Killer

18.

Taehyung oli lupautunut polttamaan pojan ruumiin. Jimin oli enemmän kuin tyytyväinen siihen, että poltto oli mahdollista ilman mitään erikoisia seremonioita tai siunaamisia, kaverille riitti vain kuolinsyytodistus, ilman sitä ruumista ei olisi saanut polttaa.

Jimin oli valinnut puunvärisen arkun suoraan verstaalta. Hän tosin joutui maksamaan siitä hieman ylimääräistä, sillä arkku oli ollut menossa toiselle asiakkaalle, mutta muita valmiita arkkuja ei ollut saatavilla tarpeeksi nopeasti.

Jimin katseli kyyneleet silmissään pojan ruhjottua ruumista puuarkussa. Yoongi oli myöhässä todistuksen kanssa, jonka vuoksi Jimin oli lähellä kertoa koko pitkän totuuden ystävälleen. Hän sai kuitenkin pidettyä sanat sisällään, vaikka omatunto soimasikin pahasti hänen aivolohkoissaan.

Jiminin puhelin alkoi soittamaan tutuksi tullutta melodiaa. Hän nosti luurin käteensä ja vastasi heti kun näki näytöllä vilkkuvan armaan poikaystävänsä nimen.

"Sori ku kesti. Mulla on nyt se todistus ja mä lähin just kotoo. Oon ihan muutamassa minuutissa siellä, koita kestää vielä."

"Tuu nopeesti, mä en jaksa enää kauaa", Jimin nyyhkäisi. Hän sai puhelun kuulostamaan rakkausromaanin herkimmältä kohdalta, jossa hengenvaarassa olevan tytön pelastaisi uljas prinssi.

Hän lopetti puhelun ja nosti punehtuneet silmänsä Taehyungiin, joka istui toimistopöydän toisella puolella. Hänellä sattui olemaan vuoro yksin, joten kukaan muu ei ollut tulossa häiritsemään Jiminin ja Yoongin suunnitelmia.

"Mä saan sen todistuksen kohta. Niillä oli ollu jotain ongelmia tulostimessa tai jotain, en mä niin tarkkaan kuunnellu.." nuorikko valehteli särkyneellä äänellään.

Taehyung vain nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi ja jatkoi tietokoneensa naputtelua. Kuolleen pojan tiedot oli saatava krematorion tietokantaan, minkä kautta ne ilmoitettaisiin väestönrekisteriin ja muille tahoille.

"Tuota.. Jimin?" Taehyung mutisi katsoen vielä hetken tietokoneensa näyttöä. "Tää henkilö on ilmotettu kadonneeks puol tuntia sitten.."

Jimin meinasi vetää sylkensä henkitorveen. Kuinka Taehyung oli sen nyt niin nopeasti mukamas saanut selville? Hänen piti tehdä työjuttuja eikä selailla poliisin kadonneiden listaa.

"O-ootko sä.. i-ihan varma, että se on.. just t-tää tyyppi?" Jimin varmisti epävarmana. Hän ehti jo pelästymään pahinta, ja toivoi hartaasti toverin sanojen olevan vain harhakuvitelmaa.

"Nimi ja sotu täsmää. Mun on pakko ilmottaa tästä poliisille", Taehyung sanoi ja etsi takataskustaan puhelimensa.

"Älä! Älä, pliis!" Jimin huudahti ja tarrautui nuoremman käsipuoleen. Hän sai osakseen pelästyneen ja jännittyneen katseen. "Mä voin selittää! Mut sun täytyy luottaa muhun!"

"Mut Jimin, mun on pakko. Se lukee laissa! Jos mä en ilmota, mä saan potkut ja hyvässä tapauksessa menetän mun mahikset työskennellä. Mä oon avunantaja ties missä rikoksessa!"

"Taehyung, sun on nyt vaan pakko luottaa muhun, okei? Mäkään en haluaisi tätä, mut nyt ei oo muuta vaihtoehtoo.."

"Mä en tiedä mihin sä oot sotkenu ittes, mut mä en aio osallistua rikokseen tai sen peittelyyn!"

Jiminin silmiin nousi suolaisia kyyneleitä. Hän luuli, että tuo ruskeatukkainen ystävä lukio- ja yläasteajoilta olisi vieläkin hänen luottamuksensa arvoinen mies, mutta ei. Hän oli ollut pahemman kerran väärässä.

"Tässä. Se todistus", Yoongi ojensi A4-kokoista paperiarkkia Jiminin takaa.

Mustahiuksinen oli huojentunut helpottuneisuudesta. Jos Yoongi ei olisi tullut juuri sillä hetkellä, hän olisi varmaan murtunut entisen ystävänsä edessä ja polvistunut tämän eteen anomaan armoa.

Jimin ei tiennyt, mistä asti Yoongi oli kuullut hetki sitten käydyn keskustelun, mutta otti silti juuri tulleen poikaystävänsä käsipuolesta kiinni ja huokaisi syvästi.

