Killer

24.

Jimin ei ollut nukkunut silmäystäkään yön aikana. Hän oli muljannut omassa sängyssään ja miettinyt mahdollisimman paljon eri vaihtoehtoja, mitä tekisi. Hän oli puntaroinut ja tehnyt mielessään 'pros and cons' -listoja eri vaihtoehdoista, etsinyt netin keskutelutpalstoilta erilaisia ratkaisuja ja melkein vielä soittanut äidilleen, mutta muisti olevansa hänenkin kanssaan riitaisissa väleissä. 

Aamuviiden aikaan Jimin oli kyllästynyt makoilemaan sängyssään ja etsinyt päätöksestään tietoa netin syövereistä. Paljon hän oli tietoa löytänytkin, anonyymeiltä internetkäyttäjiltä ja poliisien sivuilta. 

Jimin näppäili tietokoneen näytöllä näkyvän numeron kädessään olevaan puhelimeen ja pysähtyi vielä viimeisen kerran miettimään. Hän oli tullut päätökseen, että käräyttäisi nimettömänä Yoongin poliiseille. Hän oli parin tunnin verran suunnitellut puheenvuorojaan, etsinyt Yoongin laatikoista ylimääräisiä toimivia SIM-kortteja ja asentanut löytämäänsä vanhempaan puhelimeen äänenmuuntimen, jotta pysyisi varmasti tunnistamattomana. 

Valkoinen ruutupaperi nökötti hänen edessään. Siihen hän oli kirjoittanut muistiin kaikki ne asiat, jotka hänen pitäisi muistaa sanoa. Hänen täytyisi varoa paljastamasta itseään, ja sen vuoksi antanut tarkan kellonajan, milloin hän ei enää itse olisi talossa paikalla, mutta toivon mukaan Yoongi olisi. Saisi mies mukavan yllätyksen tullessaan reissultaan kotiinsa, kun poliisit seisovat raskasvarustuksessaan oven takana, eikä Jiministä ole löydettävissä jälkeäkään. Tai no, ainakaan toivottavasti. 

-

Jimin pakkasi kiiresti tavaroitaan. Hän otti mukaansa kaiken henkilökohtaisen materiansa ja tunki tavaraa laukkuihinsa. Osan vaatteista hän joutui jättämään vaatekaappiin, mutta sai silti paljon vaatteita mukaansa. 

"Sä rikot sen sydämen kun sä teet tälläsen tempun sille", Jin muistutti. Mies oli tullut heti vierailemaan kuultuaan Namjoonilta huhuja Yoongin ja Jiminin mahdollisesta erosta. 

"Ai sillä on sydän? Mistä lähtien?" Jimin pamautti suoraan venhemman vyön alle ja jatkoi kiireellistä pakkaamistaan. Hän oli saanut jo suurimman osan tavaroistaan laukkuihin, enää oli jäljellä sellaiset jokapäiväiset käyttötavarat ja hygieniatuotteet. 

"Siitä asti kun se alko seurustelemaan sun kanssa."

"No sit sen sydän on jääny johonki muualle, enää sillä ei sellasta oo."

Viimein Jimin sai pakattua omaisuutensa ja tunki pari laukkua Jinin käsiin. Hän itse otti loput kolme laukkua ja lähti kuljettamaan niitä alakertaan. 

"Sun pitäis tietää, että Yoongi on jollain tasolla tunnesairas."

"Ai jollain tasolla?" Jimin sanoi ärtyisästi ja pysähtyi portaikon puoleenväliin katsomaan takanaan astelevaa miestä. "Sillä ei oo tunteita ollenkaan. Ei se välitä mistään. Mulla vaan kesti liian kauan tajuta se."

Päästyään eteiseen, hän laski laukkunsa ja puki ulkovaatteet päälleen. Hän oli valmistautunut odottamaan myös Jiniä samaan kamppeensa niskaan, mutta muisti samassa, että vanhempi oli astellut lumisilla kengillään suoraan sisälle ja harpponut vielä yläkertaan asti. 

"Yoongi ei vaan osaa näyttää tunteitaan oikella tavalla. Se on ääl-"

"Niin että sen takia se vaan käski mun häipyä näköpiiristä eikä haluu nähä mua enää; koska se on idiootti ja sillä on vaan pieni tunnevamma, niinkö? Mun mielestä, ja sano toki jos mä oon väärässä, on aika selkeesti halukas eroomaan, jos käskee toisen lähteä helvettiin vaan sen takia, että kysyy kuinka kauan toisella menee töissä."

"No.. Kun.. Äh, et sä periaatteessa oo väärässäkään, mut mä tunnen Yoongin. Se muuttu niin paljon parempaan suuntaan kun se seurusteli sun kanssa. Sillä on varmaan vaan kauhee stressi, meen pomo osaa olla aika vitullinen kusipää."

