Killer

8.

"Perhanan Seokjin.." Yoongi mutisi yrittäessään lukea osoitetta näytöltään ja samaan aikaan löytää oikean talon numeron. Hän oli valmis nirhaamaan Jinin heti kun pääsisi takaisin Koreaan. Jin oli jättänyt osoitteesta nimen pois, sekä ilmeisesti yhden tärkeän numeron, kun oikeaa osoitetta ei mapsinkaan avulla löytynyt. "Mun täytyy soittaa sille", Yoongi mutisi itsekseen ja etsi ystävänsä numeron luettelosta.

Ensimmäisellä kerralla puhelu meni suoraan vastaajaan. Jos Jimin ei olisi estänyt, Yoongin puhelin makaisi nyt varmaan rikkinäisenä heidän edessään asfaltilla. Niin tympääntynyt blondi oli. Jiminin rohkaisusta vanhempi yritti kuitenkin soittaa vielä toisen kerran ystävälleen.

"No vittu vihdoin.." Yoongi huokaisi raivoissaan kuullessaan Jinin vastaavan puhelimeen.

"Hei Yoongi, nyt on vähän huono hetki.." Jin ähisi langan toisessa päässä.

"Sori, keskeytinkö mä jotain?"

"Aika pahastikin", Jin huokaili ja ähisi. Blondille ei jäänyt epäselväksi, mitä hän oli keskeyttänyt, eikä jaksanut sen enempää välittääkään.

"No anyway.. Sun antamaa osoitetta ei löydy helvetilläkään täältä. Sulta on varmaan jäänyt yks numero tai kirjain välistä, joten voitko keskeyttää ne petipuuhat ees hetkeks ja tarkistaa sen osotteen? Meille tulee pian kiire."

Jin huokaisi raskaasti ja ähkäisi kovaan ääneen. "Jooh.. oota ihan minuutti. Sori Namjoon.." Jin pahoitteli ja kahinasta päätellen nousi sängystä.

Pienen minuutin kuluttua Yoongin puhelimeen kilahti uusi viesti. "Siinä on se oikee osote. Ei sieltä puuttunu ku numero lopusta, sori. Jos sä oot nyt tyytyväinen ni mä menisin takas. Älä pliis soita mulle enää tänään, mulla pitäs olla vapaata muutenki", Jin murahti ja katkaisi puhelun. Yoongin ei paranisi soittaa ystävälleen pariin päivään, vaan lepytellä hänet kotiin palatessa jollain pienellä tuliaisella.

Blondi ei sanonut Jiminille sanaakaan, käveli vain parikymmentä metriä taaksepäin ja tarkisti vielä oven olevan oikea. Yoongi kopautti oveen kolme kertaa ja jäi odottamaan.

Yoongi oli jo valmis koputtamaan toiseen kertaan, kunnes ovi aukesi ja takaa paljastui tatuoitu, kaljupäinen mies. Yoongi näytti Jinin lähettämää tekstiviestiä miehelle, ja sanaakaan vaihtamatta mies antoi Yoongille käteen pienen minigrip-pussin, jonka sisällä oli valkoinen kortti ja pieni lappu.

Mies pamautti oven kaksikon edestä kiinni ja häipyi sisälle. Yoongi tunki pussin taskuunsa ja lähti astelemaan Jimin vanavedessään pois alueelta.

-

"Ootko nyt tyytyväinen?" Yoongi kysyi ja katsoi mustahiuksista hymyillen. Jimin ihaili kädessään olevan paperipussin sisältöä ja nyökytti innoissaan. "Onko sulla nälkä? Mennäänkö syömään?"

"Joo! Mennään siihen sushi-paikkaan mikä oli siellä tokassa kerroksessa", Jimin ehdotti ja nosti katseensa vanhemman silmiin.

Yoongi jäi huomaamattaan tuijottamaan poikaystävänsä enkelikasvoja eikä kuullut selvästi, mitä nuorempi oli sanonut. Kuinka hän olikin sattunut löytämään sellaisen kultapojan itselleen, että tekisi mitä vain hänen vuokseen? Kuinka hän oli päästänyt tuntemattoman, enkelikasvoisen pojan niin lähelle itseään, ettei pystynyt enää päästämään tästä irti? Yoongi ei pystynyt enää ymmärtämään itseään, niin paljon hän oli pienessä ajassa muuttunut. Yhtä tunteeton hän oli kaikkia muita kohtaan, mutta Jimin oli jollain konstilla saanut murrettua palasen hänen kivisestä sydämestään ja tehnyt siitä astetta pehmeämmän.

"Haloo? Mikä sulle tuli? Ihan ku oisit haamun nähny", Jimin huhili hymyillen ja heilautti kättään vanhemman kasvojen edessä.

"Ai häh? Mennään vaa syömään. Mihin sä halusitkaa?" Yoongi kysyi viattomasti ja siirsi katseensa edessään seisovasta pojasta nopeasti pois. Hän tunsi poskiensa lämpenevän parin asteen verran.

"Punastuitko sä? Miks ihmeessä?" Jimin nauroi ja astui suoraan Yoongin eteen nähdäkseen vanhemman kasvot kunnolla.

Yoongi pudisti päätään ja lähti kävelemään Jiminin ohitse. "Etkö sä halunnut johonkin sushi-paikkaan tai jotain? Tuutko sä?"

