Killer

9.

Yoongi alkoi olla liian kypsä Jiminin lapselliseen pelleilyyn. Hänen oli pakko tehdä töitä, vaikka hän olisikin halunnut saada kunnolla laatuaikaa rakkaansa kanssa. Vaikka hänen ei olisikaan tarvinnut tehdä jokaista pomonsa tarjoamaa keikkaa, hän oli nähnyt hyvän tilaisuuden minilomalle Japanissa, ja lisäksi siitä sai sievoisen summan kahisevaa.

Muutaman minuutin jälkeen uusi puhelin kilahti viestin merkiksi. Hän oli saanut tarkan sijainnin, ja tiedon siitä, ettei keikka ollut mikään perinteinen hit-and-run -tyyppinen, vaan paljon salakavalampi.

Uhri oli ollut vuosia poliisin etsinäkuulutettuna, mutta lopulta hänet oltiin todettu kuolleeksi, kun yli kymmeneen vuoteen nainen ei ollut jättänyt jälkeäkään. Yoongin jengi oli kuitenkin saanut vainua hänestä, jäljittäneet hänen pysyvimmän sijaintinsa, ja lopulta houkutelleet hänet suosittuun turistikohteeseen. Niin yllättävältä kuin se kuulostikin, murhan tapahtumapaikka olisi turistikohde, mutta naisen entisten jälkien perusteella, ei häntä saisi millään mihinkään syrjäisempään paikkaan.

Omaisuutta naisella oli miljardin verran, mikä oli yksi syy Yoongin suostumukseen. Tosin tapa, millä naisen omaisuus oli tienattu, ei ollut puhtaan pulmusen normaalin työn ansiota. Hän oli huumekaupan lisäksi kiertänyt veroja miljardien wonien edestä, perustanut osakeyhtiöitä ja myynyt ne ylihinnoteltuina ulkomaille ja tappanut muutaman viattoman ihmisenkin rahasta. Silti jollakin konstilla nainen ei ollut ikinä jäänyt teoistaan kiinni. Hänen ulkomuotonsa oli liian elegantti ja klassisen kaunis, ettei poliisisedät pystyneet ajattelemaan hänestä pahaa, vaan kuolasivat Chanel n°5:n tuoksuisen nuoren naisen perään, kuin odottaisivat pahan kuningattaren myrkytettyä omenaa.

Yoongille tehtävä oli omalla tavallaan helppo. Siinä missä muut yrittivät saada kukan auki mehiläisille, Yoongi tulittaisi takavasemmalta huomaamattomasti. Naisen kauneus ei tehnyt häneen vaikutusta, olihan hän kuitenkin sydämetön tappaja ja kaiken lisäksi vielä homo. Siinä ei naisen punaiset rakennekynnet tai huumaava tuoksu auttanut, turpaan sai rankalla kädellä.

Yoongi luki uudesta luuristaan lauantain yksityiskohtaisia tietoja, kun samassa hänen normaalisti käytetty puhelimensa alkoi soittamaan tutuksi käynyttä melodiaa. Blondi vilkaisi vieressään makaavan kännykän näyttöä ja luki soittajaksi tutun mustahiuksisen nuorukaisen.

Hänen ei ensin pitänyt vastata, mutta päätti kuitenkin nostaa puhelimen korvalleen. "Mitä?" hän kysyi vahingossa ehkä liiankin töykeällä äänellä. Jimin kuitenkin kitisisi jostain ällösöpöstä pehmolelusta tai uusista ylikalliista vaatteista, eikä ollut muistanut ottaa lompakkoaan mukaansa lähtiessään.

"V-Voitko sä auttaa mua?" Jimin kysyi hiljaisella, värisevällä äänellä. Yoongi katui heti tiukkaa äänensävyään, muttei silti halunnut myöntää olevansa edes hieman huolissaan nuoremmasta.

"Mikä sulla nyt on? Sun piti olla vihanen mulle", Yoongi muistutti pitäen äänensä yhä hivenen äkäisenä.

"Joku on seurannut mua jo muutaman korttelin, enkä mä uskalla tulla takas sinne."

"Ootko sä varma että se seuraa sua? Käänny neljä kertaa oikeelle ja jos se tulee joka kerta perässä se seuraa sua."

"Mä kokeilin tota jo ja se tuli perässä! Yoongi mä en tiedä mitä mä teen!"

"Jimin, rauhotu. Kerro mulle missä sä oot. Mä tuun hakemaan sut. Etkai sä oo kauheen kaukana?" Yoongi nousi hotellin sängyltä, veti kengät nopeasti jalkaansa ja kaappasi takkinsa mukaan. Oli onni, että hissin ovet olivat vielä edellisen asiakkaan jäljiltä auki ja Yoongi pystyi ryntäämään suoraan avoimeen kopperoon.

"Mä melkein juoksen ja se tulee vaan nopeemmin mun perässä! Yoongi auta mua!" Jiminin ääni säröili, ja siitä pystyi helposti kuulemaan Jiminin pian purkautuvan itkun. Hän oli paniikin partaalla, häntä pelotti ylitsepääsemättömän paljon.