"Mä en oikeesti jaksa käydä nyt tätä keskustelua enempää. Tehty mikä tehty, ei sitä ainakaan enää voi muuttaa. Pollarit on täällä tunnin päästä ja samoin Yoongi. Ja mä aion olla jossain muualla ja ehkä vierailla Yoongin luona sitten vankilassa, jos se on ees mahollista."

Jin istui hiljaisena autoon kuskin paikalle, Jimin hänen viereensä etupenkille. Syvä huokaus karkasi nuoremman huulilta, kun hän mietti Jinin sanoja ja omaa tekoaan, mutta karisti ajatukset kuitenkin pois mielestään. Ei saanut jäädä suremaan kuollutta rottaa, oli se sitten ollut oma lemmikki tai vieras tunekilija. Tällaisissa tapauksissa ei saanut antaa tunteiden tulla tielle, kyse oli kuitenkin vain parisuhteen päättymisestä. Tosin riitaisat välit ei varmaankaan auttaneet asiassa, eikä varsinkaan enää, kun Jimin oli jo ehtinyt käräyttää tappaja-ex-poikaystävänsä poliisille.

"Onko sulla joku paikka, missä sä voit yöpyä?" Jin kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. 

"Kai mä jostain jonkun hotellihuoneen saan.. Pitää alkaa ettimään jostain jotain kämppää", Jimin vastasi katsellen haikeana sivuikkunasta ulos. Jin peruutti pois suuren talon pihasta ja kaasutti raittia pitkin keskustaa päin. Jimin pystyi juuri ja juuri näkemään tutun mustan puolipakettiauton sivupeilistä, ennen kuin Jin kääntyi isommalle ajotielle. 

"Sä voit nyt aluks tulla mun luo. Meillä on vierashuone vapaana", Jin sanoi ja otti suunnakseen oman kotiosoitteensa.

Jimin ei voinut olla miettimättä näkemäänsä pakettiautoa. Hän muisti, kuinka he joskus olivat Yoongin kanssa rakastelleet sen takapenkillä kuunvalossa, ajaneet vasten syksyistä auringonlaskua ja käyttäneet sen valoja valaistakseen pimeän pihamaan, kun juuri heidän asuttamaltaan kaupunginosalta oli katkennut sähköt. 

Hänet valtasi haikea tunne. Kuin jokin puuttuisi hänen sisältään. Poika oli varmasti jättänyt yhden sirpaleen sydämestään entisen poikaystävänsä luo, ja nyt jäljellä olevat sirpaleet painoivat ikävästi rinnassa. Hän tunsi tehneensä väärin ja olisi kuitenkin halunnut peruuttaa kaikki tekemänsä asiat ja palata takaisin entiseen. Yoongi olisi tullut anteeksipyytävänä kotiin, Jimin olisi ollut ruokapatojen kanssa valmiina odottamassa tulevaisuuden aviomiestään, ja koko seuraavan yön he olisivat hyvittäneet entiset tapahtumat toinen toisilleen tuottamalla mielihyvää ja tyydytystä vällyjen alla. 

Jimin ymmärsi tehneensä väärin, Jin oli kuitenkin ollut oikeassa. Hän ei olisi saanut luovuttaa vielä tässä kohtaa, Yoongi oli aina ollut kireä ja pahantuulinen ollessaan stressaantunut ja purki tunteitaan vaan ensimmäiseen vastaantulevaan elävään olentoon. 

Jimin tunsi poskelleen vierähtävän lämpimän kyyneleen. Hän niiskaisi hieman, mahdollisimman kuulumattomasti, ettei Jin vain epäilisi mitään. 

"Mä tein virheen..", hän kuitenkin parkaisi.

"Ja nyt vasta tajusit!" Jin huokaisi kovaäänisesti. "Mutta et sä enää sille mitään voi. Sun omien sanojes mukaan se on varmaan jo sellissä."

Jimin itki vuolaasti. Hänellä oli ikävä Yoongia, mutta oli varma, ettei vanhempi ainakaan enää tämän tapauksen jälkeen haluaisi olla missään tekemisisää nuorikon kanssa. 

"Sun pitää vaan odottaa. Kyllä se pois vankilasta saadaan, älä siitä huoli. Eikä se mitään kuoleman tuomiota saa, Hoseok on pätevä asianajaja", Jin lohdutti ja kaarsi kotipihaansa. 

Sammutettuaan auton hän etsi hanskalokerosta nenäliinapaketin ja ojensi sieltä yhden paperin niiskuttavalle Jiminille. Nuorempi pyyhki kyyneleensä ja niisti nenänsä, Jin silitti häntä hellästi ja isoveljellisesti olkapäästä. 

"Kyllä Yoongikin tästä jotain oppii. Se antaa sulle anteeks ja toivon mukaan ei vaan enää pura sitä kiukkuaan ja stressiään eläviin olentoihin. Kävis salilla tai jossain.." Jin päivitteli. Hän nousi ulos autosta ja kiersi ajoneuvon toiselle puolelle auttaen Jimininkin ulos. "Kyllä kaikki järjestyy, mä tiiän."