"Mä en silti voi tehä tätä. Tää todistus on hyödytön jos poliisi on ilmottanut tän henkilön kadonneeks alle tunti sitten", Taehyung kertoi silmäillessään todistusta.

"Kuules nyt, nulikka. Sä teet just niinku mä sanon, tai sulle käy huonommin ku sä pystyt ees kuvittelemaan", Yoongi ärähti ja otti samaan aikaan Taehyungin kurkusta kiinni. Ruskeahiuksinen tömähti seinää vasten, ja hänen hengityksensä alkoi pikkuhiljaa vaikeutua. 

Taehyung yritti pyristellä itseään irti blondin otteesta, mutta turhaan. Vanhempi oli hintelältä ulkokuoreltaan odotustenvastaisesti yllättävänkin vahva, ja pystyi helposti pitämään Taehyungin tiukasti seinää vasten.

"Yoongi, lopeta! Toi ei hyödytä mitään!" Jimin huusi ja yritti epätoivoisesti repiä Yoongin kättä irti Taehyungin kurkusta.

"O-okei, m-mä teen se-sen!" Taehyung tapaili käheällä äänellään. Yoongi päästi pojan kurkusta irti tuijottaen tätä edelleen kylmästi silmiin. "Mä teen sen."

"Sä et voi ees kuvitella kuinka vitun onnellinen sun täytyy olla tehdessäs vihdoin ton päätöksen. Ois saattanu jäädä sulta useempi leikki kesken jos et pikkuhiljaa ois alkanu vastaileen", Yoongi murahti ja perääntyi.

Taehyungista huomasi, kuinka pelästynyt hän oli. Hänen kätensä tärisivät hillittömästi, ja muutenkin joka paikka hakkasi sokkitilan takia.

Taehyung ei ehtinyt istahtaa edes pöytänsä taakse, kun Jimin jo löi blondia avokämmenellä poskelle. Läpsäisy jäi kaikumaan kolmikon korvakäytäviin, Yoongille jäisi varmasti punainen jälki poskipäähän.

"Sä et jumalauta voi vittu vaan kuristaa saatana ketään jos se ei tee miten sä tahdot! Ootko sä vittu hullu?!" Jimin huusi koristellen lauseitaan liudalla kirosanoja. Hän oli sekä järkyttynyt että vihainen blondille, joka oli melkein tappanut hänen hyvän ystävänsä.

"Joo! Ehkä mä oon hullu! Mut mä en vittu varmasti aio jäädä kiinni jonkun vitun mulkun takia!"

"Sulla ei ole mitään oikeutta haukkua mun ystävää! Mä olen pahoillani, jos sä olet aina saanut kaikki periks väkivallalla, mut se ei toimi enää! Ei mun kanssa! Mä en tiedä mikä suhun on yhtäkkiä mennyt, mut mä en ihastunut sillon muutama kuukausi sitten tollaseen Yoongiin! Se kehen mä suorastaan rakastuin, oli hellä, eikä satuttais viattomia!"

Taehyng olisi halunnut mennä kaksikon riidan väliin, mutta hänen aivonsa ei suostunut lähettämään hänen raajoilleen tarvittavia signaaleja. Vaikka hänen ei edes kuuluisi, tunsi hän silti huonoa omaatuntoa kertoessaan työnsä moraalit.

"Mä teen sen!" Taehyung huudahti nuoren parin metelöinnin yli. Kaksikko hiljeni välittömästi, Yoongi osoitti häneen voitonriemuisen katseen, Jimin taas katsoi häntä pettyneenä. "Mä teen sen, oikeesti."

Taehung istahti toimistotuolilleen ja näpytteli tiedot koneelleen. "Mutta mä aion ilmottaa teistä, jos mun työpaikka tai virka on vaarassa", hän painotti ja nappasi äsken tulostamansa toimintaohjeen. "Odottakaa tuolla, tässä kestää vähän päälle tunti."

Taehyung lähti viipottamaan kohti uunia, otti sen vierestä arkuille tarkoitetun kärryn ja kuljetti sen pojan arkun vierelle. "Autatko vähän?" hän pyysi Jiminiltä, joka pienen mietinnän jälkeen tarttui toisen päädyn kahvoista kiinni. Arkku ei ollut painava, ainoa mikä siitä teki raskaan, oli puinen laatikko ja sydämeen jäänyt jälki.

Taehyung työnsi kärryn takaisin uunin luo, lykkäsi arkun yksin sen sisälle ja sulki lopuksi uunin luukun. Uuni oli jäänyt vielä tarpeeksi lämpimäksi, edellisen potilaan tuhkat hän oli juuri saanut siirrettyä uurnaan odottamaan vainajan omaisia.

Ruskeahiuksinen poika käänsi katseensa vielä hetkeksi kohti surumielistä Jiminiä, ennen kuin sulki metallisen oven heidän välissään. Hän ei halunnut Jiminin näkevän, vaikkei ikätoverille siitä traumoja olisikaan jäänyt. Sen takia vain, ettei hän itse näkisi Jiminin pettyneitä kasvoja.