"Jimin, sun täytyy kertoa mulle missä sä oot nyt! Mä yritän löytää sut mahdollisimman nopeesti", Yoongi käskytti ja juoksi hissistä ulos heti kun sen ovet aukesivat edes vähän. Hän etsi puhelimestaan Mapsin nopeasti ja kuunteli nuoremman saneleman osoitteen tarkasti. Hän ei haluaisi löytää paikalle liian myöhään.

Yoongi ryntäsi juosten vilkkaiden katujen kautta syrjäisemmälle seudulle ja katseli aina pienin väliajoin puhelinta kädessään. Hän oli käskenyt Jiminin pysyä langalla siltä varalta, että jotain sattuisi ennen hänen saapumistaan. Yoongi ei kuitenkaan halunnut ajatella pahinta. Hän ei pystyisi ikinä antamaan itselleen anteeksi, jos löytäisi Jiminin runnellun vartalon nojaamasta elottomana tiiliseinää vasten. Vaikka hän ei sitä aiemmin ollutkaan ajatellut, oli kai jotenkin mahdollista, että ihminen, jonka sydämen paikalla on kivi, pystyy rakastumaan niinkin palavasti.

"Yoongi pliis.. Tuu pian, mä en jaksa enää", Jimin oli juossut varmasti jo useamman kilometrin matkan, ja hänen jalkansa olivat jo maitohapoilla. Vaikka hänen kuntonsa olikin hyvä ja hän kävi säännöllisesti aamulenkillä, hänen kehonsa oli tällä hetkellä heikko. Tarkkaa syytä hän ei siihen tiennyt, mutta ajatteli sen todennäköisesti johtuvan siitä, että hänen kehonsa oli ollut jännittyneenä jo hyvän tovin.

"Mä oon ihan kohta siellä, sun täytyy vaan jaksaa vielä vähän. Mä tuun auttamaan, mä vaikka tapan sen tyypin jos se uskaltaakin koskea suhun!" Yoongi uhosi ja nopensi vauhtiaan.

Jiminin nyyhkäykset ja kiivastunut hengitys kuului selvänä langan toisesta päästä. Jimin oli nopeuttanut askeleitaan juoksuun, vaikkei enää olisi jaksanutkaan.

Jimin olisi halunnut pysähtyä, jäädä siihen keskelle hämärää katua, vajota maahan ja antaa perässään tulevan miehen tehdä hänelle sen mitä ikinä halusikaan. Jimin yritti kaikkensa pitääkseen kyyneleet silmissään, jotta hänen näkönsä ei sumentuisi, mutta päästi patoutuneet vedet kuitenkin purkautumaan.

Yoongi juoksi nurkan takaa ja näki sekä rakkaansa, että jonkun pirulaisen selät. Hän ei ollut kaukana, ja hän oli napannut matkansa varrelta pitkän ja paksun rautaputken, millä oli suunnitellut lyövänsä sen idiootin hengiltä. Tai jos ei hengiltä, niin ainakin tainnoksiin.

Rautaputki piti meteliä Yoongin vetäessä sitä perässään, eikä tuntemattomalle jäänyt epäselväksi, että joku oli heidän perässään. Tummapukuinen mies hidasti vauhtiaan ja kääntyi ympäri nähden enää vain Yoongin vihaiset kasvot, ennen kuin sai tuntea rautaputken kylmän pinnan takaraivollaan.

Ontto rautaputki tipahti Yoongin kädestä, ja vanhempi kiiruhti Jiminin luo. Poika tärisi ja hänen lohduttomat nyyhkäyksensä taittui ilman halki.

"Shhh... Sä oot turvassa nyt. Sulla ei oo enää mitään hätää. Mä vien sut pois täältä. Sulle ei käy mitään", Yoongi kuiskasi nuoremman korvaan rauhoittavasti. Hän painoi pojan kevyttä kehoa kovasti itseään vasten ja silitti kankaan peittämää selkää pitkin ja rauhallisin vedoin. Nuorempi itki aivan hysteerisesti, eikä häntä ollut todellakaan helppo rauhoittaa.

"Tuu, mennään takas hotellille", Yoongi kannusti ja irrotti Jiminiä hieman itsestään. Nuoremman kasvot olivat punaiset ja turvonneet itkemisestä, ja hän yritti peitellä niitä sen minkä pystyi. Yoongi otti kuitenkin Jiminin siitä kädestä kiinni, millä mustahiuksinen oli äsken yrittänyt peittää punaiset kasvonsa.

Yoongi lähti ohjaamaan poikaa hotellille, joka tosin pelästyi matkalla kaikkia mahdollisia rasahduksia ja muita epäluonnollisia ääniä. Joka kerta Yoongi kuitenkin rauhoitteli Jiminiä, otti tämän halaukseen ja kuiskaili rauhoittavia lauseita pojan korvaan.