Jimin mutristi huuliaan mukamas surullisena, ennen kuin otti Yoongin kiinni käytävällä ja tarttui blondin käsipuoleen. Hän tiesi, ettei Yoongi tykännyt näyttää tunteita julkisesti, eikä sen takia yleensä pitänyt vanhemman kädestä kiinni heidän kävellessään vilkkailla kaduilla. Nyt Jimin oli kuitenkin päättänyt olla välittämättä ensinnäkään Yoongin halusta pitää tai olla pitämättä häntä kädestä, toiseksi muiden ihmisten mielipiteistä. Eivät muut heitä muutenkaan tuntisi, tulisi ikinä tuntemaan tai edes näkemään heitä enää toiseen kertaan. Jimin ei jaksanut enää välittää. Hän oli tullut kaapista ulos jo monta vuotta sitten, eikä halunnut enää piilotella.

-

Hotellihuoneessa haisi pesuaine. Siivooja oli ilmeisesti käynyt heidän huoneessaan päivän aikana, sänkykin oli pedattu siististi ja kylpyhuoneessa odotti uudet saippuat.

Yoongi istahti heti sängylle ja levitti muovipussin sisällön eteensä. Pussista paljastui uusi, halvimmasta päästä oleva puhelin ja prepaid-liittymän SIM-kortti. Yoongi oli ajoissa tajunnut tarvitsevansa väliaikaisen puhelimenkin, jotta saisi tuhottua kaiken materiaalin tapaukseen liittyen.

Jimin puolestaan asteli ulkovaatteet pois päältään saatuaan kylpyhuoneeseen ja suunnitteli pitävänsä Yoongille muotinäytöksen ostamillaan vaatteilla. Hän oli hankkinut kolme erilaista asukokonaisuutta, joita voisi jossain tapauksessa sekoittaakin.

Poika puki ensimmäisenä päälleen suorat housut, valkoisen kauluspaidan jossa oli musta kuvio toisella puolella rintaa, ja beigen villakangastakin. Asu oli Jiminin oma suosikki, ja toivoi myös vanhemman pitävän siitä.

"Mitäs tykkäät?" hän kysyi astuessaan uusissa vaatteissaan ulos kylpyhuoneesta. "Tää on mun lemppari näistä kaikista kolmesta."

Yoongi asetti SIM-kortin paikalleen ja käynnisti puhelimensa. "Joo, onhan ne ihan kivat", blondi vain sanoi nostamatta katsettaan huoneeseen astuneeseen Jiminiin.

"Sä et edes kattonu! Voitko ees vilkasta ihan nopeesti?" Jimin vinkui ja kohotti kasvoillensa epätoivoisen ilmeen.

"Jimin, mun pitää tehdä tää. Mä tarviin ne tiedot huomiseksi. Voitko oottaa ees kymmenen minuuttia?" Yoongi kysyi siirtäessään tiettyjä puhelinnumeroita puhelimesta toiseen. Hän tarvitsisi ainakin pomonsa numeron, Jinin numeron ja keikan järjestäjän numeron, jotta saisi uuteen luuriinsa kaikki tärkeät tiedot lauantain koitosta varten.

"Sä aattelet koko ajan vaan jonkun tappamista! Sä et jätä aikaa mulle!"

"Jimin me ei olla lomalla! Tää on mun työ, mä saan tästä rahaa! Ei munkaan lapsuuden toiveammatteihin kuulunu mikään sarjamurhaaja, mut tässä mä nyt oon enkä muuhun pysty, joten voitko yrittää ymmärtää?!" 

Kyyneleet täyttivät Jiminin silmät. Häntä harmitti vanhemman yhtäkkinen raivonpuuska häntä vastaan, kun hän vain yritti osoittaa tyytyväisyyttä ostoksiinsa, jotka Yoongi oli ystävällisesti tarjoutunut maksamaan. Yoongia ei kuitenkaan näyttänyt kiinnostavan, työ oli rakkautta tärkeämpää. 

Mustahiuksinen asteli takaisin kylpyhuoneeseen, pamautti perässään oven kiinni ja vaihtoi nopeasti vaatteensa. Hän halusi päästä hetkeksi pois, pois häiritsemästä Yoongin narkomaanista työntekoa. Jimin veti päälleen aiemmin pitämänsä vaatteet ja uuden villakangastakkinsa ja juoksi ulos kylpyhuoneesta, saman tien suoraan ulos koko hotellihuoneesta, vilkaisemattakaan peräänsä. Hänestä tuntui, että hän oli Yoongille liian raskas taakka käsitellä, eikä halunnut enää ainakaan loppupäivänä häiritä vanhempaa olemassaolollaan.

"Jimin mihin sä nyt meet!" nuorikko kuuli vielä vaimeasti oven läpi, ennen kuin juoksi suorinta tietä hissiin. 

-

A/N: Tää luku tulee nyt paria päivää myöhässä kun lauantaina oli vähän jännittävät paikat, mut tässä tää nyt on😅. Yritän saada tänä viikonloppuna julkastua sit seuraavan osan et päästää takas aikatauluun.

Ps. En oo hirveesti tottunu kirjottaa näihin loppuihin mitään joten sori jos tää on vähän tönkkö tai ex tempore😅 Teitä lukijoita on siellä jo muutama (kiitos siitä💗) joten ois myös kiva kuulla teidän mielipiteitä tästä kirjasta!

-Inkalainen