottaen kättenpuristuksia. Jimin tarttui napakasti miehen isosta kädestä kiinni, kumarsi hieman kohteliaisuudesta ja tervehti ujona. "Yoongi on kertonut susta paljon, mutta kerro itsestäs toki lisää sitten ruokapöydässä."

Jimin kaiveli muistinsa lokeroita. Hänestä Jin näytti etäisesti tutulta, mutta olihan hän voinut nähdä miehen kadullakin. Miehen komeat ja kuvankauniit kasvot jäisivät varmasti mieleen.

"Moi! Mä oon Namjoon", eteisessä vastaan tullut mies kertoi. "Jin! Mä käyn hakemassa varastosta polttopuita! Älkää alottako ilman mua!"

"Oo vaan ku kotonas, mutta tulkaa suoraan pöytään", Jin kehotti ja nosti kulhollisen riisiä jokaiselle. Lopuksi hän napsautti parilapannun alla olevan levyn päälle. "Ei tää oo sellasta kunnollista kun ei oo liekkiä, mut mä ja Joonie tykätään syödä tätä tälläin."

Jimin nyökkäsi ujona. Hän ei oikein tiennyt, miten päin olla. Jin ja Namjoon oli Yoongin pitkäaikaisin ystäväpariskunta, tosin ei vanhemmalla liiemmin silti ystäviä ollutkaan.

"Onko tää se Jimin kenet me nähtiin jo sillon lähemmäs kuukausi sitten?" Jin tiedusteli ja katsoi Yoongia kiinnostunein silmin.

Jimin oli ihmeissään, Yoongi oli vain yhtä hymyä hänen vierellään. Blondi olisi voinut kertoa, missä Jimin oli pariskunnan ennen nähnyt, mutta hänen oli kuitenkin vain tyydyttävä vanhemman ilkikuriseen, mitäänsanomattomaan virnistykseen.

"On se se, sama rakas. Saitteko te sillon sen ruumiin sieltä tehtaasta helposti?" Yoongi kysyi ohitsemenvästi. 

Siitä Jimin muistikin, missä oli kaksikon nähnyt. Hänen silmänsä laajenivat lautasen kokoisiksi hänen muistellessaan muutaman viikon takaisia tapahtumia; kaksikko oli tullut kyytiin kesken matkan, pysytelleet hiljaa ja perillä vielä kyseenalaistaneet Jiminin mukana olon. Kun he olivat Yoongin kanssa lähteneet tapahtumapaikalta, oli Jin ja Namjoon jääneet vielä tehtaalle.

"Ilmeestä päätellen sä muistit nyt, missä me ollaan nähty", Jin tokaisi naurahtaen hieman perään.

Jin otti lihalautasen tiskipöydältä ja asetti sen parilapannun viereen pöydälle. Hän laittoi pihdeillä muutamia suikaleita pannulle, jotka alkoivat heti tirisemään tulikuumalla pannulla. Lihoista nousi taivaallinen tuoksu, joka leijaili Jiminin nenään.

Pöytä oli muutenkin laitettu nätiksi; erilaisia herkkuja oli ympäri pöytää, servetit oli taiteltu näteiksi viuhkoiksi ja kristallinkirkkaat pikarit tönöttivät kiiltävien ruokailuvälineiden yläpuolella.

Namjoon astui takaisin tuvan puolelle. Hänellä oli kädessään puukori, joka oli täynnä koivuklapeja. Mies laski sen tulisijan eteen ja istahti itse pöytään Jinin viereen, antaen pienen suudelman toisen poskelle.